Kirjoittaja Aihe: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019  (Luettu 411 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Chris

  • Viestejä: 3929
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆


Jornada 28
Real Madrid C.F. - Celta de Vigo
16/03/2019, 17:15
Estadio Santiago Bernabeu

La Liga on kääntynyt jo viimeiselle neljännekselle, joka on etenkin madridistojen kannalta varsin hyvä uutinen. Mestaruus on jo ratkennut, eroa Barcelonaan 12p ja Mestarien liigan ensi kauden paikankin kohdalta näyttää vähintään kelvolliselta, kun 5.sijaan on eroa jo 10 pistettä. Voittoja pitää silti raapia, ettei takaa tulla loppumetreillä ohi. Suurin mielenkiinto loppukaudesta ainakin ulkopuolisten silmin kohdistuu putoamistaistoon, sillä sen suhteen kaikki on edelleen auki ja jopa putoamiseen tuomittu Huesca on saanut uuden vireen päälle ja noussut jo 4p päähän sijasta 16.

Madridin kannalta suurin mielenkiinto tältä kaudelta näytti jo lopahtaneen, kun se putosi viikon sisään kolmesta kilpailusta. Pientä eloa saatiin kuitenkin, kun Solari joutui pakkaamaan tavaransa ja tilalle palkittiin vuoteen 2022 asti ulottuvalla sopimuksella Zinedine Zidane. Legenda palaa tänään ensimmäisen kerran penkin taakse sitten Kiovan finaalin 2018 ja tämän voisi olettaa sytyttävän pelaajia, mutta myös tuovan hieman lisäkatsojia muutoin likimain merkityksettömään otteluun. Viime viikonlopulta alla on 1-4 voitto Valladolidista.

Celta on ollut tällä kaudella katastrofaalisen huono ja se on tippunut jo putoamisviivan alle, majaillen sijalla 17. Eroa viivan päälle ei ole tokikaan kuin yksi piste, mutta peliesitykset ovat vailla järjenhäivää. Valmentaja on ehtinyt tällä kaudella jo vaihtumaan ja Galiciassa tilanne uhkaa kiristyä entisestään, ellei joukkue pian saa muutamaa arvokasta voittoa. Viimeiseen 10 otteluun Celta on voittanut yhden ja pelannut kerran tasan, joten neljä pistettä mahdollisesta 30:sta on järkyttävän huono suoritus. Iago Aspasin loukkaantumisten taakse voi mennä toki osittain, sillä Maxi Gomez ei ole pystynyt yksin kantamaan joukkueen maalintekovastuuta. Lisäksi kun omissa on kolissut peräti 45 kertaa (3.eniten sarjassa) niin sarjapaikan uusiminen tulee loppukaudesta olemaan ison työn takana.


Kokoonpanot

Realilta sivussa on loukkaantuneet Lucas, Carvajal, Vinicius, Llorente, pelikieltoinen Casemiro ja teknisellä päätöksellä Vallejo. Zizou eilen pressissä kertoi, että jokainen jäsen kuuluu loppukauden ryhmään, myös Isco. Tänään saatetaan hyvinkin nähdä Iscon irti päästäminen koirankopista.

Mahdollinen avaus: Courtois; Odriozola-Varane-Ramos-Marcelo; Modric-Kroos-Isco; Bale-Benzema-Asensio.


Celtan suurin huolenaihe on Aspasin poissaolo. Hugo Mallo on sivussa pelikiellon vuoksi.

Mahdollinen avaus: Blanco; Kevin-Cabral-Hoedt-Junca; Boufal-Lobotka; Mendez-Boudebouz-Sisto; Maxi Gomez.



Syyskaudella vieraissa juhlittiin 2-4 voittoa ja edellisen kerran Celta on Bernabeulta hakenut La Ligassa voiton vuonna 2006..
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 4684
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #1 : 16.03.2019, 15.48.36 »
Vain tällä kertaa toivoin päivämatsia ja sellainen tulikin. :tuoppi:

Oksettaa jo ajatus Marcelon kausarista avaukseen. :keskari:
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

Chris

  • Viestejä: 3929
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #2 : 16.03.2019, 16.03.55 »
Navas; Odriozola Varane, Ramos, Marcelo, Kroos Modric, Isco , Bale, Asensio & Benzema.

Veikkaus avaavaa veskaria lukuunottamatta nappiin. Saattaa tulla vielä härdelli maalivahtipeluutuksen suhteen...  :o

Veikkaan, että tänään kolisee molemmissa päissä, tulosveikkaus jotain 5-2.
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Cristiano7

  • Viestejä: 1261
Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #3 : 16.03.2019, 16.09.48 »
Keylor :pallo: :peukku_ylos:
We do not remember days, we remember moments.

