Kirjoittaja Aihe: UEFA Champions league, lohkovaihe, 2.kierros: AS Roma - Real Madrid  (Luettu 236 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Chris

  • Viestejä: 7124



Hälinää ja hulinaa tuntuu taas riittävän. Negreira-myllyyn sekä tuomarityöskentelyyn lyötiin lisää vettä jo aiemmin, Vinin toiminta kuohuttaa ja Mourinho koittaa omalla tyylillään saada joukkuetta pelaamaan edes hieman paremmin yhteen. Alkukausi toi pelkkiä voittoja, mutta sittemmin otteluohjelma on koventunut ja samalla tappioita on myös alkanut kertyä. Iso lokakuu on edessä, kun La Ligassa kohdataan Sevilla ja Barcelona, eurokentillä vastassa on puolestaan tänään voittamaton AS Roma. Tulevat 1,5 viikkoa tulevatkin kyllä armotta antamaan suuntaviivoja kauden etenemisestä ja iskukyvystä.

Real avasi UCL-taipaleen 2-1 kotivoitolla Interistä. Tänään vastaan tulee siis toinen italialaisryhmä, kun AS Roma isännöi Realia Rooman Olympiastadionilla. Ihan hetkeen ei ole Romaa kohdattu, sillä aiemmat keskinäiset on lohkovaiheesta vuodelta 2018. Paljon on kummankin leirissä tuon jälkeen tapahtunut, mutta mukava "uusivanha" vastus tänään siis kohdataan.

Roma on avannut kauden hyvin, Serie A:ssa se on voittanut neljästi ja pelannut kahdesti tasan, UCL-kausi alkoi puolestaan tasurilla Fenerbahcea vastaan. Gasperinin poppoo on siis mainiossa vireessä ja tätä menoa se tulee olemaan jälleen hyvillä sijoilla kotimaassaan. Mielenkiintoista on, riittääkö joukkueen laajuus kahteen isoon kilpailuun.

Realin loukkaantumistilanne on sama kuin jo pidemmän aikaa, eli Asencio, Militao, Mendy ja Rodrygo sairastuvalla.

Real Madrid, mahdollinen avaus:

---------------------- Courtois  -------------------
- Dumfries - Konate - Huijsen - Cucurella -
---------- Valverde ----- Tchouameni -------
---- Arda  ----- Bellingham --- Vini jr. ----
-------------------- Mbappe ------------------

Puolustuslinja mennee lauantain pelistä uusiksi, vain Konate lienee ainoa jatkaja. Keskikentän osalta Fede-Tchoua ei ole toiminut, mutta tuskinpa siihen muutoksia saadaan. Ylänelikon osalta tuskin yllätyksiä nähdään ja Vini palannee avaukseen, etenkin kun La Ligassa brassi tulee huilaamaan seuraavat pelit.

Oman mausteensa iltaan tuo Josen paluu Stadio Olimpicolle. Mourinho toi 2020-luvun alussa Roomaan valtavan futiskiiman, mikä oli romanistoilta jonkin aikaa kadoksissa. Mou johdatti Giallorossin Konferenssiliigan voittoon -22 ja sekä vuotta myöhemmin Eurooppaliigan finaaliin, jonka se hävisi rankkareilla Sevillalle. Romanistoilla lienee vaan hyvää sanottavaa lusitaanikoutsista. Odotettavissa lienee Joselle erityisen lämmin vastaanotto.
« Viimeksi muokattu: eilen kello 15:40:38 kirjoittanut Chris »
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Ultras Sur

  • Viestejä: 943
Tämä ilta tulee avaamaan monen Realin fanin silmät, kun keskiverto Roma tulee hallitsemaan peliä mennen tullen. Uskon kuitenki Realin klaaraavan voiton materiaaliedun ansiosta.
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

Jeejeeperkele

  • Viestejä: 2
Siitä Real Madridin virallinen avaus tänään:
Courtois, Dumfries, Konaté, Rüdiger, Cucurella, Tchouameni, Valverde, Bellingham, Yan Diomande, Vini Jr. y Mbappé.

