Suomesta jalkapalloyhteiskunta
Kaikkien valtioitten joukossa on Suomi todellinen ongelmalapsi. Kaikista naapureistaan poiketen se on asettanut pseudourheilun ainoan urheilulajin, jalkapallon, edelle ja on palvellut näitä kauhistuttavia valeurheilulajeja vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen eikä ole mitään välittänyt vähälukuisen Totuuden puolesta puhuvan joukon varoituksen sanoista. Katsommepa miltei mihin suuntaan tahansa, näemme rajojemme toisella puolen vain jalkapallomyönteisiä valtioita, maita, joissa Totuus otetaan vakavasti, eikä valheella elämöidä. Suomi on näiden eliittivaltioitten joukossa varsinainen kaatopaikka, slummi, ghetto, takapajula ja junttila. Ei täällä mies eikä nainen, ei lapsi eikä vanhus sydämestään rakasta jalkapalloa vaan häpäisee itsensä ja läheisensä harjoittamalla jääkökön, hornuloiden ja muun yleisturhailun palvelemista. Me jalkapallon palvelijat olemme armottoman pientä vähemmistöä, toisinajattelijoita. Meillä ei ole korruptoitunutta mediaa tukenamme, vaan meidän vaikutuskanavamme ovat toistaiseksi pelkkiä tiedonvälityksen syrjäkujia: internetin hämyisiä keskusteluryhmiä, marginaalilehdistön kapeita palstoja.
Mutta niin kuin jättiläismäisimmätkin puut lähtevät kasvuun mitättömän pienistä siemenistä, joita yhteen kouralliseen mahtuu tuhansittain, niin myös Totuus on kerran kasvava täyteen kukkaansa, ja sen sato on oleva oivallinen, runsas ja siunattu. Lähtökohdat tälle työlle ovat mahdollisimman ankeat, mutta me jalkapallon palvelijat olemme maan ajattelun kärki, emmekä mitään roskajoukkoa. Meillä on kyky kääntää mahdoton mahdolliseksi. Mitä on tuo mahdoton, joka kerran on oleva mahdollista?