Vasta 21-vuotias Sergio Ramos on noussut toisella Real Madrid –kaudellaan Valkoisten puolustuksen johtohahmoksi. Vaikka toisena topparina häärii italialainen maailmanmestari ja Kultaisen Pallon haltija Fabio Cannavaro, niin on silti melkoisen selkeää kumpi on puolustuksen ykkönen sekä pelillisesti että jopa henkisestikin: se on Sergio Ramos.

Fernando Hierron pelinumeron (4) Real Madridissa itselleen perinyt Ramos siirtyi Madridiin kesän 2005 jälkeen juuri viimeisillä hetkillä ennen siirtoikkunan umpeutumista. Tuolloinen Real Madridin presidentti Florentino Pérez maksoi ensimmäisestä espanjalaishankinnastaan Sevillalle huikeat 27 miljoonaa euroa. FC Barcelona (joka ei oikein missään vaiheessa edes tainnut tosissaan olla andalusialaisen perässä) jäi nuolemaan näppejään, kun Ramos kirjoitti kastilialaisten kanssa kahdeksan vuotta kestävän sopimuksen. Nuorukaisen debyytti uuden kotiyleisönsä edessä ei kuitenkaan sujunut satumaisesti, sillä Madrid hävisi Celta de Vigolle 2-3 – vieraiden kolmas maalihan ei ikinä ollut maali, mutta se on toki eri tarina.

Sergio Ramos on lupaava pelaaja ja mitä todennäköisimmin hänestä tulee olemaan vielä paljon hyötyä Real Madridille. Kaikki elkeet viittaavat siihen, että hänestä voi kasvaa vielä yksi Chamartínin legendoista, sillä jo nyt hän on paikallisten kannattajien keskuudessa tavattoman suosittu. Ramosin hyödyt koostuvat monipuolisuudesta ja jo siitäkin, että hän pystyy pelaamaan vahvasti sekä topparin paikalla että laitapakkina.

Pelipaikkasopeutumisestaan huolimatta olisi kuitenkin melko suotavaa, että ensi kaudella tehtäisiin niin sanotusti ”lopullinen päätös” Ramosin todellisesta pelipaikasta. Enimmäkseen Ramos on tälläkin kaudella esiintynyt topparina, mutta tarvittaessa hän on osoittanut olevansa kelpo mies myös oikealla laidalla. Sevillassa läpimurtokaudellaan Sergio pelasi nimenomaan laidalla, mutta Madridissa hänestä on muotoutumassa kivenkova toppari, jolla riittää nopeutta ja innokkuutta. Cicinhon myötä Madridin ensi kauden laitapakkitilanne on hyvä, joten on erittäin todennäköistä, että Ramosia tullaan edelleen peluuttamaan topparina ja sen ajatuksen kautta on erittäin hyvä lähteä kohti valoisaa tulevaisuutta ja sitä tosiseikkaa, että Ramos kuuluu jo nyt Espanjan puolustajaeliittiin.

Mutta kuka 30. maaliskuutta vuonna 1986 syntynyt Sergio Ramos García todella on? Nuori mies, Sevillasta lähtöisin, joka on hyvin kotiutunut Madridiin ja joka rakastaa andalusialaiseen tapaan flamencoa ja härkätaistelua. Mies, joka pitää tatuoinneista, ja vaikka asia ei kaikkia suuremmin kiinnostaisikaan niin silti mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että hänen hauiksiinsa on kirjailtu seuraavat päivämäärät: 9-11 ja 3-11. Numerot viittaavat New Yorkin ja Madridin katastrofaalisiin terrori-iskuihin.

Sergio Ramosissa lepää – vielä kerran se tässä sanottakoon – suuri tulevaisuus ja hänen pelaamisensa saa kokemuksen myötä yhä enemmän varmuutta. Jo hänen kantamansa pelinumero lupailee menestyksekkäitä vuosia ja kyseenalaistamatonta seurauskollisuutta Madridin valkoiselle paidalle. Seuraavaksi Ramos on valmis ottamaan vastaansa kasvattajaseuransa vaaralliset kärkimiehet sunnuntaisessa kärkikamppailussa.

Real Madrid kävi hakemassa helpolla tavalla täydet kolme pistettä Athletic Bilbaon legendaariselta San Mamésilta. Loppulukemiksi muodostui 1-4, mutta sarjataulukon kärkikolmikko ei liikkunut suuntaan eikä toiseen, kun sekä Barcelona että Sevilla voittivat aiemmin samana iltana omat ottelunsa – katalaanit päihittivät niukasti Levanten ja andalusialaiset voittivat Espanyolin.

Fabio Capello muutti avauskokoonpanoaan Valencia-ottelusta sen verran, että pitkään sivussa ollut Cicinho asettui oikeaksi laitapakiksi ja David Beckham sai tilaisuutensa avauksessa Gonzálo Higuaínin jäädessä vaihtopenkille. Yllättävä veto italialaisvalmentajalta oli kuitenkin se, että Fernando Gagon tilalle keskikentälle nousi viime viikolla flunssan takia sivussa ollut brasilialainen Émerson. Muutoin Madridin kokoonpano oli tuttu: maalissa luonnollisesti Iker Casillas, toppareina Sergio Ramos ja Fabio Cannavaro ja vasempana laitapakkina Miguel Torres. Émersonin kanssa keskikentän keskustassa hääri Mahamadou Diarrá ja vasemmalla laidalla juoksi Robinho. Hyökkäyksen kärjessä olivat kapteeni Raúl ja Ruud van Nistelrooy.

Ottelu alkoi Athleticin vahvalla painostuksella ja ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue pystyi melko helpostikin luomaan monta hyvää maalintekopaikkaa, mutta baskien viimeistelytaito oli jostain kummallisesta syystä todella surkeaa. Kolmentoista minuutin kohdalla Real Madrid sai oikeastaan ensimmäisen todellisen tilanteensa, kun Beckham keskitti vapaapotkusta rangaistusalueen sisään ja Sergio Ramos puski pallon maaliin ohi Aranzubian. Valencia-ottelun ratkaissut kaksikko siis jälleen vauhdissa!

