Kirjoittaja Aihe: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid  (Luettu 1692 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Chris

  • Viestejä: 6979


Mestarien liiga jatkuu tänään todellisella jättiläisten väännöllä, kun Liverpool kohtaa kotinurmella hallitsevan mestarin. Sarjavaihetta on jo puolet pelattuna, joten asetelmat sarjataulukossa alkavat selkiintyä. Pisteiden lisäksi tänään pelataan myös siitä, missä nämä kaksi jättiläistä tällä hetkellä menevät. 2010-luvulla nämä monsterit ovat pelanneet UCL-kentillä vastakkain kahdeksan kertaa eikä Real ole hävinnyt kertaakaan. Edellinen kerta, kun nämä kohtasivat Anfieldilla, päättyi Vinin ja Benzeman kokkaustuokion jälkeen 2-5 voittoon. Jatkuuko sama meno ilman edellä mainittuja herrasmiehiä vai joko nyt Pool nujertaa peikkonsa?

Ottelu Anfieldilla käyntiin klo 22.00 ja ottelu näkyy myös ilmaisjakelussa Subtv:llä.


Liverpooliin kohdistui kauden alla kysymysmerkkejä, olihan valta managerin pestissä vaihtunut Jurgen Kloppista Arne Slotiin. Hollantilaisluotsilla olikin täytettävänä massiiviset saappaat Kloppin lähdön myötä, mutta ainakin toistaiseksi alku on ollut vakuuttava. Pool on pelannut kaikki kilpailut mukaanlukien 18 ottelua ja se on voittanut niistä peräti 16. Mukaan mahtuu yksi tappio ja tasuri. Kun Valioliigassa City ja Arsenal ovat haparoineet, on Pool jo nykäissyt eroa pahimpiin haastajiin. Mestarien liigassa Slotin nippu on ainoa tappioton joukkue. Sen asetelmat ovat siis mitä mainioimmat molemmissa kilpailuissa. Monelle seuralle tämä olisi se viikon ykkösottelu, mutta tilanne Liverpoolissa on nyt sikäli mielenkiintoinen, että viikonloppuna on edessä massiivinen ottelu Cityä vastaan Valioliigassa ja kun tiedetään Cityn haasteet, Pool mielellään repisi eroa kolme pinnaa lisää, jolloin ero kasvaisi kenties jo ratkaisevan tuntuiseen yhteentoista pisteeseen. Toisaalta, tämänkin ottelun jälkeen se pääsee lepäämään kolme täyttä päivää, joten vaikea nähdä että mitään lepsuilua tässä nähdään - etenkin kun otetaan huomioon näiden seurojen viime vuosien ottelut ja niiden surullinen saldo Poolin näkökulmasta.

Kokoonpanon osalta sivussa on Alisson, Tsimikas, Diogo Jota ja Fede Chiesa. Madridiin vahvasti huhuiltu Trent Alexander-Arnold on palannut pelikuntoon, mutta Slot sanoi pressissä, ettei häntä kaiken järjen mukaan kentällä nähdä kuin maksimissaan jämäminuuteilla.



Jos paineita ei vielä ole ollut, niin tänään niitä sitten aletaan Mbappen niskaan lyömään ihan tosissaan..

Real palasi maajoukkuetauon jälkeen solidilla esityksellä Leganesia vastaan ja otti helpohkon 3-0 voiton. Surullisen AC Milan -ottelun jälkeen alla on pari vakuuttavaa voittoa 7-0 maalierolla, joten loukkaantumisista huolimatta pahin kriisi on edes hetkeksi selätetty. Uutta kriisiä voi kuitenkin puskea päälle, jos tänään tulee tukkaan. Sarjataulukossa tilanne on kaikkea muuta kuin helppo, sillä kuusi pinnaa neljän kierroksen jälkeen on totaalinen rimanalitus - varsinkin, kun tappiot on tulleet Lilleä ja Milania vastaan katastrofaalisten esitysten jälkeen. Kovin montaa pistettä ei voi enää tiputtaa, jos ylipäänsä mielii päästä 24 parhaan joukkueen mukaan.

Peliesitykset ovat jättäneet siis paljon toivomisen varaa. Huhut kertoivat jo todellisesta potku-uhasta Ancelottia kohtaan, mikäli Osasuna olisi ennen taukoa hakenut Bernabeulta voiton. Real selvitti tuon testin ja vaikka pari edellistä peliä ovat olleet parempia, on myös vastukset olleet kaukana siitä, mitä Liverpool tänään tulee tarjoamaan.

