Etusivu | Seura | Pelaajat | Kuluva kausi | Menneet kaudet | Legendat | Puitteet | Kannattajille | Tietoa sivustosta | Yhdistys | Foorumi
 
Hiukan jotain Madridista
Ke 16:54 20.8.2008
Kirjoittanut: el Blanco

Saviola Newcastleen?

Brittilähteiden mukaan Newcastle United on kovasti kiinnostunut Javier Saviolan palveluksista. Argentiinalaishyökkääjä on kuitenkin itse todennut, että edustaa alkavalla kaudella Real Madridia. “Kaniinilla” on sopimustaan jäljellä vielä kolme vuotta. Nykyisessä tilanteessa ei Madrid liene halukas myymään Saviolaa, sillä muutoin varsinaisia hyökkääjiä joukkueen riveissä olisivat vain Raúl, van Nistelrooy ja Higuaín.

 Täten myös ilmoitettakoon, että etusivulle alkaa jälleen ilmestyä uutisia, pienimuotoisia otteluennakkoja ja otteluraportteja. Allekirjoittanut pyrkii palvelemaan parhaansa mukaan ja riittävän ajan puitteissa suomalaisia Real Madridin kannattajia ja muita sivuston käyttäjiä lähinnä espanjalaislähteistä saaduista jutuista. Näin myös pyrkimys pitää Juhanan hienoja sivuja virkeinä täyttyy ainakin jollakin tasolla.

Kategoria(t): Siirtohuhut,Sivusto
To 20:37 16.11.2006
Kirjoittanut: Juhana

Sivuston toimintahäiriöt

Viimeaikoina on esiintynyt kyllä sietämättömän paljon erilaisia katkoksia palveluntarjoajan päässä. Vaikka noita olen tähän asti sietänyt lähinnä 4e/kk hinnan takia, nyt alkaa olemaan mitta täynnä ja palveluntarjoaja menee pikinmiten vaihtoon.

Olen kuitenkin maksanut jo tammikuun loppuun asti ja sitä ennen en vaihtoa tule valitettavasti tekemään.

Kategoria(t): Sivusto
To 21:47 3.8.2006
Kirjoittanut: Juhana

Uusi etusivu valmis

Uusi etusivu on siis valmis ja raportteja alkaa ehkä taas kohtapuoliin tulemaan.

Jotain pieniä ongelmia etusivun kanssa saattaa vielä olla, mutta niitä korjataan sitämukaa mitä niitä löytyy. Lisäksi värit voivat vielä hieman muuttua.

Kategoria(t): Sivusto



19 kyselyä, 0.267 sekuntia.
Powered by Wordpress


Jos löydät sivuilta virheellistä tai vanhentunutta tietoa, ilmoitathan asiasta sähköpostitse, palautelomakkeella tai keskusteluforumin kautta.
Sivut ovat tehty vain omaksi iloksi ja huviksi. Ne ovat täysin epäviralliset, enkä vastaa tietojen oikeellisuudesta.
© Juhana Heino