Viimeisten vajaan kolmen vuoden aikana Real Madridin peräsimessä on ollut yhteensä viisi päävalmentajaa, joista jokainen jätti jonkinlaisen jälkensä seuraajalleen. Kausi 2006-2007 on ensimmäinen Santiago Bernabéulla sitten kauden 2003-2004, jolloin Real Madrid vei session loppuun ilman valmentajanvaihdoksia – tuolloin peräsimessä oli portugalilainen Carlos Queiroz, jonka pesti päättyi kuitenkin häpeällisen nolosti, kun Madrid pelasi surkean loppukauden ja hävisi kaikki viimeiset viisi otteluaan sijoittuen sarjataulukossa vasta neljänneksi.

Seurajohto antoi Queirozille ansaitusti potkut ja mies luikki takaisin Manchesteriin sir Alex Fergusonin aisapariksi. Tilalle saapui Benficasta Madridia ennenkin valmentanut ja blanco-legenda José Antonio Camacho, jolta kannattajat odottivat paljon. Alusta lähtien oli kuitenkin aistittavissa, että Camacho ei saanut joukkueeseen kunnon otetta ja monet jopa epäilivät, että mies oli täydellinen marionetti seuran presidentille Florentino Pérezille.

Syksy 2004 Camachon johdolla käynnistyi kahdella niukalla voitolla liigassa, kun sekä Mallorca että Numancia kaatuivat 1-0-lukemin. Mestareiden liigan avausottelussa Bayer Leverkusen murskasi Valkoiset kotonaan peräti 3-0, ja Camacho otti tappion syyt niskoilleen; omien sanojensa mukaan hän ei ollut pitänyt huolta pelaajien motivaatiotasosta. Seuraavassa liigaottelussa Madrid hävisi vieraskentällä Espanyolille ja tuolloin oli Camacho valmis eroamaan. Pérez hyväksyi eron ja ilmoitti samalla, että vastuuseen nousee kakkosvalmentajana toiminut, entinen Madridin maalivahti Mariano García Remón, ja että seura ei etsi uutta päävalmentajaa. Jälkimmäistä kohtaa tuskin kukaan otti tosissaan, vaikka Pérez vaikuttikin hyvin päättäväiseltä. Kaikilla kuitenkin oli sellainen kutina, että viimeistään tammikuussa Madridin peräsimessä on joku muu kuin periaatteessa täysin kokematon García Remón.

Joulukuussa Real Madridin kabineteissa alkoi kiehua toden teolla. Ensin italialainen Arrigo Sacchi saapui niin kutsutun jalkapallojohtajan pallille ja tarjosi täyttä luottoa García Remónin jatkamiselle kevääseen saakka. Niin vain kuitenkin kävi, että juuri Santosin Brasilian mestaruuteen luotsannut pitkän linjan huippumies Wanderley Luxemburgo tarttui Real Madridin tarjoukseen ja lensi uudelle työpaikalleen juuri ennen vuoden vaihtumista.

Luxemburgon urakka alkoi hyvin ja melko hyvänä se jatkui kevääseen saakka. Mestareiden liigassa Juventus oli Madridia niukasti parempi ja lopullisessa Primeran sarjataulukossa los Merengues sijoittui toiseksi neljän pisteen erolla mestaruuden voittaneeseen FC Barcelonaan.

