Real Madrid > Otteluseurannat

Jornada 13: Málaga - Real Madrid, 29.11.2014

(1/19) > >>

Chris:


Jornada 13
La Rosaleda
21.00 (GMT+2)
Arbitro: Vicandi Garrido

Realin kolmas perättäinen reissupeli ja sarjakauden 13.ottelupäivä. 15.ottelun voittoputki tuli täyteen keskiviikkona Baselissa ja samalla varmistui lohkovoitto eurokentillä. Tänään palataan La Ligan pariin, La Rosaledalla.

Real Madridin nykykunnon jokainen tietää hyvin, joten mitä sitä suurempia toistelemaan; voittoja tulee, hyökkäys tekee tehoja ja puolustus on toiminut kiitettävän hyvin viime viikkoina. La Ligaa Valkoiset johtavat 2 pisteen erolla ennen Barcelonaa, mutta lisäeron tekeminen ei olisi pahitteeksi - toki riittää kun omat pelit hoidetaan kunnialla ja toivotaan kilpakumppaneille pientä epäonnistumista. Sarjan kärkitaistossa pitkään roikkuneet Valencia ja Sevilla ovat kompuroineet viime peleissä ja ero alkaakin sarjan kärkeen kasvaa pian lohduttoman suureksi.

Illan vastustaja Malaga on pelannut varsin hyvän alkukauden, jopa hieman odotuksia paremmin, sillä sijoitus on kuudes ja eroa esim 4.sijalla olevaan Valenciaan vain 3p. Kotonaan Malaga on ollut etenkin todella hyvä: 4-2-0 saldo ja vain 2 päästettyä. Mm. Barcelona jäi aiemmin maalittomaan Rosaledalla. Toisaalta, Barcelonaa lukuunottamatta Malaga on saanut kyläänsä melko vaatimattomia vastustajia, mm. Eibar, Levante ja Rayo, joten tänään luvassa onkin kauden suurin testi kotinurmella.

Kokoonpanot

Marca ennakoi Malagan avaukseksi seuraavaa:

Kameni; Rosales-Sanchez-Weligton-Antunes; Recio-Darder; Samuel-Duda-Castillejo; Cruz.

Sivussa ovat mm. Juanmi ja Camacho, jotka olleet alkukaudella varsin tärkeitä palasia kotijoukkueelle.

19-miehen nippu, joka Malagaan matkasi:

Goalkeepers: Casillas, Keylor Navas and Pacheco.
Defenders: Varane, Pepe, Ramos, Coentrão, Marcelo, Carvajal and Nacho.
Midfielders: Kroos, James, Bale, Illarra, Isco and M. Llorente.
Forwards: Cristiano Ronaldo, Benzema and Chicharito.

Jesén, Modricin ja Khediran lisäksi Arbeloa myös sivusta kokoonpanosta kuumeilun vuoksi.

Mahdollinen avaus: Casillas; Carvajal-Pepe-Ramos-Marcelo; Kroos-Isco-James; Cristiano-Benzema-Bale

Kovin paljoa muutoksia tuskin tänäänkään on luvassa, vaan melko tutulla mennään. Carvajal, Marcelo ja Pepe palannevat puolustukseen huilattuaan keskiviikkona, samoin Casillas tulee puiden väliin. Ylimmät kuusi pelaajaa jatkanevat kuten tutuksi on jo tullut.

Viime kaudella Real voitti molemmat keskinäiset; Bernabeulla 2-0 CR:n ja di Marian osumilla, puolestaan Malagassa ottelu päättyi 0-1 Cristianon iskettyä ottelun ainokaisen.



Maailman paras nakuttanut jo 20 kaappia La Ligassa, putki jatkuu tänään - eri asia monenko maalin verran.

TV: Viaplay, Viasat, Veikkaus TV.
Tulosveikkaus: 0-3, Ronaldo 2, Kroos.


Alpo:
Vähintään 2 maalin voiton puolesta löin jo vetoa. Vähintään tämän suuruista voittoa odotan. Oma veikkaus. 0-4. CR7, CR7, Bale ja CR7

Toki toivon, että Marcelo tekisi yhden noista tulevasta neljästä maalista.

Cristiano7:
Avaukselle :peukku_ylos:
Toivon tänään onnistumisia Balelle jotta hän saisi apinan selästä ja Marcelolle maalia, hän ansaitsisi maalin myös. :pallo:
Tulosveikkaus: 1-3, Realilta Cr7, Marcelo ja Bale.

Direct football:
Ronaldo tietysti iskee vähintään sen pari, mutta myös Jamesilta ja Balelta odotan maaleja. Ja Ikerille nollapeli ;) :traktori:

Losblancos:
Tänään olisi kyllä paikka antaa Illarralle se kauan kaivattu avauksen paikka. Isco - Kroos pelasi erittäin vaisun pelin viikolla Baselia vastaan, pelinrakentaminen jäi todella vaisuksi, ja nyt olisikin aika antaa Illarralle se mahdollisuus näyttää. Harvinaisen vaisusti Sveitsissä ja muutenkin viime aikoina pelannut walesilainen voitaisiin heittää penkille pohdiskelemaan kadonnutta tatsiaan ja Isco taas luonnollisemmalle pelipaikalleen laidalle. Näin voitaisiin siirtyä taas tasapainoisempaan 4-4-2:een, Balen kentällä ollessa tuo taktiiikka kun on enemmänkin 4-3-3 walesilaisen pelatessa melko samaan tyyliin kuin Ronaldo melko vapaassa roolissa milloin missäkin puolen kenttää kipittäen ja melko olemattomalla puolustusvastuulla. Kroosistakin saataisiin hyökkäyssuuntaan varmasti aivan erilailla irti kun vieressä pelaisi oikea puolustava keskikenttä, joka pitäisi tasapainon kunnossa. Eli Isco - Illarra - Kroos - James - CR - Benz. Ja tuon kokoonpanon liiasta puolustusvoittoisuudesta on turha huolehtia, laitapakkeina kun melko varmasti aloittavat Marcelo, Dani pelaavat varmasti melko hyökkäysorientuneisesti ja pitävät pelin leveänä. Lisäksi Iscon siirtäminen laitaan vapauttaa hänet taas pelaamaan huomattavasti vapaammin hyökkäysuuntaan ja siten omilla vahvuuksillaan. 

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta