Kyllä siinä vähän näkyy, että kentällä on 0 oikeaa keskuspuolustajaa.
Näkyy näkyy, mutta samoja ongelmia oli mm. derbissä ja Pool-peleissä, silloin toppareina oli Militao ja Huijsen ja ihan yhtä lailla vietiin pääpalloissa kuin litran mittaa. Jonkun Huijsenin nyt ymmärrän, on niin lihakseton ja heppoisen oloinen poika, mutta se että Militaon johdolla kaikki muut on isoissa ongelmissa, on huolestuttavaa. Rudiger on pian palaamassa varmaan kehiin, joten saattaa olla että hän hieman tuo isännän otetta alakertaan. Jos Asenciolla ei hajonnut jokin paikka eilen, niin hieman ihmettelen miksi hänet otettiin vaihtoon eikä Carrerasia. Tchoua-Carreras lopun toppariparina oli kyllä aika ikävää katsottavaa.
Jep, kaukana parhaastaan Jude tällä hetkellä, vaikka tehoja tulikin toissapelissä. Joukkue on tällä hetkellä toimivampi ilman Judea.
Näin se on, niin ikävää kun se onkin myöntää. Jokunen aika sitten näytti, että Real tarvitsee ehdottomasti Judea pärjätäkseen. Eilinen peli oli vähän vaikea siinä mielessä tulkita, koska meno oli kuin villissä lännessä molemmin puolin, mutta ihan hyvin tuo kuitenkin toimi keskikenttä kolmen puolustusvoimaisen ja hyväliikkeisen (Fede, Tchu, Cama) ansiosta. Arda sai vapaampaa roolia kokkailla Vinin ja Kyllin kanssa ja se tuotti hedelmää, Juden ja Ceban tultua sisään koko hyökkäyspelaaminen oli enää Vinin ja Mbappen käsissä.
Edelleen on käynnissä sama ilmiö, joka oli viime kaudella ja nyt viime aikoina, että helppojakaan pelejä ei saada kontrolliin. Lopussa vaaditaan Kurttua pelastamaan pisteet ja vastustaja voittaa jokaisen pääpallon, eikä hyökkäyspelistä tule siinä paniikkitilassa enää mitään.
Alkukaudesta oli aivan erilainen turvallisuuden tunne.
Juuri näin, alkukaudesta rauhallisella pallonhallinnalla klaarattiin useampi peli, nyt tuosta on jäljellä vain muistot. Eilinenkin oli loppua kohden sellaista kaahailua, että joku vähääkään terävämpi joukkue olisi niitannut pelin tasoihin.