Aloitan kuudennen päivän raportin toteamalla rehellisesti, että nyt vituttaa. Aamu alkoi loistavasti, kun pääsin eroon kaikkein suurimmasta ongelmasta tähän asti eli aivan liian pienistä lenkkareista. Annoin kenkäni toiselle uuden tuvan alkoholistille ja sain vaihdossa kolme kokoa isommat. Marssiminen ja liikkeellä oleminen oli tänään suorastaan nautinnollista, kun varpaat eivät murskautuneet joka askelella eikä kantapäästä kuoriutut jatkuvasti ihoa. Omat lenkkarit eivät olisi auttaneet asiaan aiemmin, sillä kovan kurin takia meillä kaikilla pitää olla samanlaiset kengät toisin kuin muissa komppanioissa.
Tuttujen rutiinien jälkeen siirryttiin kentälle harjoittelemaan aseen käsittelyä. Täysin varjottomalla nurmikentällä vietettiin päivän aikana useita tunteja ja vaikka suojasin jo valmiiksi hieman palaneet kasvot ja niskan, niin aurinko puri myös käsivarsiin varustuksen vähennyttyä pelkkään t-paitaan. Lopputuloksena käsivarret ja niskan seutu ovat aivan tulessa. En enää ikinä heilu täällä ulkoharjoituksissa ilman palvelustakkia, oli lämpötila sitten vaikka +35.
Harjoitusten jälkeen saimme useamman kerran vastaanottaa paskaa alikersantilta, koska jotkut muut olivat alkaneet perseillä siellä. Melko vittumaista, kun olin itse kuitenkin toiminut juuri niin kuin pitikin.
Mielenkiintoinen episodi päivässä oli se, kun huomasin portaikon ryysiksessä jonkun lakki päässä, vaikka sen kanssa ei saa kulkea. Päätin huomauttaa napauttamalla kevyesti tämän henkilön lakkia, niin eikös vaan alokkaan sijaan kyseessä olikin yksi alikeisareista.
Tästä alikessu veti tietysti hieman herneet nenään, joten päätin myös olla tästedes tarjoamatta apuani kenellekään.
Hieman myöhemmin piti järjestellä kaappien sisältö uudelleen. Uusi tupamme oli sen verran aikaisin valmiina muihin verrattuna, että tupaa johtava alikersantti vei pilkunnussimisen aivan uudelle tasolle pitääkseen meidät kiireisinä. Takkien piti olla kaikilla hengareissa samansuuntaisesti ja kaikkien piti viikata ties mitä vaatekappaleita niin, että kaappien sisällykset näyttäksivät täsmälleen samanlaisilta. Alikessu ei tietenkään voinut antaa kaikkia ohjeita yhdellä kertaa, vaan aikaa tuli aina pari minuuttia, jonka aikana korjaukset oli tehtävä ennen kuin hän tuli itse tarkistamaan kaapit ja keksimään lisää naurettavia kriteereitä. Tätä toistui ainakin 7 kertaa, kunnes pari muuta tupaa saivat kaappinsa valmiiksi.
Seuraavaksi alkoi vapaa-aika, mutta arvatkaa pääsinkö taaskaan nauttimaan siitä minuuttiakaan. Ajattelin olevani ovela kun menin muutamaa minuuttia ennen muita hakemaan iltapalaa, niin eikös vaan iltapalatarjoilua valvomassa ollut alikki valinnut jonon viisi ensimmäistä jakamaan koko ryhmälle ruokaa. Pääsin ylivoimaisesti viimeisenä syömään tämän niin kutsutun vapaa-ajan aikana ja palkkioksi työstä sain ylimääräisen viilin. Voitte varmaan kuvitella, miten riemuissani olin yhdestä viilistä kun olisin voinut paremmalla ajoituksella vaihtaa sen lähes puolen tunnin vapaaseen. Tästä opimme, ettei syömään pidä koskaan mennä ensimmäisten joukossa.
