Asenciolla pakko olla jotain vaivaa, muutoin en tätä vaihtoa ymmärrä. Taisi olla jo Super cupin aikaan tosin pientä vaivaa.
Toisaalta peli näyttää paremmalta, kuin ensimmäisellä puoliajalla, että saattoi olla taktinenkin vaihto.
Enkä nyt liiaksi tuijottaisi Chämpärivaloja tai mitään asennemuutoksia. Siellä Monaco on kävellyt käytännössä keskikentän läpi koko ensimmäisen puolikkaan. Toisella puolikkaalla sitten hiukan eri meininki tähän asti. Pointtina siis, että Betisiä vastaan peli oli hyvin samannäköistä, koska Betis antoi tilaa ja aikaa. Sitä nämä pelaajat osaavat käyttää. Monacon välit ovat olleet koko pelin valtavat ja siellä on Realilla ollut useampi 4 vs 3 hyökkäys, joita harvemmin näkee liigan puolella.
Mutta Vini ja Mastantuono ovat tänään olleet hyviä. Masta varsinkin ollut mukavan suoraviivainen. Mbappe on viimeistellyt tarvittavan, mutta hiukan pallon kanssa huolimatonta tekemistä. Muilta aika oman tason peliä tähän asti. Toki Camavingan pelikin näyttänyt paremmalta, kun ei joudu olemaan jatkuvasti kiireessä pallon kanssa.