Huomenna 22:00 Real pääsee vaihteeksi pelaamaan vieraissa Benficaa vastaan, jota (kuten kaikki tietää) luotsaa entinen Realin käskyttäjä, sympaattinen ja ennen kaikkea nöyryydestään tunnettu Jose Mourinho. Benfica on todennäköisesti kotimaassaan jäänyt jo mestaruustaistosta Porton ollessa 10 pisteen kaulalla. Tämä tosin ei niinkään ole ollut Benfican huonoutta, vaan Porton hyvyyttä. Benfica ei kotoisessa liigassa ole hävinnyt vielä yhtään ottelua, mutta on pelannut kaikkia muita Portugalin isoja vastaan (lasken Bragankin tähän kastiin) tasan. Mourinho aloitti projektinsa vasta syyskuussa, kun Benfica hiukan yllättäen Santa Clara tasurin sekä Qarabag tappion jälkeen. Mourinho ei varsinaisesti kääntänyt ainakaan fanien silmissä laivaa konservatiivisilla taktiikoillaan.
Euroopassa tosiaan alkukausi oli todella nihkeää ja Benfica aloitti mestareidenliiga turneensa neljällä tappiolla. Ajax ja Napoli voittojensa myötä sillä on kuitenkin vielä tilastolliset mahdollisuudet jatkoon ja kotijoukkueen luulisi olevan aika psyykattu vanhan ruoskankäyttäjän toimesta. Kolmen pisteen sisällä on kuusi jatkopelipaikkaa ja maalieron puolesta oikeastaan vain Marseille on selvillä vesillä, koska tuskin Real nyt painajaisissakaan yli kahdella maalilla häviää ja Marseillen viimeinen vastustaja on Brugge, josta voi povata aika kohtuu tasaista ottelua. Benficalle ei myöskään kelpaa kuin voitto, joten mielenkiintoista nähdä kuinka aggressiivisesti kotijoukkue lähtee voittoa hakemaan. Mourinhon tuntien ensimmäisellä jaksolla ei suuria riskejä oteta, vaikka intensiteetti voi olla kova.
Mourinhon vanha tuttu 4-2-3-1 pitäisi sopia lähtökohtaisesti hyvin Vinin kaltaisille pelaajille ainakin niin kauan, kuin Benfican on haettava maalia, mutta ensimmäisellä jaksolla voi olla, että Mourinho keskittyy turhauttamaan tähtihyökkääjiä tuplaamalla ja antamalla pallon hallinnan Realille. Mourinholla on kuitenkin aikaisemmissa joukkueissaan ollut ongelmia tukkia laitoja, kun pelityyli perustaa keskustan ja boksin ylimiehittämiseen, mutta toisaalta ei Realillakaan liikaa ole ollut tällä kaudella lääkkeitä murtautua laidalta sisään, jos vastustajalla ei matalaa blokkia ole oma-aloitteisesti ole ollut halua purkaa.
Jos Atleticon Sorloth on hiukan tuonut Realille puolustushuolia niin Benficaa vastaan kentällle asettuu samankaltaiset raamit ja tyylin omaava Pavlidis. Mielenkiintoista nähdä mikä puolustuslinja sieltä saadaan jalkeille. Huijsen - Asencio kaksikko on hiukan ollut vietävissä silloin, kun maalin edessä on ollut painimatseja, mutta toisaalta Benficalla on ollut suuria vaikeuksia saada peliään vastustajan maalille ennakkoon isompia vastaan.
Realin lähtökohdat otteluun ovat sinänsä hyvät, että tasurillakin se todennäköisesti on kahdeksan parhaan joukossa ja tappiollakin mahdollista. Valmennuksella ja pelaajistolla sen sijaan on edelleen paineita tehdä tulosta Copasta tippumisen jälkeen ennakkoon heikompaan joukkuetta vastaan. Arbeloa ei myöskään Castillan ja Juvenilien kanssa onnistunut oikein Raulin tapaan "kärsimään" johtoasemissa, vaan kaasua pidettiin mielummin päällä oman pään heikkouksien takia, joka varmasti sopii edustusjoukkueen miehistöllekin ainakin hyökkäyspelaajien osalta paremmin.
Realilla on pitkästä aikaa kohtuu iso määrä edustusjoukkueen pelaajia pelikunnossa ja pois pelikielloista. Arbeloa ei varmaan myöskään lähde tässä pelissä suuresti kierrättämään. Vakiomielenkiinto kohdistuu kolmeen paikkaan. Onko Carvajal jo oikeasti pelikunnossa, aloittaako Mastantuono ja kuka on kolmas keskikenttä. Arbeloa pelannee myös alaoksilla hiukan varmanpäälle eikä lähde muutenkaan muuttamaan liiaksi kahden voitokkaan pelin jälkeen, mutta pelin luonteelle varmaan sopisi paremmin Arda, kuin Camavinga. Veikkaan seuraavaa kokoonpanoa:
Kurttu
Fede- Asencio - Huijsen -Carreras
Arda - Tchoua-Jude
Masta - Mbappe - Vini