Mutta vaikka kaikki näytti päällisin puolin hyvältä, niin silti kaudesta 2005-2006 ei tullut sellaista, jolloin valmentaja ei vaihtuisi. Luxemburgon metodit olivat usein ristiriitaisia mielipiteitä herättäviä, sillä García Remón oli jättänyt hänelle tylsää hyökkäyspeliä esittäneen joukkueen. Brasilialainen sen sijaan jatkoi samalla tavalla keväällä 2005, kun Madrid pelasi joskus jopa täysin puhdasta vastahyökkäyspeliä, jossa laitanousut jäivät olemattomiin. Pelillistä parannusta siis oli syytä odotella seuraavalle kaudelle.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, sillä heti kauden alussa Chamartínilla otsikoitiin kriisistä. Heikko avaus Mestareiden liigassa ja sitä seurannut tappio Espanyolia vastaan nostattivat samankaltaisia reaktiota pintaan kuin Camachonkin kohdalla – vain sillä erolla, että Luxemburgo ei eronnut, eikä seurajohto häntä erottanut. Syksyn mittaan el Real kärsi kotonaan kaksi suurta tappiota, kun sekä Valencia että Barcelona kävivät ottamassa täydet pisteet. Bernabéun yleisön kärsivällisyys loppui tyystin Mestareiden liigan tasapeliottelussa Lyonia vastaan, kun joukkue pelasi tuttuun tyyliinsä ponnettomasti ja kun Luxemburgo päätti kesken kaiken siirtyä puolustavampaan taktiikkaan vaihtaen David Beckhamin Míchel Salgadoon. Kannattajat vaativat Luxemburgolle potkuja, ja brasilialainen itse oli ottelun jälkeen tyyni ja rauhallinen todeten ettei mieti, mitä Florentino Pérez aikoo hänen kanssaan tehdä. Sisimmässään Luxemburgolla varmasti oli voimakas tunne siitä, että aina seuraava päivä saattaa olla hänen viimeisensä Madridin päävalmentajana.

Lopulta joulukuun alussa seura tiedotti, että Wanderley Luxemburgo oli erotettu tehtävistään. Viisikymmentäkolmevuotias brasilialainen ehti olla valmennusvastuussa vain yksitoista kuukautta. Luxemburgon aikakausi oli täynnä ristiriitoja ja yksi ottelu varmasti kuvaa koko aikakautta: kolmantena päivänä joulukuuta pelattu Madrid-Getafe, jonka kotijoukkue voitti 1-0, mutta pelaten niin surkeaa peliä, että kolmesta sarjapisteestä huolimatta yleisö palkitsi omansa kyltymättömällä vihellyskonsertilla, joka enteili vain ja ainoastaan potkuja Luxemburgolle. Syy ei ollut yksinomaan päävalmentajan, mutta Luxemburgo joutui luonnollisesti kaiken kritiikin etulinjaan. Madridin joukkue kuitenkin oli epätasapainoinen ja koko syksyn ajan peluutusta olivat haitanneet lukuisat loukkaantumiset.

Luxemburgon tilalle nostettiin Castillaa luotsannut Juan Ramón López Caro, joka sai väistyä kesällä Fabio Capellon tieltä. Caron alaisuudessa Madridin pelillinen yleisilme parani ja hyökkäyspeli oli hieman monipuolisempaa. Suurimmat ongelmat muodostuivat edelleen puolustuksessa, mutta suurimmat katastrofin siemenet kylvettiin johtoportaassa, kun Arrigo Sacchi jätti seuran vedoten henkilökohtaisiin syihin ja kun Florentino Pérez jätti presidenttiytensä helmikuun 2006 loppupäivinä ajaen omalla esimerkillään muutoskurssin luomista seurassa tehtäviin asioihin.

Kesällä 2006 Real Madridin sekasortoinen tilanne rauhoittui, kun Ramón Calderón nousi presidentinvaalien voittajaksi toverinaan uusi urheilutoimenjohtaja Pedja Mijatovic. Fabio Capellon aikakausi on ollut kevään mittaan upea sekä tuloksellisesti että myös pelillisesti, mutta eräässä vaiheessa kautta moni oli valmis myöntämään, että Capellon Madrid pelasi surkeammin kuin Luxemburgon Madrid ikinä. Kaikesta huolimatta uusi seurajohto on osoittanut kärsivällisyyttään ja se on kantamassa parasta mahdollista hedelmää, kun Capello on jälleen saavuttamassa ykköstilaa Espanjan vaativilla kentillä.

Edellisessä kirjoituksessa jäi mainitsemassa muutama nimi niistä Real Madridin pelaajista, jotka pelaavat maajoukkuittensa paidoissa maaottelutauon aikana. Lopullinen lista maaotteluita pelaavista pelaajista on siis seuraava: Iker Casillas ja Sergio Ramos (Espanja); Miguel Torres (Espanja U-21), Robinho ja Marcelo (Brasilia); Fabio Cannavaro (Italia), David Beckham (Englanti), Fernando Gago (Argentiina), Mahamadou Diarrá (Mali). Real Madridin virallisten sivujen mukaan Ruud van Nistelrooy ei sittenkään olisi mukana Hollannin maaotteluriennoissa.