Toinen maali syntyi myös päästä, tällä kertaa van Nistelrooyn. Hyvin ylös noussut Cicinho sai paljon vapaata tilaa ja keskitti hallitusti pallon hollantilaisen päänuppiin, josta peliväline löysi tiensä suutelemaan valkoisia verkkoja ajauttaen kotijoukkueen ja –yleisön epätoivon partaalle. San Mamésin katsomo turhautuikin viimeistään toisella puoliajalla, kun kentälle lensi kaikenlaista tavaraa ja ”Españoles, hijos de puta” –huudot kaikuivat loppuvihellykseen saakka baskiveren kuohahtaessa hieman yli äyräittensä.

Ruud van Nistelrooy kasvatti maalitiliään viimeisteltyään ottelun kolmannen maalin ja Bilbao alkoi olla jo kokonaan lyöty. Vaihtomies Llorente pääsi kymmenisen minuuttia ennen loppua kaventamaan puskien pallon ohi Casillasin, mutta vain paria minuuttia myöhemmin niin ikään vaihdosta sisään tullut Guti rankaisi läpiajostaan nostaen pallon hillitysti yli Athletic-vahdin maaliin.

Ottelu putoamista vastaan kamppailevaa Athelticia oli varsin helppo, vaikka ensimmäisen jakson osalta Madrid ei esittänyt järin häikäisevää keskikenttä- ja puolustustylskentelyä. Capello ei kuitenkaan lähtenyt tauon jälkeen peruuttelemaan ja siitä päätöksestä muodostui yksi voiton takeista ja kulmakivistä, sillä kolmas maali katkaisi baskien selkärangan. Komean voiton myötä los Blancosin on todella hyvä jatkaa kohti ensi sunnuntain kiihkeää kärkikamppailua, kun Sevilla saapuu Santiago Bernabéulle.

ATHLETIC CLUB BILBAO: Aranzubia; Expósito, Sarriegi, Amorebieta, Javi González; Murillo, Javi Martínez, Iraola (Llorente ’70), Etxeberría (Urzaiz ’52), Gabilondo (Yeste ’52); Aduriz.

REAL MADRID CF: Casillas; Cicinho, Ramos, Cannavaro, Torres; Diarrá, Émerson, Beckham, Robinho (Guti ’76), Raúl (Reyes ’88); van Nistelrooy (Higuaín ’62).

MAALIT: 0-1 (Ramos ’13), 0-2 (van Nistelrooy ’34), 0-3 (van Nistelrooy ’49), 1-3 (Llorente ’80), 1-4 (Guti ’83).

TUOMARI: Muñiz Fernández. Varoitukset: Murillo, Urzaiz, Cannavaro, Beckham.

Real Madrid voitti Valencian viime lauantaina 2-1 synkistäen ratkaisevan tuntuisesti Lepakoiden mestaruusmahdollisuuksia. Villarrealin voitettua sunnuntaina FC Barcelonan piste-ero Valkoisiin kutistui vain kahteen pisteeseen. Katalaaneja pisteen perässä on Sevilla ja Madrid on siis niin ikään andalusialaisia pisteen perässä. Kaikista Euroopan pääsarjoista Espanjan on jälleen tasaisin ja jännittävin ja marenkisesta näkökulmasta katsottuna on myös mahdollista, että kansa saattaisi sittenkin vaeltaa hymysuin Cibelesille aiheuttaen kaupunkiin valkoisena vyöryvän kaaoksen.

Valencia-ottelu oli hyvä tasonnosto koko Real Madridin joukkueelta, sillä Santanderissa pelattu toinen puoliaika oli ollut heikko esitys, vaikkei tappio siitä johtunutkaan. David Beckhamin tulo kentälle oli ratkaiseva hetki, sillä kukaan muu Madridin pelaaja ei olisi osannut keskittää niin kieroa ja upeaa syöttöä Valencian maalin eteen, josta Sergio Ramos sitten puski pelivälineen verkon perukoille ajauttaen kotiyleisön helpottuneeseen juhlakiimaan. Näillä näkymin Beckham pelaa miltei hurmoksessa viimeiset ottelunsa Madridin paidassa ja monien mielestä on varmasti sääli, että mies vetäytyy pois Euroopan kentiltä. Allekirjoittanut ei Becksiä jää kaipailemaan, mutta on toki iloinen, että englantilaisesta on hyötyä Madridille tiukoissa otteluissa kevään kulkiessa kohti kesää ja viimeisimpiä pelikierroksia.

Seuraava ottelu on jälleen yksi espanjalaisista klassikoista, kun Real Madrid matkustaa Athletic Bilbaon kotistadionille San Mamésille. Baskit oleilevat putoamisviivan tuntumassa, joten kotiyleisön edessä vihattuja kuninkaallisia vastaan isännät varmasti taistelevat mielin määrin, mutta on eri asia riittääkö laatu todellisuuteen herännyttä Capellon miehistöä vastaan, joka on noussut takaisin mestaruustaisteluun.

Turienzo Álvarez. Tämä nimi on kaikkien madridistojen huulilla ja vain negatiivisessa merkityksessä, sillä juuri hän ratkaisi voiton Racing Santanderille lauantaisessa liigaottelussa. Toki Real Madridin pelillinen tahti ja Capellon taktiikka ei pötkinyt pitkälle toisella puoliajalla Santanderin hämärtyvässä illassa, mutta kotijoukkueen molemmat maalit syntyivät rangaistuspotkuista, joista molemmat olivat erittäin kyseenalaisia; allekirjoittaneen mielestä toinen rankkari oli todellinen osoitus tuomarin sokeudesta ja järjettömyydestä, sillä Racing-hyökkääjä Zigic kellahti maahan aivan omia aikojaan Cannavaron pidellessä kaksin käsin kiinni (mutta ei missään nimessä repien tai iskukontaktilla rikkoen). Ensimmäisessä rangaistuspotkuun johtaneessa rikkeessä Diarrá osui ensin palloon eikä suinkaan Scaloniin, ja Racingin pelaaja käytti hyväkseen komeasti kuolevaa joutsenta. Kauempaa nähtynä tilanne näytti varmasti enemmän pilkunarvoiselta kuin toinen tilanne, mutta virhetuomio se silti oli.