Redondo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 3817
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #4 : 16.03.2019, 16.11.49 »
Eipä yllättänyt, että Zizou kaivaa "luottoratsut" tallista. Eihän Marcelon ja Iscon kuuluisi mitenkään olla kentällä ennen Reguilonia ja Valverdea/Ceballosia. Navasin avaaminenkin tuntuu vähän lyhytnäköiseltä ajattelulta. Tämä synkisti entisestään mielikuvaa siitä kuinka Zizou osaa joukkuetta uudistaa kesällä...
"Give me Zidane and 10 pieces of wood, and I will win you the champions league" - Sir Alex Ferguson

#10

  • Viestejä: 846
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #5 : 16.03.2019, 16.18.38 »
Vähän semmoinen fiilis että ZZ pelaa vanhoilla sotaratsuilla aikaa ja haluaa varmistaa UCL pelit - kun paikka on varmistunut, nähdään rohkeampia avauksia.

TAMI

  • Viestejä: 2658
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #6 : 16.03.2019, 16.28.15 »
Keylorille ilman muuta :peukku_ylos:. Aika hissukseen tyytynyt olemaan penkillä koko kauden ajan, vaikka viime kausien peliesityksillä kuuluisi olla koko ajan kentällä. Ansaittu uusi mahdollisuus avauksessa.

Iscon kohdalla on mielenkiintoista nähdä, tuleeko hommasta enää mitään. Viimeinen täysi ysikymppinen on CSKA Moskovaa vastaan 12.12.2018 :D.

RMadrid

  • Viestejä: 516
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #7 : 16.03.2019, 16.28.46 »
Keylor  :peukku_ylos:
Courtois ei ole vakuuttanut mitenkään, miten hänen kuuluisi olla 1.veska. Keylor surutta sivuutettu.
Marcelo  :peukku_alas:

Luulen, et Zidanella on ajatuksena luoda mahdollisimman monelle jätkälle hyvän asenteen ja tämä ehkä vois sytyttää jätkiä taistelemaan pelipaikoista. Keylor, Isco ja Marcelo varmaan ovat jo pakanneet laukkunsa, niin Zidanen luotto vois pakottaa herrat miettimään toisen kerran lähtöään.

Osoite Vaasassa, sydän Madridissa, salarakas Napolissa

TAMI

  • Viestejä: 2658
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #8 : 16.03.2019, 16.32.40 »
Brahim Diaz on muuten kaivettu myös jostain sillan alta takaisin penkille. Saataisiinkohan tästäkin kaverista vihdoin nähdä, onko mitään asiaa pelata Realissa tulevaisuudessa? Tällä hetkellä täysi parinkymmenen miljoonan mysteerilapsi.

Chris

  • Viestejä: 3929
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #9 : 16.03.2019, 16.40.39 »
Eipä yllättänyt, että Zizou kaivaa "luottoratsut" tallista. Eihän Marcelon ja Iscon kuuluisi mitenkään olla kentällä ennen Reguilonia ja Valverdea/Ceballosia. Navasin avaaminenkin tuntuu vähän lyhytnäköiseltä ajattelulta. Tämä synkisti entisestään mielikuvaa siitä kuinka Zizou osaa joukkuetta uudistaa kesällä...
Vähän samoilla linjoilla.. Ehkäpä Zizou haluaa palauttaa sekä Marcelolle että Iscolle edes jonkinnäköisen itseluottamuksen ja kertoa, että tulevaisuus seurassa on edelleen. Peliotteiden puolesta ei toki mitään asiaa avaukseen ja toivon, että loppukauden muissa peleissä Reguilón, Ceballos ja muut pääsevät vielä pelaamaan.

Itse olisin jatkanut Courtoisilla edelleen, huolimatta heikohkosta kaudesta. Zizou laittoi Navasin maalille ja tuo voi pahimmillaan aiheuttaa melkoista pulinaa ja kitkaa maalivahtien ja peluutuksen välille.