Ensi viikonloppuna jatkuvat EM-karsinnat, joten Espanjan liiga jatkuu vasta kahden viikon kuluttua, ja viimeinen kierros pelataan viikonloppuna 16.-17.6. Real Madridin miehistöstä kutsun Espanjan maajoukkueeseen saivat Iker Casillas ja Sergio Ramos. Huomionarvoista on myös se, että Osasunassa lainalla pelaava Roberto Soldado sai myös kutsun otteluihin Latviaa ja Liechtensteinia vastaan. Muiden pelaajien kohdalla Fernando Gago kutsuttiin Argentiinan joukkueeseen ystävyysotteluun Sveitsiä vastaan ja Brasilian joukkueeseen Englantia vastaan kutsun saivat Robinho ja Marcelo. Englannin maajoukkueeseen paluunsa tekee David Beckham. Myös Ruud van Nistelrooy tekee paluunsa Hollannin oranssiseen paitaan – ei Marco van Basten olekaan niin tyhmä kuin olettaa saattoi!

Mutta miten maajoukkuetauko vaikuttaa Real Madridin kovaan vireeseen? Yhdeltä kantilta ajateltuna tauko tehnee vain hyvää, kun suurin osa pelaajista pystyy latailemaan akkujaan, mutta toisaalta hyvän vireen viivyttäminen voi jopa tehdä hallaa hektiselle liigataistelulle. Nämä seikat eivät tietenkään liity ainoastaan Fabio Capellon miehistöön, joten lähtökohtaisesti tilanne on kaikille sama ja jo kauan on ollut tiedossa, että ennen kahta viimeistä kierrosta välissä pelataan maaotteluita.

Kahden viikon päästä siis pelataan kierros, jolla mestaruus saattaa jo ratketa, mutta todennäköisesti lopullinen ratkaisu nähdään viimeisellä kierroksella. Dramaattinen huipennus lähestyy ja madridismo ja barcelonismo keskittyvät täysillä seuraaviin koitoksiinsa samalla kun Sevilla kyttää aivan kummankin selän takana. Real Madrid vierailee Zaragozassa ja katalaanit pelaavat paikallisottelun Espanyolia vastaan ilman Ronaldinhoa ja Samuel Eto’ota.

Real Madrid onnistui saalistamaan kuudennen perättäisen voittonsa ja tällä kertaa Deportivo la Coruñaa vastaan joukkueen ei tarvinnut yltää voittoon pelin viimeisillä hetkillä niin kuin kahdessa edellisessä kamppailussa Espanyolia ja Recreativoa vastaan. Madrid ei kuitenkaan loppujen lopuksi pystynyt ottamaan kaulaa FC Barcelonaan, sillä katalaanit päihittivät kotonaan Getafen 1-0 Ronaldinhon maalilla. Näin ollen jättiläiset ovat edelleen tasapisteissä, mutta Real Madridilla on etu keskinäisten ottelujen perusteella.

Fabio Capellon miehistö illan ottelussa oli tuttu: Maalissa luonnollisesti Iker Casillas, ja puolustuksessa laidoilla Miguel Torres ja Roberto Carlos ja keskellä Sergio Ramos ja Fabio Cannavaro. Keskikentän keskustassa pelasivat Mahamadou Diarrá ja Fernando Gago, oikealla laidalla David Beckham ja vasemmalla Robinho. Hyökkäyksessä Raúl ja Ruud van Nistelrooy.

Ensimmäinen puoliaika oli Real Madridilta hyvää ja vauhdikasta peliä. Pallo liikkui näppärästi joka puolella kenttää ja maalipaikkojen luominen näytti jopa suhteellisen helpolta. Ensimmäisen maalin iski Sergio Ramos hieman kyseenalaisen tilanteen jälkeen. Beckhamin vasemman jalan keskitys löysi tiensä Deportivon maalin eteen ja korkeimmalle nousi van Nistelrooy, jonka kädestä pallo kimposi Raúlille. Sitten peliväline jäi pieneen vapaaseen tilaan, josta Ramos kävi tekemässä vasurillaan tahtomaalin vierasjoukkueen protestoinnista huolimatta.

