Kirjoittaja Aihe: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City  (Luettu 2763 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Chris

  • Viestejä: 6978


UCL-karkelot jatkuvat taas tänään ja edessä Bernabeulla on monessakin mielessä erittäin iso ilta. Real ja City ovat olleet jo vuosikausia klassinen ottelupari jossain kohtaa UCL-kautta, nyt tuo 1.koitos saadaan jo sarjavaiheessa, mutta ei olisi mikään suuri yllätys, jos joukkueet kohtaavat myös kevään pudotuspeleissä. Panoksia ottelussa riittää monessakin mielessä, mutta voitto tulisi kummallekin tarpeeseen, sillä top8 sija tuo kuitenkin pientä lepoetua keväälle. Real on viiden ottelun jälkeen voittanut neljä, hävinnyt kerran, kun puolestaan Cityllä saldona 3-1-1. Kotivoitto tänään toisi jo melko isoa sinettiä sille, että Los Blancos välttää 1.pudotuspelikierroksen keväällä, mutta tappiokaan ei vielä radikaalisti mahdollisuuksia heikennä, sillä viimeiset vastustajat sarjavaiheessa ovat Monaco ja Benfica.

Ottelun tulos voi tänään lopulta kuitenkin olla toissijainen asia. Real kytee kriisissä ja mikäli espanjalaismediaan on uskominen, Xabi pelaa tänään jopa työpaikkansa puolesta. Siinä missä Real hävisi elo-lokakuun aikana vain kerran, toi marraskuu kasan mustia pilviä joukkueen ympärille. Loistava Clasico-voitto ja 5p sarjajohto vaihtui useampaan pistemenetykseen, peliotteet laskivat ja media alkoi kaivella rummuttaa joukkueen tekemisiä. Sunnuntaina koettu nöyryyttävä 0-2 tappio Celtalle oli jossain määrin viimeinen isku sille, että Alonson aika on yksinkertaisesti käymässä vähiin. Onko Xabi kuitenkaan se suurin syyllinen, siitä voidaan olla montaa mieltä. Pelaajisto ei ole ostanut täysin ideoita ja toisaalta Xabi ei tunnu saavan asioita menemään perille sillä tarmokkuudella, kuin pitäisi. Suuri yllätys ei kuitenkaan ole, jos Valkoiset tänään naaraavat jonkun 3-0 voiton loistokkaan esityksen ansiosta, onhan se taas UCL-ilta ja valot ovat huomattavasti kirkkaammaat, kuin Gironan tai Elchen kotistadionilla. Vastus on kuitenkin Euroopan kärkipäätä, loukkaantumiset ovat runnelleet joukkuetta ja paine onnistua tänään, on massiivinen.

Loukkaantumisia siis piisaa ja sivussa on puolustuksesta Carvajal, Militao, Mendy, Huijsen, Trent sekä keskikentältä Camavinga. Mbappe kärsii polvivammasta ja pelikunto on epätodennäköinen. Vaikka tänään saatetaankin pelata Xabin tulevaisuudesta, on joukkueen ehdotonta ykköspyssyä turha riskeerata, mikäli vaarana on pahempi loukkaantuminen. Jos puhtaasti 3p merkitystä tänään tarkastelee, ei se ole niin kriittinen, kuin moni muu asia tässä illassa.

Real Madrid, mahdollinen avaus:

---------------------- Courtois  -------------------
- Valverde - Asencio - Rüdiger - Carreras -
--- Arda -- Tchouameni --- Ceballos ---
----------------Bellingham  ----------------
----------Rodrygo ----Vini jr -------

Loukkaantumisia siis riittää, joten avauskokoonpanon veikkailukin on taas oma taiteenlajinsa. Valverdea kaivataan keskikentälle, mutta puolustus on niin repalainen ja Asencio oli heikko oikeana pakkina viimeksi, joten urugulainen nähtäneen oikeana pakkina. Keskikentällekään ei vaihtoehtoja juuri ole, mutta mahdollisesti Ceballos nousee avaukseen Tchouamenin, Ardan ja Juden kanssa. Vini avaa varmuudella, Mbappen pelikunnosta riippuen kentällä nähdään joko hän tai Rodrygo - huolimatta siitä, että espanjalaismedian mukaan Alonso olisi antanut Endricikille eilen poikkeuksellisen paljon neuvoja treenien aikana. Jos kauden minuutit on n. 10, niin tokkopa brassinuorukaista avauksessa nähdään Cityä vastaan.


City tulee otteluun kolmen pelin voittoputkessa, mutta Pepin ryhmän tekeminen on ollut kaikkea muuta kuin varmaa ja tasaista. Jo viime kausi oli epäonnistunut, hieman parempaa on tällä kaudella ollut, mutta missään nimessä manchesterilaiset eivät ole UCL-kauden suurin voittajasuosikki, mutta varteenotettava haastaja se kuitenkin tulee olemaan. Puolustuspelaaminen on ollut etenkin epävarmaa, mm. Leeds teki kolme, Leverkusen pari ja Fulham osui peräti neljästi. Kuumassa iskussa ollut Haaland on paukuttanut maaleja hurjaa tahtia, mutta toisaalta viiteen edelliseen otteluun norjalaisjärkäle on onnistunut vain kerran. Tänään Haaland pääsee jälleen tuttuun syleilyyn Toni Rudigerin kanssa, joten ainakin viihdettä on sillä saralla odotettavissa.