Lauantainen fiasko-ottelu on Turienzo Álvarezille kauden neljästoista Primerassa. Debyyttinsä korkeimman sarjatason tuomarina Baskimaassa syntynyt Álvarez teki vuonna 1999. Neljästätoista kauden ottelusta yhdeksän on päättynyt kotijoukkueen voittoon ja viisi vierasjoukkueen, tasapelejä ei ole pelattu Álvarezin ollessa tuomarina. Miehen korttikeskiarvo per ottelu on 6,3 ja rangaistuspotkuja Álvarez on viheltänyt isännille kolme ja vieraille kaksi.

Yleisesti ottaen tuomaroinnin taso on Espanjassa järkyttävän huonoa muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta. Yleensä oikeudenjakajan linja heittelehtii ottelussa monta kertaa ja vihellykset ottavat pelissä liian suuren roolin pahimmassa tapauksessa ratkaisevana välikätenä sarjapisteiden jaossa. Näin juuri kävi Santanderissa, sillä Álvarezin touhu oli enemmän kuin holtitonta. Virallisesti kukaan ei puhu mahdollisuuksista, ettäkö Espanjan liigan tuomarit olisivat lahjottavissa tai että korruptio jylläisi joissain muodoissa suurten seurojen ja joidenkin tuomareiden välillä, mutta aina on tietysti tällainenkin mahdollisuus. Ehkä espanjalaiset osaavat pitää asiat paremmin salassa kuin italialaiset? Historian saatossa Espanjassa on esiintynyt korruptiota seurojen ja tuomareiden kesken, siitä voidaan olla varmoja, vaikkei sitä nykypäivänä pystyttäisi edes todistamaan konkreettisesti. Oli takana lahjontaa tai ei, on erittäin valitettavaa että Turienzo Álvarezin kaltaiset pelletuomarit pääsevät noinkin ratkaisevaan rooliin espanjalaisessa mestaruuskamppailussa. Allekirjoittanut ei haluaisi enempää vihjailla eikä osoitella syyttävällä sormella, mutta tietynlaiset jäljet johtanevat Kataloniaan ja siihen tosiasiaan, että FC Barcelonalla on likaiset näppinsä jossain epäilyttävässä mukana.

Mennyt on mennyttä ja ollut ollutta, joten Turienzo Álvarez sikseen, vaikka hänen inhottavaa nimeeän ei siltikään sovi unhoittaa. Eilisissä liigaotteluissa FC Barcelona voitti niukasti ja onnekkaasti Real Mallorcan 1-0 ja kasvatti sarjajohtoaan neljään pisteeseen, sillä Sevilla hävisi Valencialle 2-0. Näin ollen Real Madrid on yhä pisteen Sevillaa jäljessä ja Valencia on heti Madridin takana pisteen jäljessä niin ikään. Pääkaupunkilaisten ja Lepakoiden saldot näyttävät hyvin samanlaisilta. Molemmilla on tilillään kuusitoista voittoa, Madridilla yksi tasapeli enemmän ja Valencialla yksi häviö enemmän. Maaliero Kuninkaallisilla on 42-27 ja itärannikkolaisilla se on 42-29. Ensi lauantain suuresta ottelusta tulee jo näidenkin tilastojen valossa erittäin jännittävä. Seurojen ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen tällä kaudella päättyi Real Madridin 0-1-vierasvoittoon, kun Raúl onnistui maalinteossa.

Eilisessä Valencia-Sevilla-ottelussa Mestalla-stadionilla nähtiin myös Real Madridin presidentti Vicente Calderón. Mitäköhän herra siellä teki? Muuten vain tarkkailemassa tulevaa vastustajaa nauttien hienosta jalkapalloillasta ja ihaillen samalla David Villan hienoa viimeistelytaitoa? Calderónille aiheuttaa varmasti jonkin verran päänvaivaa sellainen tosiseikka, että Cristiano Ronaldo teki jatkosopimuksen Manchester Unitedin kanssa, joten haaveet portugalilaisen tuomisesta Castellanalle voitaneen miltei kokonaan kuopata. Ehkäpä nyt Calderón ja Mijatovic keskittyvät täysillä Kakán hankkimiseen?

Huhuista vielä sen verran, että nykyisenä trendinä ovat niin sanotut esisopimukset. Ja kahdella saksalaisella sellainen medioitten mukaan Real Madridin kanssa on jo. Toinen heistä on tietysti Bernd Schuster ja toinen Borussia Dortmundin puolustaja Cristoph Metzelder. Tosin, nyt viimeisimmät huhut tietävät lauleskella, että kun José Mourinhon Chelsea-pestin jatkuminen ei ole vielä ollenkaan varmaa, saattaisi hän tulla Bernabéulle ja Schuster jatkaisi kulkuaan Valenciaan. Melkoisia kiemuroita tässä siis luodaan, mutta on vaikeahkoa uskoa, että Mourinho minnekään Chelseasta lähtee. Varsinkin kun hänen joukkueensa selvitti eilen tiensä FA-cupin loppuotteluun ja taistelee CL-finaalipaikasta. Mutta on tietysti eri asia, minkälaisia erimielisyyksiä Mourinhon ja Roman Abramovitshin välillä on, mutta niistä asioista voisi spekuloida liiankin kauan, eivätkä ne edes liittyisi niin läheisesti nimenomaan Real Madridiin, vaikka se olisikin ensimmäinen ottaja Mourinholle.