Ensimmäisen jakson parhaimmistoon kotijoukkueen puolelta nousivat keskikentän uurastajat Gago ja Diarrá sekä tietysti avausmaalitilanteessa pallon alueelle keskittänyt Beckham, joka esitti ottelussa kaksi erinomaista vapaapotkua: ensimmäinen päätyi sivuverkkoon ja toinen kolisutteli tolppaa. Englantilaiselle olisi kyllä suonut maalin, koska hän pelaa viimeisiä ottelujaan Madridin paidassa.

Toisella puoliajalla galícialaiset antoivat kotiyleisölle syyn hiljenemiseen ja rynnistivät tasoihin Capdevilan maalilla. Ennen osumaa Deportivo oli saanut hyvän painostusjakson Madridin maalille ja vain Casillasin huippupelastukset olivat pitäneet Valkoisia pystyssä. Ensimmäiset kymmenen minuttia toisesta puoliajasta olivat Real Madridilta huonoimmat ajat koko ottelussa.

Mutta los Blancos osoitti jälleen kerran raivokkuuttaan, kun vain neljä minuuttia Deportivon tasoituksen jälkeen Beckham toimi jälleen keskittäjänä ja Raúl puski pallon vastuttamattomasti maaliin: 2-1! Osuma oli el Capitánille kauden seitsemäs liigassa.

Kolmannesta maalista vastasi ykköskärki Ruud van Nistelrooy, jonka kauden kahdeskymmeneskolmas Primera-täysosuma syntyi hollantilaiselle hyvin tyypillisenä ”räkämaalina”, mutta hienon esityön kokonaisuuteen teki Robinho, joka heti seuraavaksi vaihdettiinkin Gutiin.

Real Madrid pelasi hyvän ottelun ja otti jälleen tarvittavan voiton jatkaen kiihkeää taistelua mestaruudesta. Joaquín Caparrósin Deportivolla ei Bernabéun nurmella ollut suurempia panoksia, mutta silti vierasjoukkueen pelaajat esittivät muutaman rajun taklauksen; etenkin Coloccini heitti murhaavia liikkeitä Roberto Carlosia kohtaan saamatta kuitenkaan ulosajoa, joka ei olisi ollut minkäänlainen vääryys. Kaikesta huolimatta ja nimenomaan voiton takia: iHala Madrid!

REAL MADRID: Casillas; Roberto Carlos (Cicinho ’89), Cannavaro, Ramos, Torres; Diarrá, Gago, Beckham, Robinho (Guti ’76), Raúl; van Nistelrooy (Higuaín ’90).
DEPORTIVO LA CORUÑA: Aouate; Coloccini, Andrade, Lopo, Capdevila; Estoyanoff (Bodipo ’62), de Guzmán, Sergio (Verdú ’78), Cristian; Juan Rodríguez, Arizmendi (Barragán ’86).
MAALIT: 1-0: Ramos (’29), 1-1: Capdevila (’54), 2-1: Raúl (’58), 3-1: van Nistelrooy (’75).

TUOMARI: Fernández Borbalán (Andalusia). Varoitukset: Beckham, Cristian, Estoyanoff, de Guzmán, Coloccini.
MUU : Espanjan jalkapalloilun pääsarjan kauden 2006-2007 kolmaskymmeneskuudes pelikierros. Santiago Bernabéu –stadion loppuunmyyty (noin 80 000 katsojaa). Raúl González Blanco pelasi 605 virallisen ottelunsa Real Madridin paidassa.

Huomenna Real Madrid pelaa kauden 2006-2007 toiseksi viimeisen kotiottelunsa. Uudenvuoden jälkeen Real Madrid kärsi suuria vaikeuksia sekä koti- että vierasotteluissa, mutta eritoten kotonaan Chamartínilla, mikä nosti monenlaista arvostelua pintaan monesta eri suunnasta. Tässä vaiheessa kautta on hyvä kerrata Madridin kotiottelusaldoa (la Liga) peli kerrallaan ennen huomista Deportivo-ottelua.

Los Blancos aloitti kauden kotiottelulla Villarrealia vastaan ja kuten viime kaudellakin, myös tällä kertaa seurat päätyivät Madridissa tasapeliin. Tällä kertaa maaleja ei kuitenkaan nähty ja pisteet jaettiin tasatuloksella 0-0.

