4.1.2016. Rafa Benitez oli puolessa vuodessa rumasti ilmaistuna tuhonnut kaiken sen, minkä Carlo Ancelotti oli saavuttanut. Murskatappio syksyn ensimmäisessä koti-Clasicossa ja mestaruusunelma – silloinkin – oli haihtunut ilmaan ennen joulua. Florentino Perez sai mittansa täyteen ja Benitez sai väistyä. Samana iltana seura tiedotti palkanneensa päävalmentajaksi seuralegenda Zinedine Zidanen. Mies joka oli pelaajana Jumalan asemassa madridistojen keskuudessa, mutta päävalmentajana täysi raakile. Zizou oli vain loppukauden hätävara ja kesällä 2016 tilalle palkattaisiin jälleen uusi päävalmentaja. Benitezin aikana ilmapiiri joukkueessa oli ahdistunut ja huhujen mukaan Benitez oli vain pelaajien keskuudessa naurunaihe. Ylipainoinen mies, joka oli täysin väärässä paikassa glamouria hohtavassa Madridissa. Tuo muuttui, kun tilalle tuli Zidane. Pelaajat rentoutuivat ja Zizou sai välittömästi ryhmänsä luottamuksen. Joukkue alkoi voittaa myös pelejä ja hiipi mestaruustaistoon kuin varkain mukaan. Lopulta mestaruus jäi yhden voiton päähän. Zidane oli silti vain hätävara. Mestarien liigassa Real marssi joidenkin mielestä jopa hieman likaiseen, onnekkaaseen mestaruuteen. Yksi onnekas maali riitti välierässä, finaalissa todennäköisesti mikä tahansa muu joukkue kuin Atletico, olisi syönyt väsyneen ja repaleisen Realin hengiltä. Mutta Madrid voitti seurahistoriansa 11. europokaalin ja Zizou oli – ansaitusti – juhlittu sankari. Hätävaravalmentajasta olikin tullut seuran selkeä suunnitelma seuraavan tai seuraavien kausien ajaksi. Jos huhut pitävät paikkansa, ZZ olisi saanut lähteä, mikäli Milanossa olisi tullut tukkaan. Ei tullut ja Zizou sai jäädä.
Seuraavalla kaudella Zizoulla oli käsissään yksi laajimmista ja monipuolisimmista materiaaleista, mitä olla ja voi. Yksi ongelma oli kuitenkin edelleen: jääräpäinen luotto samaan avausmiehistöön, joka pelasi käytännössä koko kevätkauden 2016. Voisi sanoa, että Realin materiaali oli täysin ylivertainen esimerkiksi Barcelonaan nähden, jonka ansiosta se selvitti kaudella 2017 kevään otteluruuhkat. Oli kuitenkin selvää, että James, Morata, Pepe ja kumppanit eivät tyydy istumaan ns. isoja pelejä penkillä ja ratkomaan puolivaloilla otteluita eibareja ja osasunia vastaan. Kesällä Madrid menetti kaikki ns. ”kakkoskorin” avainpelaajansa muualle. Ja jäljellä oli edelleen samat miehet, joista oli tullut Zizoulle korvaamattomia. Miehet, joiden kanssa Zizou menisi mihin tahansa taisteluun, ilman jossitteluita. 16/17 -kausi toi likipitäen kaiken mahdollisen. Se toi seurahistorian 33. pokaalin kotimaassa monen vuoden tauon jälkeen ja se toi suvereenin esityksen jälkeen seurahistorian 12.pokaalin Cardiffissa. Kiitos, pitkälti ylivertaisen materiaalin. Siinä missä Juventus oli täysin poikki avausjakson jälkeen, Real olisi todennäköisesti jaksanut pelata vaikka kolme ottelua putkeen. Ja kyse ei ole vain materiaalin laajuudesta, vaan Madrid oli myös viime kauden ylivoimaisesti paras seura Euroopassa. Ja se oli sitä vielä elokuussa 2017. Kunnes…
Madridissa on viime vuodet tehty ihailtavaa työtä pelaajapolitiikan kanssa. Galactico -hankinnat ovat jääneet unholaan ja on keskitytty naaraamaan nuoria, pääasiassa espanjalaisia pelaajia joukkueeseen. Omien kasvattien kanssa on menty myös selkeästi eteenpäin. Jos taso ei ole riittänyt, vuoden tai kahden lainapestin jälkeen on. Viime kesä toi seuraan Jesus Vallejon, Dani Ceballosin ja Marcos Llorenten. Marco Asensio on vuoden vanhempi. Siitä huolimatta tämä nuorisokatras on jäänyt pelottavan pienelle vastuulle, sillä kuten jo 2016 oli selvää, Zidane luotaa tiukan paikan tullen ykkösmiehiinsä. Siitä huolimatta, että pelaajarekrytointi on mennyt täysin päinvastaiseen suuntaan kuin oikeastaan koko Madrid-historian aikana, nuoret eivät ole a) saaneet vastuuta b) pystyneet sen takia nousemaan lähellekkään avainpelaajien joukkoon. Pysyäkseen Euroopan aivan absoluuttisella huipulla, on melkein mahdotonta pärjätä, ellei joukkueessa ole neymareja, dybaloita tai kumppaneita. Real on tällä hetkellä ajamassa itseään tietynlaiseen umpikujaan pelaajapolitiikkansa takia; luottaako se, että nuoret kasvavat muutaman kauden sisällä maailman ehdottomaan eliittiin, joiden varaan rakennetaan seuraavaa sukupolvea vai ryntääkö se jos ei Tammikuussa, niin viimeistään kesällä markkinoille ison rahatukon kanssa. Paniikkinappula on kaivettu Perezin toimistossa jo esille, mutta painetaanko sitä nappia koskaan, nähtäneen kesällä. Jos Madrid aikoo rakentaa tulevaisuuttaan nuorien ja lupaavien varaan, 17/18 ei ole ainoa lähivuosien välikausi.
