RealMadridFIN::foorum

Real Madrid => Keskustelua Real Madridista => Aiheen aloitti: Siete - 03.09.2019, 08.02.31

Otsikko: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 03.09.2019, 08.02.31
(https://i.imgur.com/Mv1llBu.png)

Zidanen palattua Real Madridin päävalmentajaksi hän ilmoitti ensi töikseen, että joukkueeseen tullaan tekemään muutoksia. Tuolloin elettiin vielä maaliskuun alkua. Nyt aika tarkalleen puoli vuotta myöhemmin voi todeta näiden suurien puheiden jääneen lähinnä pelkäksi sanahelinäksi. Uusia pelaajia tuotiin sisään yli 300 miljoonalla eurolla, mutta ainoastaan 100 miljoonalla eurolla hankittu Hazard tuli vahvistamaan avauskokoonpanoa. Suurin osa rahoista upposi nuoriin huippulupauksiin eli toisin sanottuna rotaatiomiehiin, joiden osaksi jää tyytyä odottamaan kentälle pääsyä vaihtopenkin tai katsomon puolella.

Viisi edellistä kesää
15/16: -69,85 miljoonaa
16/17: +7,50 miljoonaa
17/18: +88,00 miljoonaa
18/19: -12,25 miljoonaa
19/20: -177,50 miljoonaa
Yhteensä: -164,1 miljoonaa

Kokonaisuutta arvioiden kesän siirtoikkuna jätti paljon toivomisen varaa, sillä niin keskikenttä kuin oikea laita jäivät ilman toivottuja vahvistuksia. Manchester Unitedin Paul Pogba oli Zidanen ykköstoive, mutta jättisiirto jäi pelkäksi haaveeksi Punaisten paholaisten kieltäydyttyä neuvottelemasta. Lopulta myös oikea laita pysyi entisellään ja useampi myynti jäi tekemättä, minkä seurauksena Los blancos kirjautti seurahistoriansa suurimmat tappiot yhden siirtoikkunan osalta.

(https://i.imgur.com/3f2YFQb.png)

Pelaajien myyntiä täytyy jatkaa viimeistään ensi kesänä, sillä joillakin pelipaikoilla kuten kymppipaikalla, vasemmalla laidalla ja kärjessä on jo nyt melko ruuhkaista. Lainapelaajien palatessa sama ongelma tulee olemaan oikeastaan jokaisella pelipaikalla keskikentän pohjaa lukuun ottamatta. Kauppatavaraa riittää vaikka muille jakaa, joten kaikkien siirtokorvauksien myötä rahaa löytyy varmasti myös uusiin tai niihin tekemättä jääneisiin hankintoihin. Tiliä pitää pystyä takomaan erityisesti siinä tapauksessa, jos Mbappé aiotaan hankkia, sillä se kauppa takuulla vaatisi kaikkien aikojen suurinta siirtosummaa.

Muiden seuraan huhuttujen pelaajien osalta Pogba taitaa olla ainoa käytännössä varma saapuja, ellei Zidane saa kenkää tämän kauden aikana. Ranskalaispelaajan sopimus umpeutuu vuonna 2021, joten Unitedin on pakko myydä alennushinnalla mikäli se haluaa saada pelaajastaan minkäänlaista korvausta. Van de Beek oli myös erittäin vahvasti tapetilla tänä kesänä, joten hän tulee niin ikään olemaan hankintalistan kärkipäässä keskikenttää vahvistettaessa. Eriksen ja Bruno Fernandes ovat vähemmän todennäköisiä vaihtoehtoja vaihtoehtoja, sillä kumpi tahansa olisi Van de Beekin tavoin ollut saatavilla jo tänä kesänä ihan siedettävillä hinnoilla. Hollantilainen on kuitenkin ikänsä puolesta selvässä etulyöntiasemassa. Huhumyllyyn tulee varmasti lisää mielenkiintoisia nimiä kauden edetessä, mutta tälläisellä kattauksella lähdetään nyt liikkeelle.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 03.09.2019, 18.47.40
Pogballa taitaa olla sopimuksessaan optiovuosi joten ensi kesänä pojalla on käytännössä 2v sopimusta vielä jäljellä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 30.09.2019, 17.32.16
Nyt kun Florentinon toimiston urheilujohtamista on arvosteltu, niin piirsin kentälle minkälaisia nimiä sieltä löytyy. Ja onhan tuo vakuuttavan näköinen. Ei varmasti yhdeltäkään muulta joukkueelta löydy edes lähelle vastaavaa nuorta kaartia. 18-24 vuotiaita.

(https://i.ibb.co/VJYNBHD/lineup-8.png) (https://imgbb.com/)
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Figuuri - 30.09.2019, 18.06.42
Ei niitä pelejä iällä voiteta! Kannattaa varmaan laskea Real Madridin viime vuosien tsämppispokaalien voittaneiden kokoonpanojen keski-ikä.  ::)
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 30.09.2019, 19.59.12
Ei niitä pelejä iällä voiteta! Kannattaa varmaan laskea Real Madridin viime vuosien tsämppispokaalien voittaneiden kokoonpanojen keski-ikä.  ::)