Loukkaantumistilanne Pepin ryhmällä on siedettävä, sillä avainpelaajista poissa ovat vain Rodri ja John Stones. Mateo Kovacic ja Kalvin Philipps missaavat pelin myös, mutta kumpainenkin heistä on ollut tositoimista poissa jo kuukauden päivät.

Man City, mahdollinen avaus:

----------------Donnarumma ---------------
--- Nunes -- Dias -- Gvardiol -- O'Reilly ---
---Reijndeers -- Nico -- Foden -----
----Silva ------- Haaland ------ Doku ---



Voi vaan arvailla, mitä Xabin päässä liikkuu. Suuret ideat ja optimismi onnistumisesta, mutta samalla tiedostaen, että nykyinen työpaikka on maailman armottomin. Pahimmat pelot on käymässä toteen ja työpaikka on uhattuna ennen joulua. Kyse on tulosurheilusta ja siinä Xabi on joukkojensa kanssa epäonnistunut marras- ja joulukuun aikana. Potkut on silti armoton kohtalo, mikäli ne käyvät toteen tämän illan jälkeen..
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

maheinon

  • Viestejä: 2508
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #1 : 10.12.2025, 14.28.04 »
Kiitos avauksesta!

Itselläni on iso luotto Asenciota kohtaan ja hieman olen ihmetellyt miksi Xabi ei anna peliaikaa. Ei nyt pehmeimmät jalat, mutta muut ominaisuudet huippuluokkaa.

Toivoisin että Ardan peluuttaminen keskellä lopetettaisiin. 10 tai laitakärki, ei muita paikkoja. Ceballos ja Cama mieluummin Tchouan pariksi.
The chase is better than the catch.

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #2 : 10.12.2025, 16.17.21 »
Kiitos avauksesta!

Itselläni on iso luotto Asenciota kohtaan ja hieman olen ihmetellyt miksi Xabi ei anna peliaikaa. Ei nyt pehmeimmät jalat, mutta muut ominaisuudet huippuluokkaa.

Toivoisin että Ardan peluuttaminen keskellä lopetettaisiin. 10 tai laitakärki, ei muita paikkoja. Ceballos ja Cama mieluummin Tchouan pariksi.

Sama. Tosin ei mielellään Asenciota enää ikinä laitapakiksi. Topparina menee oikein hyvin.

Ceballos on näyttänyt syksyllä todella heikolta, toivottavasti hän ei avaa tänään. Niille Ceban hyville ominaisuuksille tosin olisi keskikentällä tilausta, mutta ei tunnu kulkevan yhtään.

Mbappe on mukana kokoonpanossa, joten saattaapi myös avata. Joukkueen ainoa pelaaja, joka on ollut avauksessa kauden jokaisessa pelissä ja useimmiten tahkonnut myös täydet 90 min, joten kuormitusta on.

Monet kerrat on toivottu joukkueen heräämistä viime aikona - Bilbaota vastaan sitä vähän saatiinkin, kunnes vedettiin uudelleen matto alta. Pessimismin sävytteisin fiiliksin iltaan.

Ultras Sur

  • Viestejä: 775
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #3 : 10.12.2025, 18.12.15 »
Huhuissa pyörii, että Mbappe avaisi penkiltä. Tämä on kyllä pahin mahdollienn takaisku Realille. Jopa Xabi optimistina vaikea nähdä, että tänään tulisi voitto.
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

RMadrid

  • Viestejä: 1277
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #4 : 10.12.2025, 19.43.10 »
Kiitos avauksesta!  :tuoppi: Kerrassaan mielenkiintoinen matsi. Poissaoloista huolimatta, luotan täysin siihen että joukkue voittaa ottelun JOS sitä haluavat. Pelaajat myös varmasti tietoisia Xabin potkujen uhasta, niin peli-ilme tulee kyllä näyttämään mitä joukkue haluaa.
I drink wine and I know things

Kultainen kenkä

  • Viestejä: 169
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #5 : 10.12.2025, 20.20.52 »
Kyllä se on nyt niin että tulos tai ulos. Saa suorittaa Xabi, mutta ennen kaikkea pelaajat

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #6 : 10.12.2025, 21.02.55 »
Courtois
Valverde, Asencio, Rüdiger, Carreras
Tchouameni, Ceballos, Bellingham
Rodrygo, Gonzalo y Vini

GG avaa ja tuhnu myös. Arda penkitetty.