Toisessa kotiottelussa Real Sociedad kaatui 2-0, kun toisella puoliajalla José Antonio Reyes ja David Beckham onnistuivat maalinteossa. Lainamies Reyesille maali on ensimmäinen Madridin paidassa ja syntyi tyylikkäästi vapaapotkusta. Beckham sen sijaan viimeisteli ottelun loppuhetkillä läpiajostaan.

Kolmannessa kotiottelussa ensimmäinen päivä lokakuuta pelattiin el derbi madrileño, jossa päädyttiin tasatulokseen 1-1. Atléticon maalin teki Mista ja Valkoisten tasoituksesta vastasi kapteeni Raúl. Tuloksellisesti ja pelillisesti kotijoukkueen esitys paikalliskamppailussa oli suuri pettymys.

Kauden neljänteen kotiotteluunsa Madrid sai vastustajakseen ykkösvihollisensa FC Barcelonan. Vierasjoukkue jäi heti ensiminuuteilla klassikkotunnelmassa jalkoihin, kun Raúl puski Sergio Ramosin huippukeskityksestä pallon maaliin ohi voimattoman Victor Valdésin. Toinen osuma nähtiin viidenkymmenen peliminuutin jälkeen, kun Ruud van Nistelrooy teki ensimmäisen liigamaalinsa uudella kotistadionillaan ajauttaen yleisön hulluuden partaalle.

Viides päivä marraskuuta Real Madrid sai vieraakseen Celta de Vigon, joka viime kauden tapaan poistui Bernabéun nurmelta voittajana – tällä kertaa galícialaiset päihittivät pääkaupunkilaiset 1-2. Madridin maalista vastasi puskuosuman tehnyt Émerson.

Seuraava Madridin kotiottelu liigassa oli Racing Santanderia vastaan ja tällä kertaa kotijoukkue otti varman perusvoiton lukemin 3-1. Huomionarvoista on se, että Racingin maalintekijänä toimi puolustaja Garay, joka upotti Madridin kevätkierroksella kyseenalaisilla rangaistuspotkuillaan Santanderissa.

Joulukuun 2006 ensimmäinen kotiottelu Real Madridilla oli baskiseura Athletic Bilbaota vastaan. Vierailijat menivät johtoon Prieton maalilla, mutta toisella puoliajalla Valkoiset nousivat voittoon brasilialaisten Roberto Carlosin ja Ronaldon osumilla.

Neljä päivää ennen jouluaattoa Santiago Bernabéulla nähtiin erittäin häpeällinen ottelu Real Madridin kannalta. Recreativo de Huelva murskasi Madridin kuin pahaisen puulaakijoukkueen; loppulukemat olivat 0-3, maalintekijöinä vierailta onnistuivat entinen Liverpool-pelaaja Sinama Pongolle, Uche ja Viqueira.

Vuoden 2007 ensimmäinen vierailija Chamartínilla oli Real Zaragoza, jonka Madrid pystyi voittamaan niukasti 1-0 Ruud van Nistelrooyn maalilla. Debyyttinsä uuden kotiyleisönsä edessä tekivät argentiinalaiset Fernando Gago ja Gonzálo Higuaín, joista jälkimmäisenä mainittu syötti hollantilaisen täysosuman.

Sitten alkoivatkin todelliset ongelmat kotona, kun kolmessa seuraavassa kotiottelussaan ei Real Madrid pystynyt ottamaan yhtään voittoa. Valencialainen Levante kävi hakemassa täydet pisteet Salva Ballestan rangaistuspotkuosumalla, Betisiä vastaan Madrid pelasi maalittoman tasapelin ja Getafe-ottelussa päädyttiin niin ikään pistejakoon, kun lopputulokseksi muodostui 1-1. Sitä seuraavassa kotiottelussa Madrid kuitenkin pelasi selkeästi piristyneenä Mestareiden liigasta putoamisen ja Camp Noun tasapelin jälkeen: Gimnàstic de Tarragona kaatui 2-0 Robinhon ja Raúlin täysosumilla.