Missasit ehkä pointin, joka oli, että miten hyvin rautaisen avauskokoonpanon takana kehitetään joukkuetta tulevaisuutta silmällä pitäen. Ehkä vajaa puolet noista vakiinnuttaa paikkansa avauksessa ja loput toimivat rotaatiopelaajina ja ovat hyvää bisnestä, kun heidät myydään. Toki tuohonkin poppooseen on euroja jokunen sata miljoonaa uponnut, mutta tavoite on saada terävin kärki ja se maksaa.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 18.10.2019, 01.46.35
Uutta virtaa Pogba-huhuihin. Daily Mirror on saanut haltuunsa kuvamateriaalia Zidanen ja Pogban välisestä keskustelusta Dubaissa. Zidane oli siellä suunnalla puhumassa jossain konferenssissa ja Pogba taisi vaan piristää syksyään lomamatkalla lämpimissä maisemissa jäätyään Ranskan maajoukkueen ulkopuolelle loukkaantumisen takia. Mitään muuta kiinnostavaa tässä jutussa ei ole kuin tuo kuva, mutta pelkästään se riittää todistamaan, ettei Pogban siirtosaaga ole vielä ohi.

https://www.mirror.co.uk/sport/football/transfer-news/paul-pogba-meets-zinedine-zidane-20644167

(https://i2-prod.mirror.co.uk/incoming/article20642794.ece/ALTERNATES/s615/4_Pogba-Zidane-Mirror.jpg)
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 18.10.2019, 17.14.25
Muutkin ovat näemmä sitä mieltä, että Eriksen ei ole ihan maailman huippua modernissa futiksessa.

https://www.valioliiga.com/aihe/christian-eriksen/2019-10/lothar-matthaus-tyrmaa-christian-eriksenin-taso-ei-riita-bayern-muncheniin-liian-hidas/
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 25.10.2019, 19.31.06
Mbappé-huhut nostavat taas päätään. Jutun mukaan ranskalaisen hankintaa kaavaillaan kesälle 2020, mikä nyt ei sinänsä ole mikään uutinen. Seurojen hyvä keskinäinen suhde ja Mbappén tyytymättömyys Brugge-pelin penkityksestä (lue: omasta asemastaan seurassa) on nostettu tuossa esiin, mutta ei mitään sen järisyttävämpää.

https://as.com/futbol/2019/10/24/primera/1571949880_853823.html?m1=cG9ydGFkYV9wb3J0YWRh&m2=QUNUVUFMSURBRA%3D%3D&m3=MTQ%3D&m4=dmlkZW8%3D&m5=MTk%3D
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 26.10.2019, 13.10.55

Hyvä uutinen, koska tällä suunnitelmalla ei luultavasti ole varaa Pogbaan. Pogba ei sovellu 3 miehen keskikentään modernissa jalkapallossa eikä näillä näkymin madridissa olla pelaamassa 2 miehen keskikentällä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 03.11.2019, 20.15.04
Nyt kerrotaan tai siis Monacon presidentti Vadim Vasilyev kertoo, että Mbappe piti Realin liian isona harppauksena, kun ei ollut pelannut vasta kuin yhden kauden aikuisten tasolla. Lisäksi Mbappe halusi pysyä Ranskassa.

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2019/11/03/5dbec12f268e3edb738b45de.html

Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 04.11.2019, 16.27.39
Sky Sports huhuilee, että Real Madrid valmistelee Sterlingistä tarjousta luokkaa Bale + 81 miljoonaa euroa.

https://www.skysports.com/football/news/11661/11854029/raheem-sterling-real-madrid-plan-gareth-bale-70m-bid-for-forward
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 05.11.2019, 17.21.46
Zidane sanonut pressissä, että haluaa Balen pelaavan kauden loppuun valkoisissa. Jos totta eikä kusetusta, niin tammikuussa ei ole tulossa vahvistuksia ja Zidane haluaa pitää ringin leveänä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 05.11.2019, 17.27.42
Brittein saarilta kantautuu lisää satuja ja tarinoita. Nyt Sanchoa oltaisiin tuomassa Realiin "yli 100 miljoonan punnan" siirtosummalla. Lähteen perusteella voi toki jo päätellä, ettei kannata lyödä koko omaisuudellaan vetoa tämän siirron toteutumisen puolesta.

https://www.dailymail.co.uk/sport/football/article-7648919/Real-Madrid-step-pursuit-Borussia-Dortmund-star-Jadon-Sancho.html
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 05.11.2019, 21.34.46
Huumorihuhut jatkuvat. Nyt Marianoa viedään Al Rayyaan, Qatarin pääsarjaan.

Tähän en usko sitten lainkaan. Mariano halusi jäädä taistelemaan peliajasta yhteen maailman parhaimmista seuroista, joten joku ähläm-liiga on aika kaukaa haettua. Varmasti seuran kiinnostus on aitoa, mutta Mariano ei jäähdytttelemään halua.

https://as.com/futbol/2019/11/05/primera/1572974997_223610.html
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 06.11.2019, 00.21.14
Brittein saarilta kantautuu lisää satuja ja tarinoita. Nyt Sanchoa oltaisiin tuomassa Realiin "yli 100 miljoonan punnan" siirtosummalla. Lähteen perusteella voi toki jo päätellä, ettei kannata lyödä koko omaisuudellaan vetoa tämän siirron toteutumisen puolesta.
https://www.dailymail.co.uk/sport/football/article-7648919/Real-Madrid-step-pursuit-Borussia-Dortmund-star-Jadon-Sancho.html
Pakko tähän on vähän spekuloida. Hyviä oikean laidan hyökkääjiä ole kuin Rodrygo, joten tarvetta hieman on. Ja suurin syy tähän spekulaatioon on, että on tottunut pelaamaan tehokkaasti Hakimin kanssa samassa laidassa. Eli voitaisiin nähdä oikealtakin tehokasta ja kaunista pelaamista, nykyisen Carvajalin lähes päättömän munaravin sijaan. Samanlaista dominointia kuin vasemmalta on nähty, myös Mendyn kanssa.