City:
Donnarumma, Nunes, Dias, Gvardiol, O’Reilly, Nico, Bernardo (C), Foden, Cherki, Doku, Haaland

Ultras Sur

  • Viestejä: 775
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #7 : 10.12.2025, 21.07.23 »
Jotenkin illan mittaan tullut sellainen kutina, että Xabi vie tänään Pepiä kuin pässiä narussa
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

G.Lavanche

  • Viestejä: 157
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #8 : 10.12.2025, 21.11.09 »
Kiitos avauksesta!

Aikamoisella avauksella Xabi saa lähteä liikenteeseen, kun kentälle on jouduttu kaivamaan Ceballoskin ja toppareista ei käytössä kuin hyvin heikot alkukauden näytöt antaneet Rudi ja Asencio.

Nyt on kuitenkin Gonzalon mahdollisuus näyttää miksi oikealla kärkipelaajallakin on merkitystä (paitsi tietysti, jos on pistetty oikeaksi laituriksi ja kärjessä viilettääkin Vini). Kova näytönpaikka myös täysin vireettömälle Rodrygolle.

Monella pelaajalla niin vaikea alkukausi alla ja Cityllä ehkä hiukan nousujohteinen kausi menossa, joten veikataan Haalandille hattua ja Vini tekee yhden jostain alun vastahyökkäyksestä. Vaikea nähdä Xabin kairaavan tästä muuta kuin tasapelin parhaassa tilanteessakaan. Madridissa tosin on ihmeitä tapahtunut ennenkin.

maheinon

  • Viestejä: 2508
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #9 : 10.12.2025, 21.11.52 »
Jotenkin illan mittaan tullut sellainen kutina, että Xabi vie tänään Pepiä kuin pässiä narussa

Sama, mutta silti jotenkin huolissani, että onko ollut niin paljon muuta härdelliä, ettei ole pystytty keskittymään vastustajaan ja itse peliin.
The chase is better than the catch.

Chris

  • Viestejä: 6978
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #10 : 10.12.2025, 21.24.42 »
Joko täydellinen näytös ja 3-0 voitto, ihan kuten viime kevään pudotuspeleissä. Tai sitten 1-4 tukkaan ja homma täysi anaaliluotaus.

Mbappe poissa, joten penkiltä sitten jos kunto sen sallii. En kuitenkaan riskeeraisi ranskalaisen polvea, koska eihän Realille sarjan kannalta pakkovoitto ole, mutta monen muun asian kannalta se hyvä tulos olisi suotavaa saada. Nyt on brassien ja GG:n paikka näyttää, kun suurin stara on penkillä. Monestihan nämä tilanteet voi kääntyä myös eduksi, kun vastuunkantoa odotetaan muilta nimiltä. Keskikenttä hieman pelottaa, mutta toivotaan parasta. Onhan tuo loukkaantumistilanne sellainen, että ne mahdolliset potkut tuntuu aika kohtuuttomilta.

UCL-ilta Bernabeulla, joten kaikki on mahdollista 8)
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Ultras Sur

  • Viestejä: 775
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #11 : 10.12.2025, 21.42.01 »
Sama, mutta silti jotenkin huolissani, että onko ollut niin paljon muuta härdelliä, ettei ole pystytty keskittymään vastustajaan ja itse peliin.
Toisaalta huippuvalmentajan - aivan kuten huippupelaajienkin täytyy pystyä suoriutumaan kovan paineen alla.
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #12 : 10.12.2025, 21.53.34 »
Väykältä hyvää analyysiä Celta-pelin kävelyprässistä studiossa.

Chris

  • Viestejä: 6978
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #13 : 10.12.2025, 21.55.31 »
Väykältä hyvää analyysiä Celta-pelin kävelyprässistä studiossa.
Oli ja Elchestä myös. Onhan nuo sellaisia asioita, että mitä Xabikaan voi, jos ei vaan jalka nouse. Joo, voi riehua kopissa, mutta ei se Xabi sielä kentällä ole. Amatöörimäisiä virheitä ja tuossa oli vaan pari klippiä.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Ultras Sur

  • Viestejä: 775
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #14 : 10.12.2025, 21.58.52 »
Vini juuri ennen peliä

Vini Jr: "We are ALL with Coach Xabi."  <3

Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7685
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #15 : 10.12.2025, 22.00.36 »
GG avauksessa. Vielä, kun olisi 3 topparia ja TAA oikeassa laidassa. Ja Mastan, tuon lapsen vartaloisen brassin tilalla.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7685
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #16 : 10.12.2025, 22.03.43 »
Pilkku!!

GG karvaa 2 kertaa pallon. :peukku_ylos:
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Ultras Sur

  • Viestejä: 775
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #17 : 10.12.2025, 22.03.46 »
Viniiiiiiiiiiiii
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #18 : 10.12.2025, 22.04.26 »
GG näytti ekan 2 minuutin aikana parempaa prässiä kuin viime ottelussa nähtiin koko joukkueelta.

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7685
Vs: UEFA Champions league R6: Real Madrid - Man City
« Vastaus #19 : 10.12.2025, 22.04.58 »
Vapari..
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-