Hyvin ei mennyt Real Madridin viikonloppu myöskään Castillan osalta, sillä joukkue hävisi vierasottelussa Lorcalle ja näin ollen putoaminen sarjaporrasta alemmaksi Segunda B:hen näyttää yhä varmemmalta. Kaikesta onnettomista tapahtumista huolimatta madridismo tuntuu olevan valmiina seuraavaan huippuotteluun, jolloin täysin estadio Santiago Bernabéu ottaa vihaisena ja ärsytettynä vastaansa Quique Sánchez Floresin Valencian, joista ainoat lämpimät aplodit vastaansa saa mies nimeltä Fernando Morientes.

Tunteet ovat turhautuneita ja aggressio on päällimmäisenä yksittäisenä kumpuavana voimana tällä hetkellä, kun kirjoitan otteluraporttia ottelusta, joka päättyi erittäin epäreilulla tavalla Madridin näkövinkkelistä seurattuna. Kotijoukkue Real Club  Racing Santander voitti 2-1, mutta tasatulos olisi ollut paljon oikeutetumpi tulos (puhumattakaan vierailijoiden voitosta) – varsinkin kun isäntien toinen rangaistuspotku oli suvereeni lahja, minkä taustalla ties minkälaisia ruskeita kirjekuoria Katalonian suunnalta.

Madridin maalissa el Sardinerolla pelasi tuttuun tapaan Iker Casillas. Puolustuslinjassa oikealla pelasi Sergio Ramos, toppareina Iván Helguera ja Fabio Cannavaro. Nuori brasilialainen Marcelo sai viimein tilaisuutensa Miguel Torresin ja Roberto Carlosin poissaolojen kautta ja pelasi vasempana laitapakkina onnistuen tehtävissään ihan hyvin esiintyen varmoin ottein. Huolimatta siitä, että Gago ja Guti palasivat kokoonpanoon, keskikentän keskustaa hallitsivat jälleen Émerson ja Diarrá. Vasemmalla laidalla kirmasi Robinho ja oikealla Higuaín. Piilokärjen paikalla oli Raúl ja piikkinä Ruud van Nistelrooy.

Ottelun avausmaali nähtiin reilun puolen tunnin pelaamisen jälkeen, kun Racingin puolustaja Garay syötti pallon karmaisevan virheensä kautta suoraan Higuaínille. Argentiinalainen reagoi tilanteeseen nopeasti ja syötti Raúlille, joka viimeisteli melkoisen räkämaalin, mutta maalin kumminkin. Hyvän peruspelaamisen jälkeen Real Madrid johti ottelua ensimmäisen jakson jälkeen.

Toisen puoliajan ensimmäiset minuutit olivat kotijoukkueen hallintaa, mutta Real Madrid pääsi peliin mukaan yhä paremmin ja paremmin ja Higuaínille avautui kaksi hyvää tekopaikkaa. Toinen maali olisi varmasti katkaissut cantabríalaisten selkärangan, mutta kun maalia ei näkynyt niin kävi niin kuin kaikki madridistat olivat pelänneet: Racing tasoitti… ja lopulta Racing teki myös toisen maalin – aivan ottelun viimeisillä hetkillä.

Ensimmäisen pilkun aiheutti Diarrá, mutta Cannavaron aiheuttama pilkku oli paljon kyseenalaisempi ja todellinen lahja Racingille. Molemmista maaleista vastasi joukkueensa rankkarispesialisti Garay, ja Casillas maalillaan saattoi olla ainoastaan voimaton. Ennen Racingin toista maalia Helguera oli hankkinut itselleen toisen keltaisen korttinsa kautta punaisen, kun hänen lapikkaansa osui Pedro Munitisia kasvoihin. Lopussa vielä vaihtomies Álvaro Mejía sai suoran punaisen. Tapahtumat toista rangaistuspotkua tuomittaessa ja ottelun loppuminuutit olivat kuumia ja etenkin Fabio Capello ei meinannut vaihtopenkin tuntumassa pysyä nahoissaan. Ja kyseiset reaktiot ovat kyllä täysin ymmärrettäviä, sillä erotuomarin vihellykset olivat sietämättömiä ja täydellisen ala-arvoisia. Tänään Real Madrid ei hävinnyt pelillisesti, mutta taktisesti Miguel Ángel Portugalin miehistö osasi hyödyntää Capellon kohtalokkaan peruuttelun. Cannavaron aiheuttama rangaistuspotku ja Zigicin kaatuminen tilanteessa oli suuri vitsi, jonka ansiosta Madridin mestaruushaaveet saivat merkittävän ja ehkä myös ratkaisevan kolauksen, vaikka matemaattiset mahdollisuudet hengittävätkin yhä.

Lopuksi on hieman kommentoitava Real Madridin pelaajiston esityksiä fiaskomaisessa illassa. Ruud van Nistelrooy oli täysin näkymätön, hollantilainen ei saanut yhtään mitään aikaan eikä kyennyt hankkitua edes kunnolla pelattavaksi. Puolustuksessa Cannavaro esiintyi hyvin ottein ja Ramoskin pelasi hyvin, vaikka oli lähellä saada punaisen kortin ensimmäisen puoliajan lopussa liian kovan pelaamisensa vuoksi. Keskikentän kaksikko Émerson-Diarrá ei ollut yhtä hyvällä pelipäällä kuin Osasunaa vastaan. Robinho oli paljon näkyvillä ensimmäisellä jaksolla, mutta toisella neljäkymmentäviisiminuuttisella Prinssi katosi tyystin pelitapahtumista. Higuaínin syöttötyöskentely ei ollut parasta mahdollista (vaikka syöttikin Raúlin maalin) ja nuorukainen loukkasi itsensä paarikuntoon, ja hänet vaihdettiin Reyesiin.

Valkoisten kannalta ilta oli erittäin turhauttava ja surullinen. Pelin alku ja keskivaihekin näyttivät päällisin puolin hyviltä ja lopputulos harmittaa vielä enemmän sitä valoa vasten katsellessa, että tappio johtui nimenomaan tuomarin surkeasta vihellystyöskentelystä. Seuraava Madridin ottelu on kotona Valenciaa vastaan. Toivottavasti silloin los Blancos voi antaa kotiyleisölleen komean voiton osoittaen kyltymätöntä taistelutahtoaan, joka polkee itsensä auringonvaloon tämän illan frustraatiosta.

