Jacinto Quincoces syntyi 17. kesäkuuta 1905 Espanjassa, Baracaldossa. Hänen
ammattipelaajauransa kesti vuodesta 1931 vuoteen 1942 asti, joidenka aikana hän voitti suhteellisen paljon niin valmentajana, kuin pelaajanakin.
Hänet tunnettiin hyvin erikoisena pelaajana, hän oli suuri persoona. Jacinto pelasi aina liina päänsä ympärillä, niin imagollisista syistä, kuin myös sen takia, että sen aikaiset pallot olivat hyvin kovia puskea.
Jacinto oli sen aikaisista puolustajista varmastikin parhaimpien joukossa jos ei paras. Hän oli aikansa sankari, hänellä oli kaikki mahtavan pelaajan ominaisuudet.
Jacinto pelasi viimeisen maaottelunsa 3. toukokuuta 1936, pelaten Espanjan maajoukkueessa yhteensä 26 ottelua, ja tuona aikana Espanja voitti mm. ensimmäisen kerran Englannin (Estadio Metropolitano, 15.5.1929, 4-3).
Pelaajauransa jälkeen Jacinto valmensi mm. Espanjan maajoukkuetta ja Real Madridia. Real Madridissa valmentaessaan hän hankki seuraan tulevan suuren tähden, Luis Molowny Arbelon. Samoihin aikoihin myös Barcelona kiinnostui kanarialaisesta pelaajasta, ja kun Barcelonan edustajat olivat menossa laivalla palkkaamaan pelaajaa, Jacinto lensi paikalle lentokoneella ja palkkasi pelaajan.
Jacinto Quincoces kuoli 10. toukokuuta 1997.

|
|
| Nimi: |
| |
Jacinto Quincoces López |
| Kansallisuus: |
| |
Espanja |
| Pelipaikka: |
| |
Puolustaja |
| Syntymäpäivä: |
| |
17. kesäkuuta 1905 |
| Kuollut: |
| |
10. toukokuuta 1997 (92v.) |
| Syntymäpaikka: |
| |
Baracaldo |
|
| Debyytti: |
| |
? |
| Ensimmäinen ottelu maajoukkueessa: |
| |
Espanja 7 - 1 Meksiko (Amsterdam, 30.05.1928) |
| Viimeinen ottelu maajoukkueessa: |
| |
Espanja 4 - 5 Itävalta (Madrid, 19.01.1936) |
| Ensimmäinen ottelu maajoukkuevalmentajana: |
| |
Portugali 2 - 2 Espanja (Lisboa, 11.03.1945) |
| Viimeinen ottelu maajoukkuevalmentajana: |
| |
Espanja 4 - 2 Portugali (Coruña, 06.05.1945) |
|
| Seurat pelaajana: |
| |
????-????:
El Desierto de Baracaldo
1920-1930:
Deportivo Alavés
1930-1942:
Real Madrid
|
| Seurat valmentajana: |
| |
1941-1943:
Real Zaragoza
1944-1945:
Espanjan maajoukkue
1945-1947:
Real Madrid (Albénizin kanssa)
1947-1954:
Valencia
1954-1955:
Atlético de Madrid
1958-1959:
Valencia
|
|
| Voitot pelaajana: |
| |
- Espanjan liiga 2 (Real Madrid: 31/32, 32/33)
- Espanjan Cup 2 (Real Madrid: 33/34, 35/36)
|
| Voitot valmentajana: |
| |
- Copa del Rey 2 (Valencia: 48/49, 53/54)
|
|
| Kansainväliset: |
| |
- Maaotteluita 26
|
|
|