Kokoonpanon osalta tilanne on edelleen heikko, kun uusimpana listalle joutui Vini jr. joka on kuukauden verran sivussa. Hyvänä uutisena Lucas palasi ennakoitua nopeammin terveiden kirjoihin ja Lord ottanee tänään heti oikean pakin tontin itselleen. Alaba, Carvajal, Rodrygo, Militao, Tchouameni ja Vini tänään kokonaan poissa.

Mahdollinen avaus:

--------------------Courtois  ------------------
-- Lucas  - Asencio – Rüdiger –- Mendy ---
---- Valverde – Camavinga  – Modric ----
----  Brahim – Bellingham – Mbappe  ---

Ihan 4-3-3 tuo avaus ei tänään mene, mutta mahdollisesti jotain tuohon suuntaan. Valverde palannee keskikentälle ja vaikka miten sekä Ardaa, että Brahimia on avaukseen veikkailtu, uskoisin toisen olevan penkillä. Bellingham pelannee jonkinlaisena timantin kärkenä, Mbappe vasemmalla ja Brahim sitten oikealla. Voi myös olla jotain aivan muuta, sillä eipä sitä aina Ancelottista tiedä.


Iso ilta tänään kuitenkin tiedossa. Massiivinen pistepotti olisi Realille tarjolla, kun taas tappiolla tilanne synkkenee hetkettäisen hyvän formin jälkeen ja paine UCL:n sarjataulukon osalta alkaa kasvaa. Isossa näyteikkunassa on tänään tottakai Mbappe, joka pääsee nyt hääräämään vasemmalle. Joko nyt räpsähtää vai jatkuuko takalukko edelleen?
« Viimeksi muokattu: 27.11.2024, 15.29.47 kirjoittanut Chris »
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #1 : 27.11.2024, 15.23.55 »
Hieno avaus, kiitos! Erityisesti Danin pikaparantuminen mahdolliseen avauskokoonpanoon ilahduttaa. :)

Mbappen osalta huolenaihetta lisää se, että laukauksista on puuttunut myrkky (pois lukien muutamat paitsiomaalit) ja taas viikonloppuna vedeltiin avopaikasta suoraan päin maalivahtia.

Olettaisin myös, että tämän kokoluokan pelissä Liverpool laittaa ykköset kentälle, mutta pakostikin viikonlopun matsi ja hyvä tilanne sarjataulukossa vaikuttavat ajatusmaailmaan.

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #2 : 27.11.2024, 15.33.38 »
Hieno avaus, kiitos! Erityisesti Danin pikaparantuminen mahdolliseen avauskokoonpanoon ilahduttaa. :)

Haaveilen niin paljon Danin paluusta, että eksyi ihan ennakoituun avariin asti. Korjattu, eiköhän se Lucas ole.

Mbappen laukaukset tosiaan jättäneet paljon parantamisen varaa. Celtaa vastaan helähti komeasti, mutta muutoin maalit olleet pitkälti täp inejä tai rankkareita. Tänään nähtäneen joko masterclass tasoa kun saa häärätä ilman Viniä tai sitten menee valtavaksi yliyrittämiseksi.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #3 : 27.11.2024, 20.06.38 »
Avaus: Courtois; Valverde, Asencio, Rüdiger, Mendy; Camavinga, Modric, Arda Güler, Bellingham; Brahim and Mbappé.

Valverde yhä laitapakkina.

I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #4 : 27.11.2024, 20.36.28 »
Tänään ratkeaa pitäkälti se, ostetaanko puolustaja tammikuussa. Acenciolla todella iso ilta.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #5 : 27.11.2024, 20.36.53 »
Ohhoh. Ehkä se Fede on turvallisempi kuin Lucas, vaikka Fedeä kaipaa aina omalle paikalleen. Muutoin on hyökkäysvoittoinen avaus ja Arda&Brahim molemmat avaavat. En uskonut tämän tapahtuvan, vaikka viitteitä siitä oli.

Tullee viihdyttävä ilta!  Toivotaan, että tulos saadaan, sillä muutoin viimeiset kolme peliä saa pelata todella veitsi kurkulla.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #6 : 27.11.2024, 20.53.47 »
Ohhoh. Ehkä se Fede on turvallisempi kuin Lucas, vaikka Fedeä kaipaa aina omalle paikalleen.

En ole enää edes ihan varma tästä. Laitapakkina Fedellä oli hyvinkin iso vaikutus peliin, kun taas keskikentällä roolitus tuntuu useasti olleen heikolla tasolla.

Olen kerrankin täysin tyytyväinen Carlon valintoihin.

tanu

  • Viestejä: 1546
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #7 : 27.11.2024, 21.29.02 »
Arda ja Brahim <3

Viihdettä luvassa, suorastaan ihana avauskokoonpano Carlolta, vaikken yhtään osaa ennustaa miten tuo toimii puolustussuuntaan.