Toki Mpabbe sieltä on kesällä tulossa ja tilaa ei Sancholle jää ja tuskin haluaa penkille tulla istumaan.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 06.11.2019, 17.10.09
Jos Mbappe tulee niin voitaisiinko saada myös Håland? Melko mielettömiä lukemia takonut ja vapauttaisi Mbappen laidalle.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Erling_Braut_H%C3%A5land
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Chris - 06.11.2019, 19.35.25
Jos Mbappe tulee niin voitaisiinko saada myös Håland? Melko mielettömiä lukemia takonut ja vapauttaisi Mbappen laidalle.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Erling_Braut_H%C3%A5land

Kovan oloinen on kyllä talentti ja aika hurjalla summalla ensi kesänä johonkin siirtynee.. Näitä talentteja vaan on viime vuosina haettu Madridiin useita eikä tulos ole ollut toivottu.
Mbappe nyt ensisijaisesti pelaisi kuitenkin laidalla, tulee Håland sisään tai ei. Ysipaikka Madridissa on kaiken mennessä nappiin pedattu Jovicille kun Benzeman aika on täysi. Kaiketi jokainen futisfani uskoo, että Mbappe jossain vaiheessa Madridiin siirtyy - tai ainakin kuvittelee Realin ja ranskalaisen olevan ns. luotuja toisilleen, mutta niin kaukana siirtohuhujen realisoitumisesta vielä ollaan etten itse jaksa tälle lehdistön alkaneelle saippuaoopperalle korvaa loksauttaa. Olisihan se huikea siirto, mutta kovin kovin kaukana vielä..
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 27.11.2019, 16.23.59
Kai Havertz. Tuosta kömpelöstä teinistä on kasvanut lupaava hyökkäyspään pelaaja. Uskaltaa ottaa vastuuta ja tekee maaleja, ainakin nyt tutussa ympäristössä. Suojaa hyvin palloa. Syötöt ja laukaukset lähtevät hyvin vähän vaikeammastakin asennosta vasurilla. Liikkuu todella älykkäästi ja tarpeeksi ketterästi ja todella nopeasti. 20v ja kehittyy fyysisesti vieläkin.

Odergaard lihoiksi ja koko rahalla Havartzin perään. Hinta jotain 150milj. Ehkä vuosi tai jopa kaksi lainalla Leverkusenissä ja sitten kamppailemaan avauksen paikasta brassien kanssa. Toki tilaa ei ole, jos Mbappe saapuu, mutta 2021 tai 2022 voi tilanne olla uusi.

https://as.com/futbol/2019/11/27/internacional/1574847480_356871.html
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: TAMI - 27.11.2019, 20.30.24
https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2019/11/27/5dde9f98268e3e4c498b4576.html

Mbappe applauds the Bernabeu on social media

Mbappe tulee pelaamaan urallaan Real Madridissa. Varma tieto.

Ensi kesän siirtoon on vielä vaikea uskoa, mutta 2-3 vuoden päästä kesäinen Bernabeu on täynnä ilman ottelutapahtumaa.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Yläkulma - 28.11.2019, 21.30.56
Minkälaisia ajatuksia herättää tuo jatkuva spekulaatio Pogbasta?
Mitä Pogban tulo keskikentän keskelle tarkoittaisi?
Valverde vaikuttaa niin monikäyttöiseltä, että hän mahtuu Pogban kanssa kentälle samaan aikaan.
Casemirolle pitäisi tietysti olla uskottava vaihtoehto, mutta Pogba on kuitenkin melko hyökkäysorientoitunut.
Voisiko keskikentän timantti toimia?
Hintalappu on varmaan suuri, eli edellyttää paljon peliaikaa.   
Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 29.11.2019, 18.31.58
Oma mielikuvani Pogbasta on, ettei hän sovellu yhden kosketuksen syöttöpeliin jollaista Zidane on tässä rakentanut. Hän taitaa olla enemmän pallon hautoja.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: #10 - 05.12.2019, 11.43.16
Oma mielikuvani Pogbasta on, ettei hän sovellu yhden kosketuksen syöttöpeliin jollaista Zidane on tässä rakentanut. Hän taitaa olla enemmän pallon hautoja.

Toisaalta - Zidane on jälleen osoittanut että hän osaa yhä järjestellä palapelin palaset kohdalleen. En jaksa uskoa että hän pitäisi Pogbaa ykköstargettinaan ellei kaverille olisi selkeä ja iso rooli valmiiksi mietittynä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Karzzaa - 06.12.2019, 15.45.14
Twitterissä on nostellut päätään taas huhu Donny van de Beekin mahdollisesta siirrosta valkoisiin.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: #10 - 18.12.2019, 14.30.09
Nyt täytyy myöntää että tästä kaverista en ole koskaan kuullutkaan.. :o

https://www.laliiga.com/aihe/camavinga-eduardo/2019-12/lehti-real-madrid-valmistelee-tarjousta-ranskan-huippulupauksesta-hinta-kohonnut-pilviin-lyhyessa-ajassa/
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: tanu - 18.12.2019, 19.11.54
Nyt täytyy myöntää että tästä kaverista en ole koskaan kuullutkaan.. :o

https://www.laliiga.com/aihe/camavinga-eduardo/2019-12/lehti-real-madrid-valmistelee-tarjousta-ranskan-huippulupauksesta-hinta-kohonnut-pilviin-lyhyessa-ajassa/