RACING SANTANDER: Toño; Pinillos, Rubén, Garay, Christian; Vitolo, Scaloni, Munitis, Colsa (Melo ’70); Zigic, Óscar Serrano (Juanjo ’90).
REAL MADRID: Casillas; Ramos, Helguera, Cannavaro, Marcelo; Émerson, Diarrá, Robinho (Mejía ’88), Higuaín (Reyes ’78), Raúl (Guti ’86); van Nistelrooy.
MAALIT: 0-1 (Raúl ’33), 1-1 (Garay ’72 rp.), 1-2 (Garay ’89 rp.).
TUOMARI: Turienzo Álvarez. Varoitukset: Garay, Scaloni, Munitis, Serrano, Ramos, Helguera (x2=ulosajo), Guti. Ulosajo: Helguera, Mejía.

MUU: El Sardinero –stadion, Santander. Paikalla noin 22 000 katsojaa; lehtereillä myös lukuisia Real Madridin kannattajia.

Huomenna Real Madrid kohtaa vierasottelussa Racing Santanderin 22 000 ihmistä vetävällä el Sardinero –stadionilla. Kauden ensimmäinen kohtaaminen seurojen välillä Madridissa päättyi Viikinkien 3-1-voittoon; kotijoukkueen maaleista vastasivat Ramos, Reyes ja Diarrá. Vieraiden ainokaisen viimeisteli Garay. Viime kaudella vastaava kamppailu Santanderissa päättyi pääkaupunkilaisten niukkaan 2-3-voittoon – tuolloin maalinteossa onnistuivat Roberto Carlos, Soldado ja Robinho. Isäntien molemmat maalit teki Matabuena.

Racing on viime kierroksilla pelannut tuloksellisesti erinomaisesti, sillä se on sarjataulukossa kiirinyt jo tavoittelemaan eurocup-sijoja. Ennen kautta cantabríalaisia povattiin putoamistaisteluun, mutta kuluva kausi on ollut yllätyksiä täynnä.

Racingin tunnetuimpaan ja vaarallisimpaan pelaajakaartiin kuuluu serbihyökkääjä Nicola Zigic, joka on viimeistellyt tämän kauden Primerassa yhdeksän täysosumaa. Punaisen Tähden kasvatti pelaa ensimmäistä kauttaan Espanjan kentillä ja on ollut suurena apuna Racingin muuten niin köykäisessä hyökkäystyöskentelyssä. Madridistoille tunnetuin Santanderin pelaaja lienee kuitenkin Pedro Munitis, joka pelaa jo neljättä erillistä kertaansa Racingin paidassa. Munitis on tullut tunnetuksi kiertolaiselämästään ensin Badajozista ja sitten Real Madridista ja Deportivo la Coruñasta.

Tasan kymmenen sarjapistettä Racingia enemmän kerännyt Real Madrid lähtee otteluun tietysti ennakkosuosikkina ja on hyvin oletettavaa, että joukkueen sisällä on hyvä tunnelma ja pukukopista pursuaa itseluottamusta jo senkin vuoksi, että kaikki pitävät seuraavaa asiaa taas varmana: Real Madrid on mukana mestaruustaistelussa. Kokoonpanoon paluunsa tekevät viime kierroksella pelikiellosta kärsineet Guti ja Gago.

Fabio Capello tuskin tekee suuria muutoksia kokoonpanonsa suhteen, mutta yksi jännitysmomentti liittyy jälleen siihen, mahtuuko Robinho avaukseen. Keskikentän muodostuminen on vielä melko avonainen kysymysmerkki, mutta aivan samankaltaisella kaavalla mitä Osasuna-ottelussa nähtiin tuskin Real Madrid lauantaina esiintyy.

Kun Real Madrid kohtaa lauantaina vierasottelussa Racingin, kohtaa FC Barcelona sunnuntaina kotonaan Real Mallorcan ja saman illan huippukamppailu pelataan Mestallalla, kun Valencia saa vastaansa Sevillan. Viimeiset uutiset tietävät kertoa, että Ronaldinho ei pysty pelaamaan lomasaarelaisia vastaan, mutta se tuskin vaikeuttaa katalaanien voitonmahdollisuuksia yhtään. Lepakoiden ja andalusialaisten keskinäisessä kohtaamisessa saattaa tapahtua mitä tahansa. Valencia hävisi Mestareiden liigassa erittäin katkeralla tavalla Chelsealle, mutta Sevilla porhalsi UEFA-cupin välieriin kukistamalla Tottenhamin. Valencian viime aikojen ja tulevien päivien ottelu ei missään nimessä ole helppo, sillä ensi viikolla pelataan Bernabéulla yksi espanjalaisen jalkapalloilun klassikoista, kun Fernando Morientes saapuu lepakkotamineissa Valkoiseen Taloon – ja vain hävitäkseen tulevalle mestarille.

Hala Madrid

Se on mahdollista, kyllä! Nimittäin se, että Real Madrid pystyisi saavuttamaan Espanjan mestaruuden kesäkuussa. Viikonlopun kierroksella sarjataulukon kärkinimi FC Barcelona kävi häviämässä Zaragozassa ja toisena majaileva Sevilla jäi kotonaan 0-0-tasapeliin Racing Santanderia vastaan. Näin ollen kolmantena oleva Real Madrid on enää vain kaksi pistettä Barcelonaa jäljessä.

