Kirjoittaja Aihe: Supercopa de España: Valencia C.F. - Real Madrid C.F. 8.1.2020  (Luettu 1767 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Siete

  • Viestejä: 3223
  • Teemu Pukki baby

King Abdullah Sports City
8. tammikuuta 2020
klo 21:00

Uudistettu neljän joukkueen Supercopa käynnistyy tänä iltana Saudi-Arabian suurimpien kaupunkien joukkoon lukeutuvassa Jeddassa. Kilpailu on kerännyt runsaasti kritiikkiä erityisesti ajankohdan ja pelipaikkansa takia. Espanjalaisen kilpailun siirtämisen 4500 kilometrin päähän pelattavaksi ilman espanjalaisia kannattajia ihmisoikeuksien kannalta takapajuiseen maahan keskellä kautta voi selittää vain yksi asia eli raha. Öljysheikit nimittäin ovat valmiita maksamaan Espanjan jalkapalloliitolle 120 miljoonaa euroa kolmen Supercopan isännöinnistä. Marraskuussa järjestetyssä arvonnassa Real Madridin välierävastustajaksi valikoitui Valencia. Joukkueiden edellinen kohtaaminen on vielä tuoreessa muistissa, sillä 15. joulukuuta pelatussa ottelussa Zidanen ryhmä pelasi vahvan avauspuoliskon ennen kuin menetti hallintansa toisella puoliajalla ja onnistui pelastamaan mukaansa 1-1 vierastasapelin lisäajan viimeisillä sekunneilla. Se lienee selvää, että molemmille joukkueille on jäänyt jotain hampaankoloon Mestallan tapahtumista. Ottelun tuomarina toimii Jesús Gil Manzano ja VAR-huoneessa tilanteiden tarkistamisesta vastaa Pablo González Fuertes.


Valencialla on mennyt oikein mallikkaasti Mestallalla pelatun kohtaamisen jälkeen. Lepakoiden nousukiito on jatkunut ja sarjataulukon sijoitus samalla noussut pari sijaa ylemmäs europeleihin oikeuttavalle 6. sijalle. Sairastuvalta on saapunut vahvistuksia Cillessenin, Maxi Gómezin, Gameiron, Cheryshevin ja Kondogbian muodossa, joten tällä kertaa Celadesilta löytyy valinnanvaraa. Valencia aloitti uuden vuoden voitokkaasti kaatamalla Eibarin kotonaan 1-0.

Vastaavasti päänvaivaa aiheuttaa tähän mennessä 4 maalia ja 10 syöttöä kirjauttaneen Rodrigon poissaolo. Valencia siis joutuu tulemaan toimeen ilman ylivoimaisesti suurinta hyökkäyspään pelotettaan. Gameiro olisi yksi yhteen menevä korvaajakandidaatti espanjalaiskärjelle, mutta Celades voi myös vetäistä ässän hihastaan peluuttamalla Ferrán Torresia toisena kärkenä ja sijoittaa Cheryshevin vasemmalle laidalle. Muita loukkaantumisten takia sivuun jääviä pelaajia ovat Manu Vallejo, Guedes, Kangin Lee ja Piccini.


Real Madrid puolestaan lähtee otteluun kaksijakoisista asetelmista. Getafe kaatui vieraissa 0-3 ansiokkaalla peliesityksellä, mutta Benzema ja Bale putosivat Supercopan kokoonpanosta erilaisten vaivojen takia. Jo aiemmin tiedossa ollut Hazardin puuttuminen kahden edellä mainitun lisäksi tarkoittaa sitä, että valkopaidoilla on laittaa hyökkäykseen pelkkiä varamiehiä. Valokeila kohdistuu erityisesti vähälle peliajalle jääneeseen Joviciin, sillä kokoonpanossa ei ole muita kärkipelaajia koirankoppiin joutuneen Marianon lisäksi. Serbialainen tuotiin kesällä sisään isolla rahalla, mutta 15 ottelussa pelatun 432 minuutin jälkeen kasassa on vasta yksi maali. Toki Jovicilla on ollut myös huonoa onnea, sillä kahden niukasti paitsioina hylätyn maalin lisäksi hän on kolisuttanut maalipuita kahdesti. Nyt Jovicille kuitenkin tarjoutuu aiempien jämäminuuttien sijaan ensimmäinen kunnon näytönpaikka.

Sergio Ramos palaa kokoonpanoon kärsittyään pelikieltonsa, joten Getafessa edukseen esiintynyt Militão joutunee takaisin vaihtopenkille. Valverde palannee myös avaukseen huilattuaan suurimman osan edellisestä kamppailusta. Isoimmat kysymysmerkit kohdistuvatkin hyökkäykseen, sillä kahdelle pelipaikalle on Iscon, Rodrygon ja Viníciuksen lisäksi nyt myös laittaa loukkaantumisistaan toipuneet Lucas Vázquez ja James. Ei sovi unohtaa myöskään Brahimia, vaikka espanjalaisnuorukainen onkin epätodennäköinen vaihtoehto. Zidanen valitsema ryhmitys määrittänee aika pitkälti sen, ketkä kaksi nähdään avauskokoonpanossa.
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Siete

  • Viestejä: 3223
  • Teemu Pukki baby
Mainittakoon vielä erikseen, että matsi näkyy Elisa Viihde Sport 1 -kanavalta.