Aivan maagisen oloinen jässikkä - oon ihan Camavingan takia seurannut Rennesin pelejä tällä kaudella. Vasenjalkaisia 6/8 paikan huippupelaajia ei todellakaan ole liikaa maailmassa, mutta nuorella miehellä kaikki edellytykset kasvaa tuollaiseksi.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Nathorr - 19.12.2019, 00.21.09
Nyt täytyy myöntää että tästä kaverista en ole koskaan kuullutkaan.. :o

https://www.laliiga.com/aihe/camavinga-eduardo/2019-12/lehti-real-madrid-valmistelee-tarjousta-ranskan-huippulupauksesta-hinta-kohonnut-pilviin-lyhyessa-ajassa/

Kuulin tästä kaverista ensi kerran viime kaudella, kun joku nettisivu hypetti. Muutamien YouTube-videoiden perusteella olisi kyllä erinomainen hankinta.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 25.12.2019, 15.23.20
Näen, että ensi kesänä ei suuria peliliikkeitä tarvitse suorittaa homehtuneen joukon herättyä. Ainostaan Modricin paikalle pitäisi saada joku, joka pystyy pelaamaan fyysisempiä keskikenttiä vastaan. Suora korvaaja olisi mun mielestä Eriksen. Tosin Odergaard myös tähän sopisi. Keskikenttä siis voisi asettua ilman ostoa, kun lisäksi Ceballos voisi paikata Kroosia, 6-paikkaa lukuunottamatta. Sinne tarvitaan joku. Niitä vaan ei ole montaa kyvykästä pelimiestä, jotka suostuisivat vain 20-30% peliaikaan Casemiron takana. Ja tämä pelko on myös Ceballosin kanssa. Ja ne "riidat" Zidanen kanssa.

Camavinga kaiketi olisi ostos ajatellen elämää Kroosin jälkeen. 4 vuoden vuoden päästä Kroos on melkein 34v ja Camavinga 21. Osto nyt ja 2 tai 3 kautta lainalla.

Mpabbeen en usko vielä ensi kesänä ja pidän tärkeämpänä keskikentän vahvistamista ja tulevaisuuden rakentamista. Oikea laita on ongelma, mutta ennenkuin Carvajal saadaan korvattua, ei sinne ole järkevää ketään yli 100 miljoonalla edes hankkia. Tämäkin voi muuttua kuin itsestään Hakimin palatessa ensi kesänä.

Onkin mielenkiintoinen kesä tulossa, kun lainalla olevat palaavat. Kilpailu pelipaikoista tulee olemaan kova.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 25.12.2019, 19.28.14
Operaatio kesä 2020 - putsataan kokoonpano - luotetaan nuoriin - hankitaan Mbappe!

Siivotaan: (market value)
- Bale: 40milj.
- Lucas: 20milj.
- James: 40milj.
- Isco: 50milj.
- Brahim: lainalle La Ligaan
- Ceballos: 40milj.
- Modric: sopimus päättyy
- Mariano: 16milj.
- Odriozola: 20milj.
- Asensio: lainalle La Ligaan
Yht. 226milj.

Hankitaan: (market value)
- Mbappe: 200milj.

Palkoissa ehkä säästetään hieman tämän remontin myötä.

(https://i.ibb.co/RSs4yS2/lineup-2.png) (https://imgbb.com/)
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 27.12.2019, 12.40.36
Jos myynnit onnistuvat, niin kyllähän tuohon keskikentälle voisi jonkun Fabianin tai Camavingan hankkia. Jälkimmäinen toki ihan lapsi vielä. Modricin lisävuosikin yksi vaihtoehto
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: TAMI - 27.12.2019, 14.15.10
Operaatio kesä 2020 - putsataan kokoonpano - luotetaan nuoriin - hankitaan Mbappe!

Siivotaan: (market value)
- Bale: 40milj.
- Lucas: 20milj.
- James: 40milj.
- Isco: 50milj.
- Brahim: lainalle La Ligaan
- Ceballos: 40milj.
- Modric: sopimus päättyy
- Mariano: 16milj.
- Odriozola: 20milj.
- Asensio: lainalle La Ligaan
Yht. 226milj.

Hankitaan: (market value)
- Mbappe: 200milj.

Palkoissa ehkä säästetään hieman tämän remontin myötä.

Olen valmis laittamaan myös nimen alle tälle siivousoperaatiolle, pienin muutoksin:

Myytävien listalta olisin valmis pitämään Jamesin, mikäli kevät sujuu hyvin ja mies palaa edes lähelle omaa vanhaa tasoaan. On erittäin käyttökelpoinen pelaaja hyökkäyspäähän luovuutta ja tehoja tuomaan, kunhan on kunnossa.

Balesta, Lucasista, Ceballosista, Modricisista, Marianosta ja Odriozolasta samaa mieltä, myyntiin ehdottomasti jos joku on valmis näistä maksamaan. Ainoastaan Modricilla näen mahdollisen tulevaisuuden Madridissa, esimerkiksi yhden lisävuoden muodossa.

Brahimissa ja Asensiossa asustaa vielä pieni potentiaali, joten laina voisi olla hyvä. Marcon kanssa tosin voi olla vaikeampaa.

Mbappen saaminen on varmasti tulevana kesänä vielä äärimmäisen vaikeaa. Ehkä PSG:n CL-voitto voisi auttaa, niin olisi sekin nähty. Tai sitten taas yksi totaalisulaminen ja miehen itsensä kyllästyminen siihen touhuun. Sopparia on vuoden 2022 kesään, eli puolentoista vuoden päästä kesällä PSG:n olisi jo pakko rahastaa, jos ja kun Kylian ei suostu jatkosopparia kirjoittamaan. Tähän asti ei ole suostunut, ja hyvä niin.