Asensiolle näytönpaikka, jokohan alkaisi lunastamaan?
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Siete

  • Viestejä: 2645
  • ¡Tricampeones de Europa!
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #10 : 16.03.2019, 16.47.03 »
Ainoa oikea valinta Zidanelta nostaa Keylor avaukseen Courtoisin tilalle. Alkukaudella belgille myönnettiin kausikortti tolppien väliin ilman minkäänlaisia näyttöjä ja Keylor sysättiin tylysti sivuun. Siitä huolimatta Courtois ei ole täyttänyt puoliakaan hänelle asetetuista odotuksista, vaan tekemisen taso on vaihdellut tasapaksun ja umpisurkean välillä. Omissa on soinut jatkuvasti ja viime syksyn Madridin derby taitaa yhä olla ainoa ottelu, jossa mieheltä on nähty todellisia huippupelastuksia. Edes muun joukkueen puolustamisen taakse ei voi kokonaan piiloutua, sillä Courtoisilla itsellään tai oikeastaan kenellä tahansa maalivahdilla on tietynlainen vastuu puolustuksen johtamisesta. Aina Courtoisin päästäessä maalin hän painaa päänsä alas, levittelee ehkä vähän käsiä ja synkistelee itsekseen sen sijaan, että läksyttäisi puolustusta tai yrittäisi luoda joukkuehenkeä. Takaisin harjoituskentälle vaan ja katsotaan sitä edustuspaidan kantamista uudestaan sitten kun tekeminen alkaa riittää sille tasolle.
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 4684
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #11 : 16.03.2019, 17.29.50 »
Keskityksiä, keskityksiä.

Tässä melkein toivoo tappiota, jotta Zizou pakotettu peluuttamaan oikeasti parhaita.
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

Cristiano7

  • Viestejä: 1261
Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #12 : 16.03.2019, 17.33.09 »
Keylor näyttää epäilijöille :pallo:
We do not remember days, we remember moments.

Siete

  • Viestejä: 2645
  • ¡Tricampeones de Europa!
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #13 : 16.03.2019, 17.33.48 »
Ainoa oikea valinta Zidanelta nostaa Keylor avaukseen Courtoisin tilalle. Alkukaudella belgille myönnettiin kausikortti tolppien väliin ilman minkäänlaisia näyttöjä ja Keylor sysättiin tylysti sivuun. Siitä huolimatta Courtois ei ole täyttänyt puoliakaan hänelle asetetuista odotuksista, vaan tekemisen taso on vaihdellut tasapaksun ja umpisurkean välillä. Omissa on soinut jatkuvasti ja viime syksyn Madridin derby taitaa yhä olla ainoa ottelu, jossa mieheltä on nähty todellisia huippupelastuksia. Edes muun joukkueen puolustamisen taakse ei voi kokonaan piiloutua, sillä Courtoisilla itsellään tai oikeastaan kenellä tahansa maalivahdilla on tietynlainen vastuu puolustuksen johtamisesta. Aina Courtoisin päästäessä maalin hän painaa päänsä alas, levittelee ehkä vähän käsiä ja synkistelee itsekseen sen sijaan, että läksyttäisi puolustusta tai yrittäisi luoda joukkuehenkeä. Takaisin harjoituskentälle vaan ja katsotaan sitä edustuspaidan kantamista uudestaan sitten kun tekeminen alkaa riittää sille tasolle.
Vartti pelattu ja ensimmäinen huipputorjunta Keylorilta :D
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Alpo

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 4684
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #14 : 16.03.2019, 17.45.51 »
Sinne meni ne tulevat lapset Varanelta.

Ja Bale kurkipotkulla yläputkeen.
« Viimeksi muokattu: 16.03.2019, 17.48.29 kirjoittanut Alpo »
Aina saa jännittää, vaikka kausi ohi. Tätä on Real Madrid <3 Hyvässä ja pahassa..

TAMI

  • Viestejä: 2658
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #15 : 16.03.2019, 17.53.13 »
Kirottu on taas vierailijoiden maali. Jopa Ramos puskee aivan maalin edestä ohi.

TAMI

  • Viestejä: 2658
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #16 : 16.03.2019, 18.02.29 »
Bale niittaa kyynärpäällä ja siihen menee maali. :peukku_alas:

Marcelo ollut varmaan kentän paras tänään.

Chris

  • Viestejä: 3929
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #17 : 16.03.2019, 18.08.09 »
Bale niittaa kyynärpäällä ja siihen menee maali. :peukku_alas:

Vittu miten typerä huitaisu. Olisi päässyt palloon muutenkin.  :peukku_alas:

¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Chris

  • Viestejä: 3929
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #18 : 16.03.2019, 18.35.23 »
VAR hylkää yllättäen tuon maalin. Kieltämättä Varane sielä ihan sopivaa liikettä veskarille teki paitsioasemassa..
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

TAMI

  • Viestejä: 2658
Vs: Jornada 28: Real Madrid C.F. - Celta de Vigo 16/03/2019
« Vastaus #19 : 16.03.2019, 18.36.54 »
Isco tekee, kuinkas muutenkaan. :pallo: