Oma fiilis ottelun aikana oli, että homma on hallussa. Mendy oli jälleen oma erinomainen itsensä roolissa, missä tarkoitus on olla varmistavana pelaajana vasemmalla laidalla. Tämä on aivan keskeistä, kun pelataan kahdella keskikenttäpelaajalla. Jäin myös vaikutelmaan, että tasapainoa lisäsi erinomaisesti pelannut Camavinga.
Hyökkäyspelaamisesta tuntuu löytyneen jonkinlainen juoni. Meillä on nyt target pelaaja jonka kautta edetään eikä kaikkien liike kohdistu enää eteenpäin. Aiemmin kun kaikki etenivät yhtä aikaa niin pallollinen sortui kuljettelemaan eikä palloa saatu tekemään työtä. Erityisesti tässä roolissa on kunnostautunut Jude, joka on saanut jaettu todella kiitettävästi palloa eteenpäin. Tämä on näkynyt myös Juden syöttömerkintätilastossa.
Ei minullakaan ollut voiton suhteen sinänsä isoa huolta matsin aikana.
Mendy alkaa heräillä puolustuspäässä (edelleen se Clasicon paitsiolinjan pettäminen on valitettavan tiukasti mielessä), mutta hyökkäyspäässä tuntuu olevan entistäkin turhempi.
Näyttäisi siltä, että kaikki mahdolliset hyökkäysvastuun rippeet on nekin karsittu pois. Ennen nähtiin sentään keskityksiä ja niitä kuuluisia oikean jalan vetoja, nykyisin ei yksinkertaisesti yhtään mitään. Tästä huolimatta hyökkäyspään on mahdollista toimia hyvin, ei siihen välttämättä Mendyä tarvitakaan.
Suht vakuuttavan näköistä jälkeä Jude tehnyt statsien puolesta tällä kaudella ja todella monipuolisesti (ei yllätä, vastaa hyvin silmäarviota):
Lisäksi tuoreesta haastattelusta tuli oivallinen lainaus:
“People say it’s ‘luck’ when the ball drops to me, I’m the guy who makes 30 runs into the box and gets 1 chance. My odds are smaller, but I just keep going. Luck, over and over again, isn’t luck. It’s persistence.
I know i’ll get caned for scoring ‘easy goals, but honestly, I love it. It’s the idea that anyone could’ve been there in that moment but they weren’t.”