Vaikka Mbappe ei tulisi, niin kallista tulee olemaan joka tapauksessa laiturin hankinta. Nuorten brassien varaan ei oikein vielä kehtaisi laittaa niin paljon hyökkäyspään vastuusta, etteikö ketään tarvitsisi ostaa. Pätevät vaihtoehdot maksavat älyttömästi ja ovat erittäin vaikeasti irroitettavissa esim. Poolista. Kevään ja kesän aikana huhuja liikkuu varmasti monesta eri pelaajasta, saapi nähdä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: RM.Vantaa - 27.12.2019, 14.17.38
Joo, omastakin mielestä olisi Fabian tai DVB järkevää hankkia vielä tohon keskikentälle. Modricin lisävuodestakaan en kieltäytysi. Erittäin hyvä lisä esim penkiltä tullessa.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 03.01.2020, 19.05.44
Vihdoin Boubakary Soumare huhuissa. Toivottavasti valitsee Realin, kun perässä varmasti muitakin.

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2020/01/03/5e0e759fca4741632b8b45e6.html

Erittäin vahva keskikenttäpelaaja ja pelaa siis Casemiron paikkaa. Mielestäni täydellinen paikkaaja Casemirolle. Valverde menee ihan hukkaan keskikentän pohjalla.

https://youtu.be/xuYg1KBkz3o
https://youtu.be/DSHt6t4BN44
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: #10 - 04.01.2020, 12.50.56
Sadio Mane vedetty hatusta:

http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-2&ID=408236

Kelpaisi milloin tahansa samaten kuin maanmiehensä Koulibaly.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 04.01.2020, 13.15.05
Boubakary Soumaré ihan mielenkiintoinen vaihtoehto, jos Pogba maksaa 170 miljoonaa ja 50 miljoonaa bruttona kaudessa.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 07.01.2020, 10.34.08
Modricia viedään ensi kesänä MLS:ään. DC United ollut Modricin perässä jo viime syksystä lähtien. Modric itse vaan haluaisi pelata sopimuksensa loppuun Realissa. Ainakin tällä hetkellä.

https://www.laliiga.com/aihe/modric-luka/2020-01/onko-luka-modricin-seuraava-osoite-mlsssa-lahteen-mukaan-keskusteluja-jo-kayty/

https://as.com/futbol/2020/01/06/primera/1578347325_649124.html

Modricin lähtö osuisi hyvin yhteen Odegaardin ja Ceballoksen paluun, vaikkakin jälkimmäinen tuskin Zidanen joukkueessa pelaa. Lisäksi Renier luultavasti kaipaa minuutteja. Uskon, että kesällä/syksyllä Renier on valmis pelaamaan jotain pelejä Real Madridissa. Saa nähdä. Nyt tulee oikeasti mielenkiintoinen kesä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Yläkulma - 07.01.2020, 22.21.55
Keskikentän osalta olo on kyllä luottavainen. Riippumatta Modricin mahdollisesta siirrosta keskikentän laatu ja leveys on erinomainen. Minulle tämä on oikeastaan suurin yksittäinen syy kannattaa Realia. Keskikenttä mahdollistaa hyökkäyksen ja puolustuksen onnistumisen. Minulle keskikentän pelaajat ovat koko pelin   <3
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: TAMI - 11.01.2020, 12.30.42
Twitterissä kuhisee, että Reinier-siirto on jo varmistunut ja hän olisi läpäissyt lääkärintarkastukset. Viiden vuoden sopparista kyse.

Odotellaan nyt vielä varmistusta viralliselta taholta.

Nuoriin brasseihin on laitettu nyt aika paljon paukkuja. :D
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 11.01.2020, 15.50.55
Twitterissä kuhisee, että Reinier-siirto on jo varmistunut ja hän olisi läpäissyt lääkärintarkastukset. Viiden vuoden sopparista kyse.
Marca kirjoittaa seitsemän vuoden mittaisesta sopimuksesta. Virallista vahvistusta saadaan odotella vähintään reilun viikon verran, koska Reinier täyttää 18 vuotta vasta 19. tammikuuta.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 11.01.2020, 23.47.51
Marca kirjoittaa seitsemän vuoden mittaisesta sopimuksesta. Virallista vahvistusta saadaan odotella vähintään reilun viikon verran, koska Reinier täyttää 18 vuotta vasta 19. tammikuuta.

Eikös Vinin ja Rodrygon siirrot julkaistu virallisesti jo ennen 18 vuoden ikää? Joten miksi nyt tämä rajoite?
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 12.01.2020, 22.55.12
Marca kirjoittaa seitsemän vuoden mittaisesta sopimuksesta. Virallista vahvistusta saadaan odotella vähintään reilun viikon verran, koska Reinier täyttää 18 vuotta vasta 19. tammikuuta.
Tätä myös minä mietin. Ehkä tuo ulososto muuttaa asian?
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 16.01.2020, 01.16.20
Välillä nämä huhu-uutiset laittaa hymyilyttämään, niinku nyt. Van de Beek ilmoitti 2 päivää sitten, ettei ole (tammikuussa) lähdössä mihinkään Ajaxista, vaikka isojen seurojen kiinnostus mukavalta tuntuukin. Nyt Marca kirjoittaa, että kaikki on valmista ja pelaajan kanssa on jo alustavasti päästy sopuun, mutta onko keskikentällä sittenkään tilaa, kun Valverde?

