Kirjoittaja Aihe: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019  (Luettu 528 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Siete

  • Viestejä: 2609
  • ¡Tricampeones de Europa!

Estadio Benito Villamarín
13. tammikuuta 2019
klo 21:45

Edelliskierroksen tappion myötä mestaruushaaveet on kuopattu lopullisesti, vaikka ympyrä sulkeutuu vasta La Ligan ensimmäisen puolikkaan osalta. Ajallisesti jäljellä on sentään vähemmän kärvisteltävää kuin tähän mennessä on täytynyt kestää, jos se ketään lohduttaa. Silti tekemistä riittää yllin kyllin, sillä mestaruusjunan karkaamisesta huolimatta Real Madridin täytyy varmistaa Mestarien liigan lohkovaiheeseen oikeuttava sijoitus ensi kaudelle ja taistella molemmissa cup-kilpailuissa niin pitkälle kuin vaan mahdollista. Solari tuskin saa jatkaa enää ensi kaudella päävalmentajan paikalla, ellei Los Blancos onnistu nappaamaan historiallista neljättä peräkkäistä Mestarien liigan voittoa, mutta todennäköisesti myös osa pelaajista pelaa loppukaudella tulevaisuudestaan tässä joukkueessa. Näyttöjä olisi syytä lyödä tiskiin jo tänä iltana, kun vuorossa on vieraspeli samoista sijoituksista kamppailevaa Real Betisiä vastaan.

Otteluohjelma on pitänyt näitä seuroja erillään jo lähestulkoon kokonaisen kalenterivuoden verran. Edellisessä kohtaamisessa Benito Villamarínilla nähtiin hurja maalintekokilpailu, jossa molemmat joukkueet vuorottelivat kuskin paikalla. Lopulta Real Madrid veti kuitenkin pidemmän korren ja vei täydet pisteet ottamalla 3-5 vierasvoiton. Aivan samanlaista ilotulitusta ei taida olla odotettavissa tällä kertaa, sillä kummassakin leirissä maalinteko on osoittautunut huomattavan paljon vaikeammaksi kuin viime kaudella. Ottelun tuomarina toimii Alejandro José Hernández Hernández.


Kolmen pisteen lisäksi panoksena on muutakin, sillä Solarin (ja Lopeteguin entinen) ryhmä on lähellä seurahistorian huonointa La Ligan avauspuoliskoa tällä vuosituhannella. Nykyinen saldo on vain 30 pisteen suuruinen 18 pelatun kierroksen jälkeen. Vuosituhannen huonoin pistepotti 19 kierroksen jälkeen taas oli 33 pistettä kaudella 2005-06, joten ainoastaan voitto pelastaisi Solarin ja pelaajat synkältä ennätykseltä. Kauden aiempien vierasotteluiden perusteella voittaminen ei tule olemaan helppoa, sillä 9 ottelusta on kasassa 3 voittoa, 2 tasapeliä ja 4 tappiota, mikä tarkoittaa vain 11 pistettä 27 mahdollisesta.

Lukuisat loukkaantumiset nostavat vaikeustasoa entisestään. Varmuudella sivussa ovat kuntoutumisiaan työstävät Courtois, Llorente, Kroos, Asensio ja Bale sekä pelikieltoaan kärsivä Lucas. Kuumepotilaana viimeiset pari päivää viettänyt Vinícius ja yhdet harjoitukset joukkueen kanssa suorittanut Mariano ovat kysymysmerkkejä. Jos Vinícius ei kykene pelaamaan, niin varasuunnitelmana voi toimia esimerkiksi Valverde, Brahim, Cristo, Marcelo vasempana laiturina tai Odriozola oikeana laiturina. Joka tapauksessa Solari on lähestulkoon pakotettu turvautumaan Iscoon, joka on avannut valmentajanvaihdoksen jälkeen vain 2 kertaa 16 ottelussa.


Betis lähtee tähän otteluun hyvistä asetelmista, vaikka se pelasikin Eibaria vastaan tasan ja hävisi sarjajumbo Huescalle kahdessa edellisessä liigaottelussaan. Kierrokselle lähdettäessä Quique Setiénin poppoo löytyi Real Madridin takaa 6. sijalta. Los Verdiblancosin pelit jatkuvat keväällä Eurooppa-liigan pudotuspeleissä ja se on yhä mukana Copa del Reyssä. Voitolla Betis nousisi pisteen päähän vierailijoistaan ja pitäisi Mestarien liiga -haaveensa yhä elossa. Toista kauttaan Béticosia luotsaava Setién näyttäisi nostaneen seuran pysyvästi takaisin kärkikahinoihin ja on jopa parantanut parilla pisteellä viime kauteen verrattuna. Betis pitää palloa yhtä paljon kuin Barcelona, jonka se voitti Camp Noulla, ja syöttää 3. parhaalla tarkkuudella kaikista joukkueista. Viimeistely kuitenkin ontuu, sillä tehtyjä maaleja löytyy 7. eniten ja maalia kohti suuntautuneita laukauksia 10. eniten.

Viikolla Setién peluutti Copassa neljän puolustajan linjaa ensimmäistä kertaa lähes vuoteen, mutta tänään koittaa luultavasti paluu kolmen keskuspuolustajan ryhmitykseen. Ainoat merkittävät poissaolijat ovat loukkaantumisesta kärsivä Sidnei ja maajoukkuetehtäviin kutsuttu Inui. Vasempana laitapuolustajana pelaavan Júnior Firpon pelikunto on kysymysmerkki.
« Viimeksi muokattu: 13.01.2019, 04.35.42 kirjoittanut Siete »
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

tanu

  • Viestejä: 133
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #1 : 13.01.2019, 09.59.03 »
Ennustan että Isco pysyy koirankopissa ja Fede tai jopa Brahim menee edelle avukseen. Sen suuntaisia ollut Solarin lausunnot viime päivinä..

TAMI

  • Viestejä: 2640
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #2 : 13.01.2019, 10.12.07 »
Ennustan että Isco pysyy koirankopissa ja Fede tai jopa Brahim menee edelle avukseen. Sen suuntaisia ollut Solarin lausunnot viime päivinä..

Ihan mahdollista, mutta olisi tässä loukkaantumistilanteessa jo aika raju teko.

Huoli on taas todella suuri, kuka perkele tuosta ennakoidusta avauksesta tulee tekemään maalin? Jalkapallo-ottelun voittamiseen ja kolmeen pisteeseen tarvitaan vähintään yksi maali ja maaliodottama näillä miehillä on varmaan yhteensä alle yksi. Keskikentän viisikolla liigamaaleja on kasassa kaksi ja Karimiin ei valitettavasti voi koskaan luottaa.

Toki siellä on Ramos, joka onkin varmaan porukan vaarallisin maalintekopelote.

Typerää tähänkään peliin olisi lähteä luottavaisin mielin, joten ei auta kuin kauhulla odottaa tulevaa.


tanu

  • Viestejä: 133
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #3 : 13.01.2019, 13.09.53 »


Neljä laitapakkia mukana. Kovasti haiskahtaa että Marcelo (tai Odriozola) pelaa hyökkäyksessä.

Chris

  • Viestejä: 3861
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #4 : 13.01.2019, 14.56.15 »
Iscon otteet ei ole häikäisseet, mutta kyllä pieni oksennus suuhun tulee, jos kaveri ei tänäänkään avaukseen mahdu. Sielä on kuitenkin Solarin vakionimistä poissa Lucas, Bale, Asensio ja Kroos.

Rehellisesti nykykokoonpanosta on vaikea tälle illalle mitään kovin järkevää saada edes aikaan, joka kertookin kaiken oleellisen nykytilanteesta. Sielä on heittää juuri Madridiin saapunut junnu, kuumetta sairastellut 18v brassi tai Copassa muutamia minuutteja pelannnut Castillan junnu. Ei helvetti ei voi kun itkeä enää.

Huoli on taas todella suuri, kuka perkele tuosta ennakoidusta avauksesta tulee tekemään maalin?

Tuskinpa kukaan. Ainoa oljenkorsi lienee mainitsemasi Ramos (ja Varane tai jos Marcelo vetää pöljän päivän.) Benzemalle voi se yksi tilaisuus ottelussa tulla, mutta kovin paljon en sen varaan laske, että ranskalainen osuu. Sekin kertoo kyllä jo paljon, jos suurin toive maalinteon suhteen lepää puolustuslinjan pelaajista.

UCL-paikka tulee olemaan todella ison työn alla ensi kaudeksi ja tappio tänään olisi massiivinen isku sen kannalta.

Rehellisesti nykymeno tekee olon kyllä surulliseksi ja turhautuneeksi...  :keskari:
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Siete

  • Viestejä: 2609
  • ¡Tricampeones de Europa!
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #5 : 13.01.2019, 18.05.51 »
En ole nyt enkä ole koskaan ollut innoissani Ceballosin peluuttamisesta ylempänä, laidalla tai missä lie muualla kuin keskikentän kolmikossa. Brahimiin en oikein vielä luota, koska pelaaja on toistaiseksi melko tuntematon tapaus ja Cityssä tuli niin vähän minuutteja, ettei pelituntuma voi olla paras mahdollinen. Vinícius taas on missannut kahdet ottelua edeltävät treenit, joten lähtisin melkeinpä tällä liikkeelle.