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #8 : 27.11.2024, 22.04.43 »
Herra varjele miten lähellä käy. Mbappe löysäilee ja Asenciolle elämänsä kovimmat sykkeet.

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #9 : 27.11.2024, 22.17.24 »
Cama ja Arda samaan aikaan kentällä. On jalkoja ja älykkyyttä. Cama varmaan ehtinyt olla jo jokaisella pelipaikalla. Vielä kun olisi Vini, Mbappen tilalla.

Itsekin pidän Fedesrä enemmän laitapakkina. Saa käyttää nopeuttaan.
« Viimeksi muokattu: 27.11.2024, 22.19.22 kirjoittanut Alpo »
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #10 : 27.11.2024, 22.35.18 »
Ei kerää Mbappe kavereita joukkueessa. Kävelee keskustassa, kun Jude raataa laidassa. Näin on koko joukkueen paras pelaaja puolustamassa omassa päässä.

40milj kaudessa tuhnuilee ne pienetkin paikat. Kun Vini palaa niin toivottavasti Carlo uskaltaa penkittää ranskalaisen.
« Viimeksi muokattu: 27.11.2024, 22.38.55 kirjoittanut Alpo »
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #11 : 27.11.2024, 22.47.20 »
Acensio on kyllä kovapäinen heppu, kuten Carlo jossain pressissä sanoi. Pelaa alaspäin loistavasti Militaon roolia.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #12 : 27.11.2024, 22.48.48 »
Koheltamiseksi meni viimeinenkin Kylianin tilanne. Tekemisestä puuttuu rentous kokonaan ja nyt puristetaan mailaa oikein urakalla.

Arda ja Brahimkaan eivät ole päässeet viimeisestä linjasta läpi, mutta eipä tuon voinut olettaakaan toimivan heti optimaalisesti.

Oli muuten toisella puolella myös Salah pimennossa, ainoastaan pari pystysyöttöä ja siinä se.

tanu

  • Viestejä: 1546
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #13 : 27.11.2024, 22.49.31 »
Kauheaa katsottavaa tuo Mbappen pelaaminen, ihan kuin siellä ois 1000 kg henkistä painolastia niskassa tai jotain. Ei yhden yhtä juoksua maalia kohti, silloin kun Real voitti hyökkäyskolmanneksella riiston.

Brahim aika ulkona tuossa valeysin roolissa. Mieluummin Endrick tilalle, jonkun pitää tehdä repiviä liikkeitä Poolin selustaan. Ehkä matalaa blokkia vastaan voisi toimia tuo trio, mutta ei tänään.

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #14 : 27.11.2024, 22.55.07 »
Tasaista. Ajattelin että Pool murjoo täysin, mutta aika vaaraton se oli lopulta. Pari paikkaa, joista molemmat enemmän ja vähemmän Realin virheistä. Saa nähdä kumpi koutseista keksii keinot maaliin/maaleihin 2.jaksolla.

Arda on yritteliäs, mutta surkeita ratkaisuja silloin kun piti jotain luoda. Brahim ei pärjää piikissä. Jompi kumpi pois ja Endrick kärkeen. Fede ja Thibo omaan silmään avausjakson parhaat. Cama myös hyvä.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

maheinon

  • Viestejä: 2509
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #15 : 27.11.2024, 23.01.14 »
Kylian on kuin Aleksi Ristola Veikkausliigassa. Aivan jäätävän louhikkoista. Mielestäni aivan eri pelaaja joka me kohdattiin 2022.
The chase is better than the catch.

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #16 : 27.11.2024, 23.09.54 »
Ardalta alkaa bensa loppua.

Ja sitten perkele..
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #17 : 27.11.2024, 23.10.00 »
Edes Kurttu ei kaikkia nappaa. 1-0.

Heikolta näyttää ylöspäin meneminen edelleen.

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #18 : 27.11.2024, 23.11.04 »
Se oli tulossa. Karmea mylly 2.jakson alkuun. Tästä on vaikea nousta kyllä tällä miehistöllä edes pisteeseen.

Näinköhän UCL-kausi päättyy jo sarjavaiheessa.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league, R5: Liverpool - Real Madrid
« Vastaus #19 : 27.11.2024, 23.12.14 »
Camavingalta takareisi. Ei tässä topparia tarvita, mutta kohta pitää ostaa puolustava keskikenttä.

Ceballos Liverpoolia vastaan. Kuka olisi ennen kahden alkua uskonut.
« Viimeksi muokattu: 27.11.2024, 23.15.40 kirjoittanut Alpo »
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-