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2020/01/15/5e1f056946163f60bd8b4573.html
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Yläkulma - 16.01.2020, 14.13.57

Keskikentän rakastajana tervehdin ilolla mahdollisuuksien laajuutta :)

Ajaxissa tällä kaudella van de Beek on pelannut 4-3-3 mallissa keskellä ja 4-2-3-1 mallissa oikealla alhaalla.
Positions: Midfielder Centre, Defensive Midfielder, Attacking Midfielder Centre.
Kohtuullisen monipuolinen pelipaikan suhteen kuten Fedekin.
Hyvä jos tulee = kilpailua, loukkaantumisten varalle jne. Eikä näistä koskaan tietysti voi tietää, miten sopeutuu ja lähtee kulkemaan.

Keskikentälle on tosiaan tulijoita ja tällä kai rakennetaan siltaa ajankohtaan jossa Luka ja Toni eivät enää kuulu aloitukseen/joukkueeseen.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 16.01.2020, 17.41.32

Itse en lämpene. Yksi Toni Kroos riittää, kaksi on liikaa. Samat vahvuudet ja samat heikkoudet mitä Tonilla, ei vaan niin hyvä. Valverde on jo nyt parempi ja varsinkin sopivampi, mitä Van der Beek tulee koskaan olemaan. Van der Beekillä ei riitä jalka pelaamaan Kroosin kanssa. Casemiroa ei hollantilainen pysty paikkaamaan, eikä noin kömpelö pärjää la Ligassa ylempänä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 16.01.2020, 20.00.55
Tykkään kyllä Donnystä. Voittavan joukkueen pelaaja joka tekee sitä näkymätöntä työtä molempiin suuntiin.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Yläkulma - 18.01.2020, 22.00.03
Lueskelin pari artikkelia sivustolta totalfootballanalysis.com

Alla linkit ja kopioituna viimeiset kappaleet.
Kannattaa vilkaista varsinaisia artikkeleita (paljon pidemmät kuin ao lainaukset). Mobiililla molemmat sivut aukesivat  ja tietokoneella Valverden artikkeli, mutta koneella van de Beekin artikkeli edellytti kirjautumista.

Pogba or Valverde?
What is cear when comparing the two is that Valverde is a more rounded player, whereas Pogba does offer more incision in the final third primarily down to his passing and vision. That is exactly what Real Madrid have been lacking at times this season, so it can certainly still be argued that the World Cup winner is what Los Blancos need if they are to become a dominant continental force once again. The challenge for Zidane would be just how he could combine Pogba and Valverde in the same side. Valverde is clearly the natural fit for his current approach and so fighting to secure the investment for Pogba would surely suggest a significant change in tactical set-up. If so, where will that leave Valverde? A player with an abundance of talent, Valverde will form the foundations of Zidane´s new era at the club and that much has been clear almost ever since his appointment. The future of Pogba could have a lot to say in just what kind of a role he plays. If Zidane is to stick with a midfield three, Valverde’s impressive development could be the factor that Florentino Pérez uses to persuade his coach not to invest millions in the Frenchman.

Koko artikkeli: https://totalfootballanalysis.com/article/la-liga-2019-20-fede-valverde-scout-report-tactical-analysis-tactics

van de Beek
With a lot of raw ability and tremendous assets, Donny van de Beek is ready to become one of the world’s top talents. With his amazing eye for a pass, vision and spatial awareness, it’s no surprise that he is likened to Andres Iniesta. His strong running ability with and especially without the ball makes him unique amongst today’s number eights. Usually, they like the ball to feet and make most of their running with the ball. With Ajax’s ability to foster talent, he will have the right coaching to help him develop his finishing as well as his decisions inside the box, which will help him fulfill his potential. The big boys are sniffing around and it’s only a matter of time until Donny van de Beek is a name on everyone’s lips.

https://totalfootballanalysis.com/player-analysis/donny-van-de-beek-ajax-tactical-analysis-statistics

Katselin netistä van de Beek -koosteita. Näissä valituissa paloissa kaveri pelaa todella korkealla ja näkee/löytää hyvin pelikaverit boxissa.
Liikkuminen on hyvin kulmikasta. En oikein tiedä keneen häntä voisi nykyrealissa verrata.

Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 19.01.2020, 14.11.55
Kiitos Yläkulma! Hyvää settiä!
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: TAMI - 21.01.2020, 15.14.09
https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2019/11/27/5dde9f98268e3e4c498b4576.html

Mbappe applauds the Bernabeu on social media

Mbappe tulee pelaamaan urallaan Real Madridissa. Varma tieto.

Ensi kesän siirtoon on vielä vaikea uskoa, mutta 2-3 vuoden päästä kesäinen Bernabeu on täynnä ilman ottelutapahtumaa.

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2020/01/21/5e26f102ca474110158b45b0.html

Mbappea pakotetaan nyt koko ajan puhumaan Real Madridista.

"I have to stay calm and stay focused on PSG. After that, at the end of the season, we will see. But now I'm focused on my game."

Aikataulussa ollaan. Ensi kesänä tuskin edelleenkään siirtyy, mutta parin seuraavan aikana kyllä. Kaikesta sen aistii.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Yläkulma - 21.01.2020, 23.52.33
https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2020/01/21/5e26f102ca474110158b45b0.html

Mbappea pakotetaan nyt koko ajan puhumaan Real Madridista.
"I have to stay calm and stay focused on PSG. After that, at the end of the season, we will see. But now I'm focused on my game."
Aikataulussa ollaan. Ensi kesänä tuskin edelleenkään siirtyy, mutta parin seuraavan aikana kyllä. Kaikesta sen aistii.

Sama.