Courtois; Carvajal, Varane, Sergio Ramos, Mendy; Kroos, Casemiro, Valverde, Modrić; Isco & Jović

« Viimeksi muokattu: 08.01.2020, 19.48.19 kirjoittanut Siete »
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Redondo

  • Vieras
Nyt kun Jovicin mahdollisuudesta on rummutettu, niin kukahan se on tuosta avauskokoonpanosta joka pystyy miestä ruokkimaan. Ei ole Benzemaa, ei ole Hazardia, ei ole Marceloa, ei ole Jamesia. Veikkaan, että Realin hyökkäyspeli tulee olemaan melkoisen köyhää.

Haiskahtaa, että pelin ratkaisu tulee erikoistilanteista, suuntaan tai toiseen.


tanu

  • Viestejä: 1107
No mutta katsokaa tarjoilua! Jos ei tuon viisikon syötöistä saa iskettyä maaleja, niin sitten on viimeistelijässä vikaa. Ennustan että Jovic iskee tänään kahdesti!  :pallo:  :pallo:

Redondo

  • Vieras
Toppari keskittää ja toppari meinaa iskeä maalin  :pallo:

tanu

  • Viestejä: 1107
Kroos, nero!

Redondo

  • Vieras
On se Toni kova :sydan:

Siete

  • Viestejä: 3223
  • Teemu Pukki baby
Ei jumalauta mikä kikka kolmonen. Kroos pisti ohjaajaa myöten kaikki aivan kahville :D
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

tanu

  • Viestejä: 1107
Ai luoja tää selostaja kuulostaa raskaalta..

Isco ja 2-0  <3
« Viimeksi muokattu: 08.01.2020, 21.41.50 kirjoittanut tanu »

Redondo

  • Vieras
Toiselle puoliajalle jännittävää seurantaa! Ensimmäisellä puoliajalla Thibault Courtoisilla 9 kosketusta palloon, Luka Jovicilla 16 kosketusta palloon. Vieläkö belgi nousee tilastoissa serbin ohi? Seuraavaan sijaan onkin matkaa: Sitä pitää Sergio Ramos 42 kosketuksella.

Itse pelissä Valencialla ei ihan hirveästi ole annettavaa.

Siete

  • Viestejä: 3223
  • Teemu Pukki baby
Modric <3 Nyt niitä tehoja toden totta löytyy keskikentältä ja ihan mukavasti myös pyörii tämä Zidanen joulukuusi :pallo:
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

Redondo

  • Vieras
Luka ulkosyrjällä Lukalle, joka ulkosyrjällä nätisti maaliin  :pallo:

tanu

  • Viestejä: 1107
On kyllä ihan "isät vs. pojat" jaot käynnissä. Valencia ollut todella huono ja Rellu leikittelee tällä hetkellä

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 6636
Oho. James kentällä. :peukku_ylos:

Juuri tulin kotiin ja avasin striimin. Olin mieluummin kaverin luona, kun tämän matsin ääressä.

On tuonne alakatsomoihin saatu muutama sata näyttelijää palkattua.

No huh huh, mistä pilkku. Ja siinä meni Kurtun nollapeli.
« Viimeksi muokattu: 08.01.2020, 22.51.06 kirjoittanut Alpo »
Carlo Ancelotti: "Signing a superstar striker who scores 30 goals a season won't solve the goalscoring problem. To score goals you need a system. A tactical system that helps everyone in the team score goals."

maheinon

  • Viestejä: 1781
Zidane leiponut pelityylin, jossa Isco ja James ovat kuin kotonaan.
What do you think the next happen now.

Siete

  • Viestejä: 3223
  • Teemu Pukki baby
Millä tavalla tuo muka eroaa siitä, jos pallo osuisi esimerkiksi keskitystä peittämään liukuvan puolustajan käteen? Ei kai kukaan vakavissaan sano, että liu'u molemmat kädet kiinni kropassa tai niin kuin tuossa tilanteessa että hyppää molemmat kädet kiinni kropassa? :D
★ 1956 ★ 1957 ★ 1958 ★ 1959 ★ 1960 ★ 1966 ★ 1998 ★ 2000 ★ 2002 ★ 2014 ★ 2016 ★ 2017 ★ 2018 ★

maheinon

  • Viestejä: 1781
Millä tavalla tuo muka eroaa siitä, jos pallo osuisi esimerkiksi keskitystä peittämään liukuvan puolustajan käteen? Ei kai kukaan vakavissaan sano, että liu'u molemmat kädet kiinni kropassa tai niin kuin tuossa tilanteessa että hyppää molemmat kädet kiinni kropassa? :D

Tulkinta lienee ollut ettei käsi ollut kropassa kiinni
What do you think the next happen now.

Nathorr

  • Viestejä: 496
  • ¡Hala Madrid!
Tulkinta lienee ollut ettei käsi ollut kropassa kiinni

Ainahan nämä ovat vähän tulkinnanvaraisia, jos pallo vahingossa osuu käteen. Irtikin se saa olla, mutta tässä tapauksessa Ramos teki itsestään "epäluonnollisesti isomman", niin kuin sääntökirjan suomalaisessa versiossa taidetaan mainita.
"They prayed for miracles and miracles arrived. Real Madrid, the team of dreams."