Nàstic-ottelun jälkeen Madridin voittoputki kotona on jatkunut neljän ottelun verran. Osasuna kaatui 2-0 ja Valencia kumoutui hienossa ottelussa 2-1. Vielä hienompi ottelu Bernabéulla nähtiin Sevillaa vastaan, kun andalusialaiset joutuivat toteamaan Valkoiset paremmikseen ja viimeisin kotiottelu Espanyolia vastaan oli yksi kauden euforisimmista otteluista ja ikimuistoisimmista nousuista vuosikausiin. Huomenna kotiyleisö odottaa jälleen ja tietysti vain voittoa, mutta tällä kertaa kolmen sarjapisteen lopullinen haaliminen voisi Madridilta tapahtua aiemmin kuin vasta ottelun viimeisillä hetkillä. Vaikka samahan tuo, miten voitto tulee… kunhan se vain tulee!

Lauantaina Real Madrid kohtaa kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussaan estadio Santiago Bernabéulla sarjataulukossa kolmantenatoista majailevan Real Club Deportivo de la Coruñan. Viime kierroksella galícialaiset kokivat niukan kotitappion Sevillaa vastaan ja Real Madridin ottelun Huelvassa kaikki varmasti erityisen hyvin muistavatkin – niin kuin sitäkin edeltäneet ottelut, joissa Madrid on upealla tavalla noussut ahdingosta voittoon saavuttaen hurmostilan kovan työn ja yrittämisen kautta. Hieman on mukana tarvittu myös onneakin, mutta los Merengues on osoittanut olevansa todellista mestariainesta, koska jo pelkkä voimakas tahdonvoimakin näyttää siivittävän joukkuetta voittoon voiton jälkeen.

Madridin ja Joaquín Caparrósin luotsaaman Deportivon ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen tällä kaudella päättyi Riazor-stadionilla kotijoukkueen voittoon, loppulukemiksi muodostui 2-0. Viime kaudella vastaava kamppailu pääkaupungissa oli Valkoisten juhlaa, kun raitapaidat saivat kaivaa pallon neljästi omasta verkostaan. Tuolloin Madridin maalintekijöinä kunnostautuivat Ronaldo, Sergio Ramos ja Júlio Baptista. Deportivon Héctor teki epäonnekseen oman maalin.

Ottelun erotuomarina lauantaina toimii David Fernández Borbalán, joka on tällä kaudella viheltänyt viisitoista liigaottelua – kahdeksan niistä on päättynyt kotijoukkueen voittoon, neljästi on päädytty pistejakoon ja kolme kertaa on vierasjoukkue poistunut kentältä voittajana. Miehen korttikeskiarvo per ottelu on 4,7 ja rangaistuspotkuja Borbalán on tuominnut yhteensä kaksi: yhden kotijoukkueelle ja yhden vierasjoukkueelle.

Jälleen kerran huikea trilleri! Fabio Capellon keväinen Real Madrid on kerrassaan outo ilmiö: joko joukkue sortuu tai nousee uskomattomalla tavalla viimeisillä hetkillä – kuin puskien itsensä väkisin päivänvaloon synkimmästä pettymyksen suosta. Jälkimmäinen osoittautui totuudeksi jälleen kerran, aivan kuten Espanyoliakin vastaan, vaikka tarinana ottelu Huelvassa oli hyvin erilainen. Hienon ottelun ja sitä seuranneen romahduksen jälkeen los Blancos nousi kuin nousikin voittoon saakka.

Ironista mutta erittäin ihanaa on se, että kolmannen maalin tekijänä kunnostautui Roberto Carlos, joka ei varsinkaan ensimmäisellä jaksolla pelannut mitenkään hyvin vasemman laitapakin tontilla jakaen muutaman harhasyötön ja menettäen palloja taistelussa Recreativon pelaajia vastaan. Sen sijaan Robinho ja Diarrá olivat todella hyvällä pelituulella – ensimmäisenä mainittu puski David Beckhamin keskityksestä ottelun avausmaalin ja hankki rangaistuspotkun, josta Ruud van Nistelrooy teki kauden 22. liigamaalinsa.

Real Madridin romahdus alkoi tietysti rangaistuspotkusta, josta huelvalaiset saivat ottelun kavennetuksi. Kotijoukkueen painostus tuotti tulosta 86. peliminuutilla, kun vaihtomies Uche tekaisi tasoituksen kulmapotkusta tulleesta sekavahkosta tilanteesta.

