Väkivallan jälkeen
Sinun kanssasi opin paikkani nopeasti. Minun on vaiettava, kun huomiosi on keskittynyt johonkin minua tärkeämpään. En saa kysellä turhia eli mitään. Menemisesi tai tulemisesi eivät kuulu minulle. Sängyssä olen antelias ja suostuvainen.
Olisi pitänyt ymmärtää jo silloin, heti aluksi. Kesti kuitenkin melkein vuosi, ennen kuin asia selvisi minulle. Eräänä aamuyönä odottelin sinua kotiin. Tulit kaatokännissä, ja sanoin jotain, mistä et pitänyt. Ilmeesi jäätyi kasvoillesi, ja silmäsi kadottivat inhimillisyyden. Niin käy aina, kun sanon jotain, mistä en saisi puhua.
Työnsit minut pois tieltäsi ja ryntäsit eteiseen. Oven kolahduksen jälkeen mietin sekunnin, kunnes juoksin takki auki ja kengät puoliksi jalassa kadulle. Saavutin sinut vasta korttelin päässä. Huusin nimeäsi, mutta et kääntynyt. Taksien keltaisia valoja vilahteli ohi, ja viittoilit niille. Yksi jarrutti äkisti, teki u-käännöksen ja pysähtyi eteesi. Avasit taksin oven piittaamatta minusta, joka roikuin nahkatakkisi helmassa.
Käännyit, tuijotit minuun jäätä ja väänsit sitten minut katuun. Poskeni nirhautui kipeästi märkään asfalttiin. Taksin takavalot olivat kirkkaanpunaiset. En muista, missä vaiheessa tulivat kyyneleet, mutta viimeistään kai tässä...