Pepe täyttää 30v ensi vuonna, ja voisin sanoa että huippuvuosia ei todellakaan ole Real Madridin tasoisessa porukassa avauskokoonpanon miehenä kuin muutama jäljellä.
Oikea puolustaja olisi helpommin perusteltavissa mutta kuten sanottu, Ramosin tasoisia keskuspuolustajia kyllä riittää mutta kovan tason laitapuolustajista on tietynlaista pulaa huipputasolla.
Real Madridissa pelaa kaksi pelaajaa selkeästi puolustuslinjan edessä joka vähentää keskuspuolustuksen painetta. Real Madridin päästettyjen maalien määrä oli niin suuri ettei kovin vakuuttavasta puolustuksesta voi puhua. Ramos ei pelannut koko kautta keskellä, osa maaleista johtui muusta kuin keskuspuolustuksesta jne. Silti kun vertaa tätä huippuvakuuttavaa kaksikkoa Barcaan jossa keskuspuolustajina nähtiin Mascheranon ja Busquetsin kaltaisia tusinahasardeja ja Piquen koomailuja, Real Madridin luulisi päästäneen vähemmän maaleja liigamatseissa. Näin ei käynyt.
Nyt olen kyllä täysin eri mieltä Heltsun kanssa. Pepellä on vähintään 6 hyvää vuotta Realissa jäljellä. Keskuspuolustajien tapauksessa se on nimittäin aina vähän mennyt niin, että mitä vanhempi olet sitä paremmin pelaat ( tietysti tiettyyn rajaan asti, joka usein on se 35v.) johtuen siitä, että kokeneempana keskuspakki osaa sijoittautua paremmin, arvioida tilanteita kentällä viisaammin ja toimia oikein eri tilanteissa. Näin ei aina nuorempien keskuspuolustajien kohdalla ole, jotka nuoruudeninnolla "koheltavat" tilanteissa eivät läheskään aina tee oikeita päätöksiä kentällä. Muutenkin nykyajan ajattelussa on selvästi havaittavissa liikaa tällaista ikärasismi ajattelua, että ei se enää pysy mukana nuorempien vauhdissa, ei sillä ole kuin muutama vuosi uraa jäljellä, lopettaisi jo nyt ja antaisi nuoremmille tilaa. Kaikki nämä kommentit esiintyvät nykyään pelaajan kohdalla heti kun hän täyttää 30 vuotta, vaikka todellisuudessa juuri 30 vuoden iässä olevat pelaajat ovat ne pelaajat, jotka esimerkillään johdattavat nuorempia, joilla ei ole kokemusta vielä. Esimerkiksi Zidane ja Figo veivät vielä kolmekymppinisäkin kymmenen vuotta nuorempiaan mennen tullen tai vastaavasti tällä hetkellä pelaavista yli 30 vuotiaista pelaajista esimerkiksi Di Natale on elämänsä vireessä ja voitti muun muassa 2010 ja 2011 Serie A:n maalipörssin

Ramosin tasoisia keskuspuolustajia EI ole tarpeeksi nykyjalkapallossa. Itse näen Ramosin maailman parhaana keskuspuolustajana. Toisin kuin kaiken maailman ylihypetetyt Thiago Silvat sun muut, Ramos oikeasti hallitsee puolustusta isännän ottein: uskaltaa mennä tilanteisiin kovaa, mutta rehdisti, voittaa pääpallot ja johtaa esimerkillään koko Realin puolustusta. Tosin siinä olen samaa mieltä, että Ramosin hyökkäystaidot menevät hukkaan keskellä pelatessa ja muutaman vuoden aikana odottaisin Varanen nousevan avaukseen keskuspakiksi ja Ramosin siirtyvän oikealle, jossa hänen hyökkäysapujaan voitaisiin hyödyntää. Sillä ei ole olennaisesti merkitystä missä Ramos pelaa puolustuksessa, koska hän hallitsee ne kaikki ja on yksinkertaisesti maailman paras puolustaja tällä hetkellä. Ja, kyllä kovatasoisista laitapuolustajista on tällä hetkellä huutava pula jalkapallomaailmassa, joten Realin kannattaisi keskittyä kasvattamaan omista junnuista uusia huippu laitapakkeja, koska tällä hetkellä pelaajamarkkinoilla ei ole tarjolla huippulaitapakkeja.
Realin puolustus oli kuluneella kaudella mielestäni vähintäänkin hyvä. Real päästi kyllä Barcelonaa enemmän maaleja La Ligassa kuluneella kaudella, mutta se johtui ihan siitä, että Barcelona pelasi pallonhallinta antijalkapalloansa, jossa ei otettu riskejä hyökkäyksissä ja kun pallo menetettiin oli lähes aina yli puolet joukkueesta valmiina pallon alla sumputtamaan, kun taas Mourinhon iloistajalkapalloa pelaava Real otti hyökkäyksissään välillä isojakin riskejä, minkä seurauksena välillä omissakin pakosti soi. Real tekikin huomattavasti enemmään maaleja kuluneella kaudella La Ligassa kuin Barcelona. Toisaalta ne pelit ( erityisesti isoja joukkueita vastaan ), joissa Mourinhon Real lähti peliin varovaisemmin ja organisoituneemmalla puolustuksella sujuivat puolustuksellisesti loistavasti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ja itse ainakin noiden pelien ja muutenkin koko kuluneen kauden otteiden osalta vakuutuin, että kyllä Realilla on tämän hetken maailman paras puolustuslinja, jossa yhdistyvät hyökkäys ja puolustustaidot.
Toki jos ensi kaudeksi haluttaisiin vähentää huomattavasti päästettyjen maalien määrää niin ostetaan neljä kokenutta italialaista summppupuolustuksen huippuosaaja ja laitetaan heidät joka peliin avaukseen. Tosin ongelmaksi saattaisi muodostua, ettei kukaan näistä puolustavista puolustajista osaisi avata palloa keskikenttäpelaajille, vaan he roiskaisisivat palloa vain pitkänä pois omalta alueelta, jolloin organisoitujen hyökkäysten, maalien ja sitä kautta voittojen määrä vähenisi olemattomiin. Mahdollista on myös, että 99% jalkapallofaneista ei katsoisi yhtään Realin peliä jos Real vain puolustaisi ja puolustaisi niissä ilman kunnon hyökkäyksiä. Tuon 1%:n jätin antijalkapallon ihannoijille