Mutta niin vain kävi, että madridismo kylpee taas euforiassa ja helpotuksen tunteessa, sillä valkoinen pasión nappasi yliotteen ja Roberto Carlos viimeisteli tyylillä ja taidolla voittomaalin. Viime kierroksella vastaavaksi sankariksi nousi Gonzálo Higuaín. Pallon mennessä maaliin lisäajalla oli olo jälleen sanoinkuvaamaton. Toisaalta mieleen nousi järkähtämättömästi kysymys: Kuinka kauan voi Real Madrid jatkaa tällaisella trillerimäisellä tyylillä saavuttaakseen mestaruuden? Ainakin sydämen päälle tällaiset jalkapalloelämykset käyvät pitkällä aikavälillä…

Vaan eipä saanut Madrid kolmen pisteen eroa FC Barcelonaan (tahallaan hävitty ottelu?), sillä katalaanit kävivät murskaamassa (Atlético hävisi tahallaan?) huonommin kuin säälittävästi pelanneen Atlético de Madridin (madridilaisten maalivahti pelasi tietoisesti umpisurkeasti?) 0-6. Näin ollen mestaruuskamppailu (säälittävä Atlético!) jatkuu samalla tavalla myös seuraavana viikonloppuna (Patéti, Patéti…). Tuolloin Santiago Bernabéun nurmelle Real Madridia vastaan astelee Deportivo la Coruña, joka kärsi tappion Sevillaa vastaan.

Edessä on jälleen jännittävä viikonloppu, tarkemmin sanottuna ultrajännittävä sunnuntai, kun taistelu Espanjan mestaruudesta kiihtyy kiihtymistään. Kaksi pistettä sarjakärjen kaksikkoa perässä oleva Sevilla jatkaa triplansa tavoittelua Deportivo la Coruñan vieraana Riazorilla; andalusialaiset voittivat keskiviikkona UEFA-cupin mestaruuden ja ovat nyt bicampeónes. Real Madrid puolestaan matkustaa Huelvaan ja FC Barcelona kohtaa vieraissa Atlético de Madridin.

Madridilla on paljon kalavelkoja maksettavanaan Espanjan vanhinta jalkapalloseuraa vastaan, sillä Recreativo kävi pari päivää ennen joulua kurittamassa Valkoisia Santiago Bernabéulla peräti 0-3. Ottelu on epäilemättä Madridille kauden häpeällisin. Sunnuntainen kohtaaminen tuskin päättyy vastaaviin lukemiin kotijoukkueelle, mutta tuskin vierasjoukkuekkaan voittaa kolmella maalilla, koska odotettavissa on tiukka taistelu. Kävi Huelvassa miten tahansa, on yksi asia varma: Real Madrid ja madridistat toivovat pääkaupungin punavalkoiselta puoliskolta avustusta taistelussa katalaaneja vastaan.

Joten: Atléticoon ja Fernando Torresiin me luottakaamme. Barçalla on viime vuosina ollut suuria vaikeuksia Atléticoa vastaan – sekä kotona että vieraissa – joten helppoa Rijkaardin kriisimiehistölle ei Manzanaresin varrella tule olemaan. Monet tietysti ovat jo nyt epäilleet sellaista mahdollisuutta, että Atlético tietoisesti jopa häviäisi ottelun estääkseen el Realin mestaruusmahdollisuuksia. On vaikeaa kuitenkin kuvitella, että joukkue jonka kaikki pelaajat ovat rautaisia ammattilaisia toimisi näin ja tuskin kukaan colhonerokaan tosissaan näin toivoisi – onhan Atléticolla vielä panosta kauden otteluissa.