Kokonaisuutta katsellen ja peliesityksiä seuraillen Real Madrid ei periaatteessa edes ansaitsisi paikkaansa kärkikahinoissa, mutta Madrid on aina Madrid ja kuin varkain on joukkue koko ajan vaaninut iskuetäisyydellä valmistautuen näpäyttämään epäilijöitään ja yllättämään kannattajansa positiivisella ilmeellä. Fabio Capellon harvat hyveet ja oivallukset Castellanalla ovat kantaneet sen verran hedelmää, että menestystä saattaa sittenkin tulla. Täytyy myös muistaa, että kärkiotteluissa Valkoiset ovat pelanneet tuloksellisesti hyvin: kotona tasapeli Atléticoa vastaan oli pettymys, mutta vieraissa se oli loppujen lopuksi pelitapahtumiin nähden ihan hyvä tulos. Kotivoitto Barcelonasta oli paluu tuttuun päiväjärjestykseen eli siihen, etteivät katalaanit saa mellastaa Bernabéulla, tasapeli Camp Noulla oli melko oikeutettu tulos kummallekin osapuolelle värikkäiden vaiheiden jälkeen, ja Valencia kaatui Mestallalla 0-1 Raúlin maalilla.

Real Madridin jäljellä olevat viimeiset yhdeksän ottelua ovat kaikki omanlaisiaan finaaleja, joista ennakkoon suurimmiksi nousevat kamppailut Valenciaa, Sevillaa ja Zaragozaa vastaan. Nyt joukkue on saanut melko hyvän rytmin päälle ja uskoa riittää aina seuran johtoportaasta kannattajiin saakka. Sunnuntain jälkeen monissa espanjalaislehdissä Real Madrid nostettiin tämän hetken suurimmaksi mestarisuosikiksi ja totuus on se, että takaa-ajoasema käy Madridille mainiosti.

Madridin seuraava ottelu on Santanderissa Racingia vastaan. Cantabríalaiset ovat pelanneet viime aikoina erittäin hyvin, eivätkä ole missään nimessä aliarvioitavissa. Sitä seuraavassa ottelussa Chamartínille saapuu Valencia, joka taitanee hamuroida menestystä enemmän Mestareiden liigassa kuin kotoisessa sarjassa. Se heille suotakoon ja allekirjoittanut toivookin sydämensä pohjasta, että Valencia ja ennen kaikkea Fernando Morientes kaatavat tänään Chelsean ja menevät neljän parhaan joukkoon, jolloin Rafael Benítez palaisi Liverpoolinsa kanssa Mestallalle.

Tässä vaiheessa kautta on turha ruveta puhumaan siitä, kuka todella mestaruuden ansaitsee ja niin edespäin, sillä taistelu on julmaa katkeraan loppuun saakka. Objektiivisesti tarkasteltuna mestaruuden ansaitsisi Sevilla, joka on koko kauden ajan näyttänyt innokkaimmalta, vaikka muutamat notkahdukset ovat tuoneet mieleen samanlaisia oireita, joista muutkin suurseurat ovat tällä kaudella kärsineet – hyvät mahdollisuudet niin sanotusti ”puppeloidaan” eikä mikään joukkue karkaa etumatkalle.

Viime kaudella Primeran suurimmat jännitysmomentit koettiin putoamiskamppailussa, mutta tällä kaudella ylivoimaisesti suurin huomio kohdistuu kärkikuusikkoon. Jos asioissa ei suurempia muutoksia nähdä muodostuu lopullinen kärkikolmikko tämänkin hetken kärjestä, mutta mikä onkaan järjestys? Real Madrid luonnollisesti ykkösenä ja Cibeles laulaa ja soi.

Real Madrid onnistui pelaamaan hyvässä vireessä sunnuntaisessa kotiottelussaan Osasunaa vastaan. Valkoiset voittivat ottelun 2-0 tasapainoisen esityksen jälkeen ja avaukseen päässyt Robinho onnistui jälleen maalinteossa.

Kuninkaalliset joutuivat pelaamaan ilman pelikiellosta kärsiviä Gutia ja Fernando Gagoa. Keskikentän valtasivatkin Mahamadou Diarrá ja kotiyleisön hampaisiin heikkojen esitystensä vuoksi joutunut Émerson. Fabio Cannavaro teki paluunsa topparin paikalle loukkaantumisensa jälkeen ja myös Roberto Carlos nähtiin kentällä toisella puoliajalla, kun Miguel Torres vaihdettiin pois pienen loukkaantumisensa vuoksi.

Cannavaron toppariparina pelasi Iván Helguera ja Sergio Ramosille jäi tontikseen oikea laita. Avaukseen päässyt Robinho pelasi näennäisesti laidalla, mutta ajautui automaattisesti keskemmälle jo siitäkin syystä, että Madrid käytännössä pelasi ilman varsinaista pelintekijää. Alkuminuuteilla isäntien ongelmat juuri kohdistuivat avaavien syöttöjen puutteeseen ja niinpä ratkaisuyritykset muodostuivat keskityksistä.

Hyökkäyspään kolmikko Raúl-Higuaín-van Nistelrooy pelasi jälleen melko heikosti, mutta Raúl silti onnistui tekemään tärkeän avausmaalin, kun ottelua oli pelattu 24 minuuttia. Maali lähti Diarrán pitkästä syötöstä, jonka kuudentoista sisään ajautunut Émerson jatkoi taidokkaasti päällään tilanteeseen syöksyneelle kapteenille. Pamplonalaisten maalivahti oli tilanteessa voimaton ja kotijoukkue johti ansaitusti 1-0.

Ensimmäinen jakso säilyi todella hyvin Real Madridin hallussa, eikä Osasuna kyennyt luomaan vaarallisia tilanteita, vaikka Iker Casillas joutuikin yhden kerran venymään huippupelastukseen. Madrid liikutteli palloa hyvin, vaikka liikkuvuutta olisi kaivattu vieläkin enemmän. Paikoitellen esimerkiksi Robinhon ja Raúlin yhteispeli näytti todella suloiselta ja Diarrán ja Émersonin syötöt menivät kerta toisensa jälkeen omille; Higuaínkin oli pirteällä pelipäällä. Tosin Osasuna ei prässännyt kovinkaan voimakkaasti millään osa-alueella ja se teki marenkien pelistä jopa helpon näköistä.