Samalla kun nuoriso-osasto on kuluttanut sohvaa Bernabeun nurmella, on Zidane luottanut edelleen sinisilmäisesti omaan sapluunaan. Nyky-joukkue on voittanut viimeisten muutaman kauden aikana kaiken mahdollisen ja vieläpä useampaan otteeseen. Kylläisyys, aneemisuus ja haluttomuus ovat paistaneet järkyttävällä tavalla syyskuusta alkaen läpi. Kuin joukkue kuvittelisi, että se voittaa koska tahansa kenet tahansa, tekemällä vain tarvittavan. Zizou on muuttanut formaattiaan tasaisesti, mutta selkeää vastausta ei ole tullut vieläkään. Juonikkuus ja monipuolisuus on loistanut poissaolollaan, vaikka joukkueessa on edelleen riittävästi juonikkaita pelaajia. Ajoittain osa vastustajista on voinut vain nauttia, kuin milloin Lucas, Marcelo tai Dani Carvajal laittavat palloa boxiin ja neljän-viiden miehen joukossa on tasan yksi valkopaita. Siinä missä muut Euroopan huippujoukkueet ovat vieneet peliä eteenpäin, on Madridin kone yskinyt ja sakannut todella pahasti. Jos esimerkiksi otetaan viime kauden Euroopan kovin keskikenttätridente Modric-Casemiro-Kroos, on heidänkin pelaamisensa ollut lähes katastrofaalisen huonoa. Haluttomuus ja nälkä poistaa ja Luka & Toni ovat pelanneet kenties Madrid-uransa heikointa jalkapalloa viimeiset neljä kuukautta. Karim Benzema kaksi maalia, Ronaldo neljä ja Gareth Bale jatkuvasti loukkaantuneena.
Jos palataan elokuuhun 2017, Real oli lähes ylivoimaisella tavalla kaatanut kahdesti Barcelonan ja kertaalleen Man Unitedin. Jokainen mietti, kuka voisi pysäyttää tämän Valkoisen baletin. Myönnän, kuuluin itsekin vahvasti siihen ryhmään. Jotain tapahtui kuitenkin syyskuussa. Peli muuttui laiskaksi, haluttomaksi ja edelleen täysin juonittomaksi. Kausi alkoi La Corunassa, jossa Madrd haki silloinkin vielä selkeän voiton dominoivan esityksen jälkeen. Siitä lähti kuin yskähdellen surullinen vaihe käyntiin. Kotona tuli tasureita ja Bernabeu alkoi viheltää omilleen. Voittamattomasta Realista oli tullut haavoittuvainen eläin, joka oli täysin hukassa kentällä. Se ahdistui, mikäli se ei saanut tapettua peliä ensimmäisen vartin aikana – puhumattakaan siitä, että vastustaja siirtyi johtoon. Ero sarjakärkeen kasvoi kierros kierrokselta ja on loppiaisen jälkeen käsittämättömät 16 pistettä. Merkityksellistä ei ole puhua enää mestaruudesta tai edes siitä, tuleeko pokaaleja kauden aikana ainuttakaan. Suurempaa on nyt se, että jälleen kerran pääkaupungin Valkoisella puolella ollaan isojen päätösten äärellä. Kuka luotsaa joukkoja ensi kaudella, kuka ja ketkä lähtevät, ketkä saapuvat.
Entä jos Madrid voittaisi jälleen ”onnekkaan ja likaisen” mestaruuden esimerkiksi UCL:ssa? Se tiputtaisi PSG:n ja Man Cityn ja voittaisi finaalissa 117 minuutilla tulleella paitsiomaalilla Barcelonan, oltuaan pelillisesti kuitenkin täysin köysissä. Olisiko kausi onnistunut? Jatkettaisiinko ensi kauteen edelleen samalla sapluunalla? Tällä hetkellä tilanne on jopa se, että mitä heikommin Real tällä kaudella menestyy, sen suurempia muutoksia on tulossa. Yksi cup-pokaali tottakai jättäisi kaudesta hieman paremman kuvan, mutta ei poista niitä ongelmia, jota tällä hetkellä joukkueessa on.
En lähde ottamaan kantaa, ketä kesällä tulisi joukkueeseen hommata. Nimien osalta. Mutta uusia tuulia on tultava Bernabeulle, se on väistämätön fakta. Tällä hetkellä joukkueessa on useita pelaajia, jotka taitojensa puolesta kuuluvat ehdottomasti joukkueeseen jatkossakin, mutta mikäli olet kylläinen, voit siirtyä seuraavaan pöytään.
Kevätkausi tulee olemaan pitkälti pelailua, sillä kotimaan kenttien ainoa tavoite on clinchata paikka myös ensi kaudelle Mestarien liigaan. Tällä hetkellä Madrid on vain kahden pisteen päässä tippumisesta Eurooppa liigaan. Mestaruuteen matkaa on 16. Ja sarjakierroksia on pelattuna vaivaiset 17. Mestarien liiga ja Copa ovat ainoat kilpailut, jossa on panosta, mutta nykymenolla maaliskuun jälkeen se on todennäköisesti enää vain Copa del Rey. Kuten sanoin jo yllä, merkittävämpää kuin yksi pokaali, on tehdä selkeät suuntaviivat tulevaisuuteen. Muutoin myös 18/19 kaudesta tulee välikausi ja sen jälkeen Madridissa saattaa olla käsillä kaaos, jonka sotkuja siivotaan vielä pitkään.