Oma puoleellinen, optimistinen, hyväuskoinen tulkintani on se, että Mbappe on menossa tai tarkemmin tulossa kohti vääjäämätöntä siirtoa :)

Nykysoppari 30.06.2022 asti, enkä ole kuullut että olisi suostunut jatkoon.
PSG tulee tarjomaan jatkolle ME-palkkaa ja jos laittaa nimen paperiin niin ei häntä sieltä saa ulos kuin arkussa (vrt. Adrien Rabiot ja Neymar). Siirto 20 kesällä olisi unelma, vaikka vasta 21 kesällä varmaan edes teoriassa mahdollinen.

Mielenkiintoista nähdä miten tuo hyökkäyksen oikea puoli on tarkoitus hoitaa loppu- ja ensi kaudella, jos Bale on osittain tai kokonaan poissa kuvioista.

Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 22.01.2020, 16.40.38
Oikean laidan piti olla jo tällä kaudella Marco Asension heiniä, mutta loukkaantui ja Balea ei saatu myytyä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 25.01.2020, 10.28.41
Vielä yksi juniori-ikäinen vasen laituri on Realin kiikarissa. Nyt kyseessä ex-barcajunnu, Kenneth Soler. Pelaajan sopimus loppuu kesällä niin on saatavissa junnukorvauksella. Johan näitä alkaa kohta olla.

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2020/01/24/5e2b4e6122601d95088b458b.html
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 29.01.2020, 18.54.58
Hålandin ulosostohinnaksi paljastunut 75 miljoonaa. Ostajia on takuulla liikkeellä.

Jos Benzemasta saisi vielä 15 miljoonaa niin olisitteko valmiita vaihtmaan hänet Hålandiin?
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: TAMI - 29.01.2020, 20.03.07
Hålandin ulosostohinnaksi paljastunut 75 miljoonaa. Ostajia on takuulla liikkeellä.

Jos Benzemasta saisi vielä 15 miljoonaa niin olisitteko valmiita vaihtmaan hänet Hålandiin?

Kesällä voisin ollakin. Tai päästää Jovicista irti, jos nyt ei minkäänlaisia elon merkkejä ilmene kevään aikana.

Karimin kohdalla on muistettava, että laskusuhdanne voi tulla nopeastikin. Ei pidä liikaa sokaistua viimeisen 1,5 vuoden hyvästä vireestä. Ikää on 32 ja suunta alkaa olla väkisinkin alaspäin. Viimeisen 1,5 kuukauden heikolle jaksolle en vielä hirveästi antaisi painoarvoa, vaan luotan, että vire löytyy lähitulevaisuudessa. Ticoa vastaan olisi hyvä hetki palata maalien makuun.

Pitkällä tähtäimellä mietittynä Karimille pitää saada laadukas korvaaja. Jos Jovicista ei siihen ole, niin joku muu. Håland näyttää herkulliselta vaihtoehdolta, mutta katsotaan vielä millaista jatkoa unelma-alku saa.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 29.01.2020, 21.56.59
Hålandin ulosostohinnaksi paljastunut 75 miljoonaa. Ostajia on takuulla liikkeellä.
Tuo hinta astuu voimaan vasta kesän siirtoikkunan jälkeen.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 30.01.2020, 18.28.10
Diario Gol huhuilee David Beckhamin ottaneen yhteyttä Real Madridiin ja tarjonneen 30 miljoonaa saadakseen Marcelon ensi kaudella MLS:ssä aloittavan Inter Miamin keulakuvaksi. Ongelmana tuon jutun mukaan on vain se, että kiinnostusta löytyisi muun muassa PSG:n, Juventuksen ja Manchester Unitedin suunnalta ja toukokuussa 32 vuotta täyttävä brassi kokisi pystyvänsä pelaamaan vielä joitakin vuosia muissa eurooppalaisissa huippujoukkueissa. Siirron epäonnistuessa Bale tai Modric olisivat Beckhamin varavaihtoehtoja.

https://www.diariogol.com/real-madrid/david-beckham-pone-30-millones-a-florentino-perez-por-el-ultima-hora-en-el-real-madrid_20029352_102.html
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 30.01.2020, 23.28.33

Marcelo ei lähde ellei Zidane vihjaa asiasta. Koko perhe ja suku on kotiutunut Madridiin, lapsi/lapset on koulussa, joten joutuisi olemaan perheestä erossa. Ja vaikka yksityiskoneella ei montaa tuntia mene matkoihin niin ei se kivaa ole. Viime kesänä oli mahdollisuus, mutta ei lähtenyt, ehkäpä perhesyistä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 31.01.2020, 19.23.25
Tottenham haluaa Balen. Kuka siellä nyt on esteenä? Perez ja siirtokorvaus? Bale ja palkka?
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: TAMI - 04.02.2020, 14.09.15
Liittyy huhuttuun pelaajaan, niin laitetaan tänne:

https://www.marca.com/en/football/real-madrid/2020/02/04/5e394a3cca47418a488b45fb.html

Eli minun ja nimimerkki Redondon viime aikojen lempiaihe: käyttäytyisikö Mbappe epäkunnioittavasti myös Zidanen alaisuudessa.

88 % lukijoista on tällä hetkellä sitä mieltä, että Zidanen kanssa ongelmaa ei ole. Täysin samaa mieltä olen itse. Viikonlopun episodi ei heilauttanut minun papereissani vaakakuppia mihinkään suuntaan, kannattaisiko Mbappe hankkia vai ei.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Redondo - 04.02.2020, 14.53.21
Vielä oma kommentti Mbappen käytökseen myös topikin puolelle. En väitä, että Zidanen kanssa käyttäytyy kuin Tuchelin kanssa, mutta tiettyjä epäilyksiä pelaajasta herättää, kun sama epäkunnioittava käytös valmentajaa kohtaan on toistunut pariin kertaan vajaan parin kuukauden aikana. Molemmissa peleissä on lisäksi peli jo ratkennut PSG:lle eli mitään joukkueen etuun liittyvää kiukutteluakaan ei voi olla kyseessä. Maalinkin oli nuorukainen molemmissa peleissä iskenyt ennen vaihtoa.