Toisen puoliajan alku oli Madridilta löysä ja Osasuna sai hallita kenttätapahtumia pelottavankin paljon. Sittemmin painosuunta alkoi kaartua taas pääkaupunkilaisille ja ottelu eteni melkoisen mallikkaasti ilman suurempaa hätää tai osoituksia selkeästä tasonromahduksesta. Fabio Capellon miehistö pelasi suurella itseluottamuksella ja pyrki hakemaan vapauttavaa toista osumaa, joka olisi varmistanut voiton.

Lopulta toisen maalin iskijäksi nousi kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Robinho, joka taas oli selkeästi yksi kentän parhaista vaikkei tosin pelannut koko ottelua täysin sataprosenttisessa vireystilassa. Brassi päätti rakentamansa hyökkäyksen tahtomaaliin ja otti yleisön omakseen saaden vielä kerran raikuvat suosionosoitukset poistuttuaan kentältä antaen peliaikaa José Antonio Reyesille, joka Cannavaron ja Carlosin tavoin esiintyi pitkästä aikaa tositoimissa.

Kokonaisuutena Real Madrid yllätti kannattajansa positiivisesti, sillä Gutin ja Gagon poissaolojen oletettiin heikentävän peliesityksiä hyvin näkyvällä tavalla. Toisin kuitenkin kävi ja los Blancos kavensi piste-eroa FC Barcelonaan, joka Valencian tavoin hävisi oman ottelunsa lauantaina. Mainittavan arvoista on myös se, että seuraava Real Madridin vastustaja Racing Santander pelasi maalittoman kotitasapelin Sevillaa vastaan.

REAL MADRID: Casillas; Ramos, Cannavaro, Helguera, Torres (Roberto Carlos ‘69); Diarrá, Émerson, Higuaín, Robinho (Reyes ‘85); Raúl; van Nistelrooy.
OSASUNA: Ricardo; Flaño, Cruchaga, Cuellar, Monreal; Erice, Muñoz (Milosevic ‘61), David López, Valdo, Juanlu (Azpilicueta ‘65); Webó (Romeo ’80).
TUOMARI: Rafael Ramírez Domínguez. Varoitukset: Cuellar (‘11) ja Flaño (‘82).
MAALIT: 1-0: Raúl (’24), 2-0: Robinho (’80)
MUU: Kauden 2006-2007 Espanjan jalkapalloilun pääsarjan 29. pelikierros. Santiago Bernabéu –stadion, paikalla 75 000 katsojaa.

Kevät on saapunut toden teolla ja yksi varma merkki lähestyvästä kesästä on se, että kaikenlaiset huhut alkavat tunkeutua suurin määrin jalkapallomaailmaan. Espanjalaismedioissa rumba Cristiano Ronaldon ympärillä tullee jatkumaan kiivaana ja myös huhut Kakásta saanevat uudenlaisia sfäärejä. Samalla lehdistö metsästää Bernd Schusterilta kommentteja Real Madridin tulevista pelaajahankinnoista, joten valmentajaspekuloinnit kohdistuvat toistaiseksi yksinomaan saksalaiseen Getafe-luotsiin. Viimeksi Schuster on todennut, että säilyttäisi Fabio Cannavaron Real Madridissa. Kertooko tämä osaltaan sellaista, että Schuster olisi jo miettimässä seuraavaksi valmennettavaa joukkuettaan?

Fabio Capelloa on huhuiltu Iranin maajoukkueen päävalmentajaksi, mutta italialainen on ehtinyt yllätyksettömästi jo kiistää väittämän. Voidaan kuitenkin pitää melkein sataprosenttisen varmana sitä asiaa, että Capello ei kuluvan kauden jälkeen Madridissa jatka. Kerroin tälle asialle tietenkin suurenee, jos Madrid jollain ihmeellisellä tavalla ja tasonnostolla pystyisi voittamaan mestaruuden, mutta siitäkin huolimatta Capello todennäköisesti passitettaisiin muualle.

Real Madridissa on meneillään hyvin samantapainen ilmiö kuin viimekin kaudella, koska joka päivä pulpahtaa esille jonkun pelaajan haastattelu, jossa kysellään Madridin mahdollisuuksia mestaruuteen muistutellen koko ajan FC Barcelonan vahvasta vireestä (jostain syystä Sevillasta ei paljoa puhuta). Siinä mielessä auringon alla ei ole mitään uutta, että jokainen pelaaja vielä uskoo tai ainakin haluaa uskoa mestaruuteen ja kannattajankin näkökulmasta seurattuna mestaruuteen on tietysti vielä mahdollisuudet, vaikkakin tällä hetkellä jopa merkittävästi heikommat kuin Barcelonalla ja Sevillalla.

Pientä puhetta on noussut myöskin Raúlin tulevaisuudesta. On kiistatonta, että joukkueen kapteeni ei ole enää suuri pelillisiä ulottuvuuksia tarjoava megatähti, joka mättää maaleja kuin nuoruutensa päivinä. Tosin on myös todettava, että señor González on heilutellut verkkoja tällä kaudella enimmäkseen tärkeissä ja suurissa otteluissa (Atlético, Valencia, Barcelona, Bayern…).

Raúlin nykyinen rooli on melkoisen sekava ja sekava se tullee ensi kaudellakin olemaan juuri siinä mielessä, että periaatteessa Raúlin nykyinen taso ei enää riitä Madridin avaukseen ja varsinkin kun puhutaan Cristiano Ronaldon ja Kakán hankkimisesta ja nyt kun vielä Soldadokin on tulossa takaisin Navarran-visiitiltään. Joko Raúlia odottaa enimmäkseen penkitys tai sitten olisi aika tehdä teko, jota tuskin kukaan olisi odottanut tai etenkään toivonut, eli lähteä pelaamaan jonnekin muualle. Jos Raúl lähtee, toivottavasti seura ei ole espanjalainen ja todennäköisemmin se nimenomaan on jokin ulkomaalainen. Tietysti Raúlin symbolistista ja henkistä merkitystä ei kukaan tällä hetkellä pysty korvaamaan, mutta Madrid pärjäisi hyvin myös ilman kultapoikaansa. Julma totuus, mutta totuus kuitenkin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että allekirjoittanut olisi nimenomaan toivomassa Raúlia pois Bernabéulta, vaan päinvastoin: olisi syytä ajatella Raúlin parasta, vaikka Raúl on suuri toki myös vaihtopenkillä.