Ultras Sur

  • Viestejä: 943
Ai ai Jose laittaa parastaan alakerrassa 0 hyvää pallolista pelaajaa. Tänään tullaan näkemään super pragmaattinen Real joka kyttää pelkkiä vastaiskuja. Missä on kunnianhimo? Perez mainostaa Realin olevan maailman arvokkain joukkue, mutta ei uskalleta lähteä edes pelaamaan keskiverto joukkueita vastaan.
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

Kultainen kenkä

  • Viestejä: 276
Ai ai Jose laittaa parastaan alakerrassa 0 hyvää pallolista pelaajaa. Tänään tullaan näkemään super pragmaattinen Real joka kyttää pelkkiä vastaiskuja. Missä on kunnianhimo? Perez mainostaa Realin olevan maailman arvokkain joukkue, mutta ei uskalleta lähteä edes pelaamaan keskiverto joukkueita vastaan.
Cristiano Ronaldon Real Madrid perusti pelinsä vastahyökkäyksiin, mietippä sitä

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6446
Huoh, sama kaksikko taas keskikentällä ja Trent penkillä. :peukku_alas:

Mielenkiinnolla katson vastapuolelta Dybalaa, jota olen pitänyt todella aliarvostettuna pelaajana.

Ultras Sur

  • Viestejä: 943
Cristiano Ronaldon Real Madrid perusti pelinsä vastahyökkäyksiin, mietippä sitä
Pöyypuhetta. Real oli vaarallinen vastaisku joukkue, mutta pelihän ei perustunut matalassa blokissa istumiseen, vaan pääsääntöisesti Real piti palloa vastustajan kenttäpuoliskolla. Edes Josen ekalla stintillä ei antauduttu matalaan blokkiin, kuin muutamaa huippujoukkuetta vastaan.
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

tanu

  • Viestejä: 1595
Pessimismiä ilmassa? Vai realismia?

Mä luotan että tänään juostaan Roman puolustuksen taakse ja tehdään maaleja.

Ultras Sur

  • Viestejä: 943
Siltähän se näyttää miltä odotin
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

Ultras Sur

  • Viestejä: 943
Ja näin
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6446
Kammottava Tchouamenin harhasyöttö alakerrassa. Romalle sen ansiosta vaarallinen tilanne ja maaliinhan se päätyy.

Chris

  • Viestejä: 7124
Turha pallonmenetys omissa ja siitä seuraa maali. Kimmokkeen taisi ottaa, joten Curttu voimaton. On tämä taas luokatonta.

🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6446
Maailman epäansaituin tasoitus ja kimmokkeella tämäkin. :D

Chris

  • Viestejä: 7124
Aivan puskista Mbappe 1-1. Kimmokkeen kautta painuu sekin.

Olikin pelin 1.hyvä hetki ja 26min kellossa.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Karzzaa

  • Viestejä: 114
Kylian  <3 <3

Chris

  • Viestejä: 7124
A) lauo tyyliin umpivasurina heikommalla jalalla
B) syötä 3m syöttö ja Kylli saisi putata tyhjiin.

Nyt oli Cuculta vähän väärä valinta.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Chris

  • Viestejä: 7124
Mbappen elekieli tuntuu kaiken aikaa olevan hermostuneempi. Huolestuttava merkki, vaikka maaleja tuleekin.

Jude vielä loppuun lähellä, mutta ohi paukkuu.

2.jaksolle Dio vasemmalle, Fede oikeaan laitaan ja Arda keskikentälle.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Kultainen kenkä

  • Viestejä: 276
En ymmärrä tätä Realin tämän kauden taktiikkaa rakentaa hitaasti. Taktiikka on valua alas ja sitten iskeä vastaan, mutta kun pallo saadaan niin rakennetaan vaan hitaasti peliä. Taktiikka ja pelaajat muuten kuin luotu nopeisiin vastahyökkäyksiin mutta niihin ei jostain syystä lähdetä...mikä ihme siinä on, onko Moun käsky?

Pelataan vähän niinkuin jotain pallonhallinta ja vastahyökkäyspallon hybridiä ja lopulta ei tehdä kumpaakaan hyvin.

Ultras Sur

  • Viestejä: 943
Fedellä ja Tchoualle ei ole riittävää pallolista osaamista käynnistää nopeita vastahyökkäyksiä progressiivisilla syötöillä. Molemmat valitsevat riiston jälkeen helpomman syötön vierelle. Tchouamenista varsinkin huomaa, ettei ole skannanut kenttää ennen pallon saantia, vaan ensimmäisen tatsin jälkeen alkaa vasta pälyilemään missä on vapaita pelaajia.

Siksi Trent olisi elintärkeä laittaa kentälle käynnistämään noita vastahyökkäyksiä
Juanito: If I wasn’t a player, i’d be an Ultra Sur!

Kultainen kenkä

  • Viestejä: 276
Lopun syöttöä Bellinghamille lukuunottamatta Vini ollut täysin näkymätön. Jos haluaisi tehdä vielä jotain urallaan niin luulisi olevan nälkää näyttää, mutta ei...