Nuori poikahan vielä on kyseessä, joten voihan ranskalainen aikuistua kuten vaikka nuorempana kiukutellut Cristiano teki. Toisaalta kehitys voi olla samansuuntaista kuin sillä toisella PSG:n supertähdellä.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 12.02.2020, 10.30.10
Levy oli ilmeisesti tammikuussa valmis maksamaan Balelle hänen pyytämäänsä palkkaa, mikä on pääteltävissä siitä, että neuvotteluita käytiin tammikuun lopussa nähdyllä tavalla.

Siirron kariutumiselle ei ei oikein ole nähtävissä muuta syytä, kuin Florentinon halu olla myymättä 30 vuotiasta maailmantähteä puoli-ilmaiseksi Levylle, joka viime kesänä nappasi Tanguy Ndombelen Madridin nenän edestä lupaamalla vastuuta sekä muhkeaa 12.3 miljoonan vuosipalkkaa, joka on sama kuin Harry Kanelia.

Ensi kesänä jonkun on taivuttava.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Alpo - 12.02.2020, 11.51.26
Realin kiikarissa on Valladolidin avauksessa pelaava 20v ghanalainen toppari, Mohammed Salisu. Nuoren perässä on toki muitakin seuroja, varsinkin kun nykyisen sopimuksen ulososto on vain 12 miljoonaa. Kuten jutussa mainitaan, Nacho ja Ramos pelaa uransa viimeisiä vuosia.

https://as.com/futbol/2020/02/11/primera/1581450063_828173.html
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: maheinon - 12.02.2020, 14.02.20
Salisu näyttää olevan melkoinen mörssäri. Pituutta 191cm ja massaakin on. Hyvin omintakeinen tyyli peittää ja liikkua haarat auki, mutta näyttää toimivan todella hyvin vaikka yleensä tuolla tyylillä myy itsensä halvalla ja kaveri menee ohi.

Valladolidin nykyiseen presidenttiin ja Barcaan liittyvästä uutisoinnista päätellen Barca on myöskin Salisun kintereillä ja voi hyvin voittaa kilpailun.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Chris - 13.02.2020, 19.40.21
SyCSport huhuilee että Madrid olisi kiinnostunut maksamaan Inter -hyökkääjä Lautaro Martinezin 111 miljoonan ulosostoklausuulin ensi kesänä. Interissä argokärjen palkka on ilmeisesti 14 miljoonaa euroa. Lähteen luotettavuudelle annetaan puoli tähteä viidestä. Ainakaan aiemmin ei Lautaron perässä olla oltu, mutta Barcelona olisi ilmeisen halukas miehen hommaamaan, joten kenties tuossa syy miksi tämä huhu nyt on nostanut päätään. Benzema tarvitsee korvaajan, joten argentiinalainen  voisi olla yksi ehdokas, jos ja kun Jovicista ei Valkoisiin saada kuin se kakkosviulua soittava kaveri. En kuitenkaan pidätä hengitystäni, että tällä kaudella 11 sarjaosumaa sinimustille takonut hyökkääjä Madridiin päätyisi.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Yläkulma - 13.02.2020, 20.46.03

Interin pelejä katsoneena tykkään paljon Lautarosta. Erittäin sporttinen ja työteliäs kaveri. Prässää, tekee juoksuja ja hakee paikkoja. Hänelle saa syöttää mihin asentoon tahansa, minkä korkuisen tahansa, minkä kovuisen tahansa...
Siinä olisi Barcalle ihan mahtava hankinta. 

Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: #10 - 18.02.2020, 14.13.29
Jos oletetaan että Cityn tuomio pysyy ennallaan ja joukkueesta olisi pelaajia lähdössä niin minkä pelaajan toivoisit mieluiten näkeväsi Valkoisten paidassa seuraavalla kaudella?
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Redondo - 18.02.2020, 14.55.02
Jos oletetaan että Cityn tuomio pysyy ennallaan ja joukkueesta olisi pelaajia lähdössä niin minkä pelaajan toivoisit mieluiten näkeväsi Valkoisten paidassa seuraavalla kaudella?
KdB. Vaikka ikää on jo, niin tunne ajaa järjen edelle  <3
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Yläkulma - 18.02.2020, 15.38.34
Josep ”Pep” Guardiola i Sala  ;D
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: RMadrid - 18.02.2020, 16.39.18
Jos oletetaan että Cityn tuomio pysyy ennallaan ja joukkueesta olisi pelaajia lähdössä niin minkä pelaajan toivoisit mieluiten näkeväsi Valkoisten paidassa seuraavalla kaudella?
KDB. Hands down.
Otsikko: Vs: Huhuja pelaajasiirroista - kesä 2020
Kirjoitti: Siete - 18.02.2020, 18.01.24
Ottaisin Rodrin, sillä jo Villarrealissa pelatessaan olisin halunnut miehen taistelemaan samoista minuuteista Casemiron kanssa. Yhdellä keskikentän pohjapelaajalla ei pysty taistelemaan kolmen kilpailun voitosta, niin kuin tälläkin kaudella on valitettavasti käynyt ilmi.