Homma jatkuu taas, kun sarjan kärkikamppailu pelataan Bernabeulla klo 17.15. Real on painellut voitosta voittoon kauden neljä ensimmäistä sarjapeliä ja hakee nyt viidettä putkeen. Vierailija Espanyol oli ennakkoveikkailuissa sarjan alempaa keskikastia ja putoamisuhan alla, mutta alku on ollut hyvä, kun neljään peliin alla on kolme voittoa ja tasapeli. Tänään katalonialaisten kauden avaustappio voi olla lähellä, sillä Real on hävinnyt Espanyolille kotinurmella edellisen kerran vuonna 1996. Onko ihmeiden aika vihdoin ohi vai jatkuuko Los Blancosin syysvire vahvana?
Tuloksellisesti on kulkenut ja peliotteet on myös olleet viime vuotta edellä, mutta luonnollisesti tekemistä on edelleen. Hyökkäys luo kohtalaisen määrän paikkoja pelistä toiseen, mutta maalinteko on liikaa Mbappen harteilla. Puolustuspeli on puolestaan ollut väkevää, joskin Marseille pystyi alakertaa haavoittamaan keskiviikon UCL-avauksessa. Kokonaisvaltaisesti peli on kuitenkin parantunut omaan silmään viikko viikolta, joten se on tässä tärkeintä, tasaisen pisteiden kerryttämisen ohella. Yksi asia mikä on yllättänyt, on jonkin asteinen kontrollinen pettäminen. Neljä punalappua kesän höntsäkisat huomioiden on melkoinen suoritus - etenkin, kun ne on tulleet hieman yllättävälle osastolle pelaajista. Huijsenin punikki Anoetalla nyt oli vitsi, mutta kaikki kolme muuta (Asencio, Huijsen, Carvajal) olisi ollut täysin vältettävissä. Tuohon asiaan täytyy saada muutos, sillä samaa tahtia ei joukkue voi alivoimaisena pelata.
Real Madrid, mahdollinen avaus:
---------------------- Courtois -------------------
- Carvajal - Militao - Asencio - Carreras -
-------- Tchouameni --- Valverde ---------
------------------------ Arda -----‐-------------
------Brahim -----Mbappe ------Vini jr ----
Muutoksia on varmaan taas hieman luvassa, sillä Xabi kierrättää Carlettoa enemmän. Carvajal tulee taas avaukseen Trentin ollessa viikkokaupalla sivussa. Huijsen saa pienen levon pelikieltonsa takia, joten Asencio ottanee toisen topparin paikan Militaon viereltä - brassille yksi lepovuoro voisi myös tehdä hyvää.. Carreras on ollut todella positiivinen ilmestys, mutta joko tänään Fran saisi mahdollisuuden? Ehkä ei. Fede, Tchoua ja Arda on vakioavaajia, mutta pieni rotaatio keskikentän osalta voi tulla kyseeseen. Vini avasi penkiltä viikolla, joten noussee kaikesta aneemisuudestaan huolimatta avaukseen Mbappen rinnalle. Toista laittaa täyttänee Brahim tai Mastantuono.
Loukkaantumisten takia sivussa ovat Rüdiger, Trent ja Mendy. Huijsen kärsii pelikieltoa viime pelin jäljiltä.