Eikä Raúlin ura vielä edes ole niin pahasti iltaruskon puolella, vaikka jotkut rääväsuut niin väittävätkin. Fernando Morientesilla oli oma lamainen jaksonsa Liverpoolissa ja sitä ennen Real Madridissa kun hän kadotti tyystin vireensä, jonka oli kerännyt harteilleen AS Monacossa. Nyttemmin Morientes on palannut huipulle ja on tärkeä lenkki Valenciassa johtaen joukkueen sisäistä maalitilastoa. Ehkäpä siirtyminen muualle voisi Raúlillekin tehdä hyvää. Olisi hienompaa nähdä hänet loistamassa esimerkiksi Italian Serie A:ssa kuin homehtumassa Madridin penkillä tai levitellen käsiä Bernabéun nurmella jossain laitahyökkääjän ja piilokärjen sekasikiön roolituksen tietämillä.
 

Ja Roberto Soldado on tosiaan palaamassa takaisin kesällä lainapestiltään Osasunasta. Madridin oma kasvatti menee ainakin kehityskäyriensä kanssa kirkkaasti Gonzálo Higuaínin edelle, ellei jopa myös van Nistelrooynkin edelle. Hyökkääjäpari Soldado-Ruud ei kylläkään kuulostaisi (eikä näyttäisi) ollenkaan hullummalta.
 

Paljon parjattu ja kotiyleisön hampaisiin joutunut Émerson muuten täytti tänään kolmekymmentäyksi vuotta. Rehellisyyden nimissä on todettava, että brassi näyttää ikäisekseen paljon vanhemmalta ja tällaisille kommenteille (ja luuloille) mies itse vain naurahtelee. Onpa hän luvannut voittaa yleisön puolelleen, mutta sellainen onnistuu vain hyvällä peliesityksellä. Niin kauan kuin Émerson ei osoita merkkejä siitä pelaajasta joka loisti Italian kentillä, voidaan brasilialaista pitää pelkkänä jämäostoksena, joka tuli kahden niin ikään jämäostoksen mukana Juventuksesta. Raakaa tietysti osoitella jämyydellä myös Cannavaroa (joka on avoimesti myöntänyt heikot otteensa jo pariinkin otteeseen), mutta oikeastihan Cannavaro ei ole Madridissa ollut lainkaan sellainen pelaaja, mitä häneltä on odotettu.
 

Kevättä on siis rinnassa ja seuraava Real Madridin ottelu pelataan pääsiäissunnuntaina, kun Santiago Bernabéulle vastaan astelee Pamplonan Osasuna. Syyskierroksella el Real  kävi hakemassa tomaatintuoksuisesta härkäjuoksukaupungista komean 1-4-vierasvoiton ja Valkoisten kaikista maaleista vastasi Ruud van Nistelrooy. Capellolla riittää mietittävää sunnuntaisen kokoonpanon suhteen, sillä Gagon ja Gutin puuttumiset ovat merkittäviä. Italialaisen ylpeys lienee esteenä sille, että hän suostuisi pistämään Robinhon avaukseen… valitettavasti.

Juan Gómez Gonzálezin eli Juaniton traagisesta auto-onnettomuuskuolemasta on kulunut viisitoista vuotta. Juanito tuli tunnetuksi rakastettuna pelaajana ja upeana ihmisenä, joka oli sydämeltään täydellisesti valkoinen – hän on yksi suurista madridistoista.

Fuengirolassa vuonna 1954 syntynyt Juanito siirtyi vuonna 1977 Burgosista Real Madridiin ja sitä ennen hän oli pelannut debyyttinsä korkeimmalla sarjatasolla Atlético de Madridin paidassa. Juanito esiintyi valkoisessa paidassa ympärillään monia korkean tason eliittipelaajia kuten Santillana, Stielike ja Camacho. Pichichi-pörssin Juanito voitti kaudella 83-84. Juaniton pelaajaura Santiago Bernabéulla kesti kymmenen kautta ja 287 liigaottelussa hän viimeisteli 85 maalia.

El espíritu de Juanito on merkittävä osa-alue madridismossa, sillä se on peräänantamattomuutta, ylpeyttä ja taistelua epätoivoisimmassakin vaiheessaa. Juaniton henki auttaa Real Madridia ja kun siihen henkeen turvautuu, voi mahdottomasta tulla mahdollinen, sillä Juanitokin teki urallaan hattutempun kymmenessä minuutissa. Viime kaudella Madridin kannattajat saattoivat jopa kyynelehtiä, kun Copa del Reyn välierien toisessa osaottelussa Real Madrid teki Zaragozaa vastaan kymmenessä minuutissa kolme maalia. Ensimmäinen osaottelu oli päättynyt Valkoisten kannalta surullisenkuuluistasti 6-1-tappioon, joten kotona täytyi tehdä vähintään viisi maalia. Kymmenen peliminuutin jälkeen Cicinho, Robinho ja Ronaldo olivat kukin iskeneet ja koko Bernabéu huusi Juaniton nimeä, ei vain seitsemännelle peliminuutilla tutuksi tullutta perinteistä ”Illa, illa, illa, Juanito Maravilla”, vaan huutomyrsky jatkui ja yltyi. Tuolloin jos koska Juaniton henki totisesti leijui Chamartínilla ja jopa pelaajat kentällä tunsivat sen. Madrid voitti 4-0, viidettä maalia ei kukaan kyennyt tekemään, mutta henkisesti Madrid oli voittanut ja se riitti todistamaan, kuinka Juaniton hengen kautta voi taistella loppuun saakka saattaen kannattajat onnen kyyneliin ja tunteeseen, jolle mikään ei kaikelle nähneessä ja kokeneessa madridismossa vedä vertoja.

7