Benzema

Marcelo       Isco     Odriozola

Casemiro  Modric

Reguilón  Ramos   Varane  Carvajal

Navas

Marcelon taidoista ylöspäin ei liene kenellekään mitään epäselvyttä. Viikolla Leganésia vastaan nähtiin myös se, miten paljon Odriozolalla on tarjottavanaan hyökkäyspäässä. Lisäksi kummaltakin löytyy aikaisempaa taustaa laiturin paikalta. Nostamalla Marcelo ylöspäin saataisiin lisää varmuutta puolustukseen Reguilónin myötä, kun vasen laita ei vuotaisi jatkuvasti. Viníciusta, Brahimia ja Ceballosia sitten vaihdosta sisään tarvittaessa.
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Siete

  • Viestejä: 2609
  • ¡Tricampeones de Europa!
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #6 : 13.01.2019, 20.35.08 »
Real Madrid | Navas; Carvajal, Varane, Sergio Ramos, Nacho, Reguilón; Modrić, Casemiro, Valverde; Benzema & Vinícius

Real Betis | Pau López; Barragán, Mandi, Bartra, Francis; Carvalho; Joaquín, Canales, Guardado, Lo Celso; Sanabria


« Viimeksi muokattu: 13.01.2019, 20.40.49 kirjoittanut Siete »
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Los Blancos33

  • Viestejä: 404
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #7 : 13.01.2019, 20.43.39 »
Iscon aika Realissa alkaa olemaan täysi. Jos näiden loukkaantumisten kanssa ei pääse avaukseen, niin vaikea nähdä, että mies jää Realiin. Aika mielenkiintoisen avauksen on Solari heittänyt kentälle.

Redondo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 3769
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #8 : 13.01.2019, 20.44.16 »
Mikä tämä muodostelma on? 5-3-2?
"Give me Zidane and 10 pieces of wood, and I will win you the champions league" - Sir Alex Ferguson

Los Blancos33

  • Viestejä: 404
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #9 : 13.01.2019, 20.46.11 »
Mikä tämä muodostelma on? 5-3-2?
4-4-2? Reguilon pelaa laidalla ja Bemzema ja Vinicius kärkinä? Saahan tosta myös perinteisen 4-3-3, jos Reguilon pelaa hyökkääjänä.

Siete

  • Viestejä: 2609
  • ¡Tricampeones de Europa!
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #10 : 13.01.2019, 20.50.05 »
Mikä tämä muodostelma on? 5-3-2?
Solari taisi odottaa (niin kuin kaikki muutkin) Betisin pelaavan viiden alakerralla ja vastata ryhmittämällä valkopaidat samaan muotoon kuin vastustaja.
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

tanu

  • Viestejä: 133
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #11 : 13.01.2019, 20.57.23 »
Sama 3-5-2, joka toimi helvetin hyvin el Clasicon tokan puoliajan alun.. Iscon kohtelu kyllä jo oksettaa. :keskari:
« Viimeksi muokattu: 13.01.2019, 21.00.50 kirjoittanut tanu »

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 4623
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #12 : 13.01.2019, 21.08.20 »
Isco - Dybala vaihto saattaa toteutua piankin. Ainakin tämän aloituksen perusteella. Ei tässä muuten ole mitään järkeä, ei Isco noin huono ole.

Vinicius avauksessa, joten alusta asti joutuu seuraamaan.
« Viimeksi muokattu: 13.01.2019, 21.10.25 kirjoittanut Alpo »
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

Chris

  • Viestejä: 3861
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #13 : 13.01.2019, 21.19.54 »
Isco on tainnut painaa Solarin vaimoa ja siskoa, kun noin kiukuttaa. Ajaa itseään ja Iscoa ulos Madridista..

Pistekin olisi tänään lohkovoitto.
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

maheinon

  • Viestejä: 439
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #14 : 13.01.2019, 21.45.55 »
Iscoa ja Marceloa ei vaan nappaa treenaaminen ja kotona syödään voita suoraan purkista. Ei tämä millään muulla ole selitettävissä.

Rasvaprosentit kuntoon ja taas on paikka avauksessa. Ilmeisesti Lopetegui yritti laittaa ryhtiä tähän ryhmään ja siitä alkoi ongelmat.

Chris

  • Viestejä: 3861
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #15 : 13.01.2019, 21.46.37 »
Benito Villamarin  :peukku_ylos:

Vituttaa ihan suunnattomasti jo nyt.  :keskari:
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

maheinon

  • Viestejä: 439
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #16 : 13.01.2019, 21.46.50 »
Oliko se setä Mourinho siellä viheriöllä ennen ottelua kävellyt herrasmies?

Siete

  • Viestejä: 2609
  • ¡Tricampeones de Europa!
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #17 : 13.01.2019, 21.50.40 »
Vähän yli 2 minuuttia ehti kulua ennen kuin puolustus nukahti ensimmäisen kerran. On se toki parannusta Real Sociedad -otteluun nähden. :D
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

TAMI

  • Viestejä: 2640
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #18 : 13.01.2019, 21.51.25 »
Vini-boy riistää hienosti, hyvä juoksu ja vapari + keltainen vastustajalle. :peukku_ylos:

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 4623
Vs: Jornada 19: Real Betis - Real Madrid C.F. 13.1.2019
« Vastaus #19 : 13.01.2019, 21.58.33 »
Toi Regulon laidalla ei kyllä toimi.
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..