 
Kaiken Madrid vastaan Barcelona –hokemisen ohessa monesti unohtuu Sevillan merkitys, sillä Juande Ramosin miehistö on edelleen iskuetäisyydellä. Täyspottiin vaaditaan yksikin kompastelu sekä Madridilta että Barçalta ja oma täydellinen onnistuminen. Monet puolueettomat tarkkailijat varmasti toivovat näin käyvän, mutta suurin mahdollinen pettymys mestaruuden voittamattomuudesta kohdistuisi Real Madridiin, sillä Barcelonan culét ovat enimmäkseen jo pessimistisellä ajattelukannalla – eikä ihmekään – ottaen huomioon joukkueen melko syvän kriisin. Madridismon tyyliin ei kuitenkaan kuulu ajatella ”mitä jos?”, sillä selkä seinää vasten ja takaapäin tultuaan Madridilla on vain yksi tavoite ja yksi ajatus. Seuraava osa-alue siitä ajatuksesta ja kliimaksin tavoittelusta kohdistuu Recreativon kaatamiseen ja peukkujen pitämiseen Atléticon puolesta. Niin, ja eipä Deportivonkaan voitto Sevillasta olisi pahitteeksi.

Tänään tulee kuluneeksi neljäkymmentäseitsemän vuotta päivästä, jolloin Real Madrid saavutti historiallisen kliimaksinsa – ikimuistoinen kultainen aikakausi tuotti jälleen hedelmää voittaen viidennen perättäisen Euroopan cupin mestaruutensa. Nykyaikana moinen putki tuskin olisi mahdollista, sillä 50-luvulla ja 60-luvun alussa Real Madrid oli Euroopan jalkapallokartalla täysin ylivoimainen yksinvaltias.

Pelipaikkana 18. päivänä toukokuuta vuonna 1960 oli Skotlannin suurin kaupunki Glasgow ja legendaarinen Hampden Park, joka nykyaikaistettuna sai todistaa Real Madridin Euroopan valloitusta myös vuonna 2002 – tuolloinkin finaalivastustajana oli saksalaisseura, eli Bayer Leverkusen. Vuonna 1960 toisena osapuolena oli kuitenkin Eintracht Frankfurt, joka hieman yllättäen (Leverkusenin tapaan) kampesi itsensä loppuotteluun suurta ja mahtavaa Madridia vastaan.

Paikalla stadionin lehtereillä ottelua seurasi yli 120 000 ihmistä ja koko tapahtuma oli yhtä suurta madridismon riemujuhlaa ja ennen kaikkea Alferdo di Stéfanon ja Ferenc Puskásin näytöstä: la Saeta Rubia viimeisteli seitsemästä maalista kolme ja el Pancho peräti neljä! Frankfurtin maalit tekivät Richard Kress ja Erwin Stein kahdesti – ensimmäisenä mainitun osuma oli ottelun avausmaali, joka näki päivänvalonsa kymmenen peliminuutin kohdalla. Seitsemäntoista minuuttia myöhemmin alkoi kuitenkin Madridin superkaksikon ylivoimainen show. Lopulta Madrid voitti 7-3!

Ottelu on ainakin Real Madridin näkökulmasta katsottuna ”kaikkien aikojen finaali”, mutta samalla se myös oli yhden aikakauden loppu. Seuraavaa Euroopan cupin mestaruutta Valkoiset saivat metsästää kuusi vuotta, mutta silti vain vaivaiset kuusi vuotta ottaen huomioon, että sitä seuraava vastaava voitto tuli vasta vuonna 1998 Amsterdamin finaalissa Juventusta vastaan.

Real Madridin kokoonpano 18. päivänä toukokuuta vuonna 1960 Euroopan cupin loppuottelussa Eintracht Frankfurtia vastaan oli seuraava: Domínguez, Marquitos, Pachín, Vidal, Santamaría, Zárraga, Canario, del Sol, di Stéfano, Puskás, Gento.

Takaisin Primeraan ensi kaudeksi nouseva Real Valladolid on ilmoittanut halukkuutensa lainata peräti neljä Real Madridin pelaajaa riveihinsä. Valkovioletit ovat aikeissa hyödyntää brassi Marcelon sekä canteranojen Rubén de la Redin, Javi Garcían ja Roberto Soldadon taitoja tulevalla nousijakaudellaan. Eri tarina on tietysti se, suostuuko Madrid lainaamaan kaikkia neljää mainittua pelaajaa Castilla-Leóniin. Madrid ja Valladolid ovat kuitenkin tehneet ennenkin hyvää yhteistyötä, joten voisi hyvin olettaa, että ainakin joku blanco löytää ensi kaudella itsensä José Zorilla –stadionilta.