Muut kilpailut kaudella 02/03
Mini harjoitusturnaus Sevillassa
Kauden puolivälin paikkeilla Sevillassa pelattu mini-turnaus päättyi kotijoukkueen voittoon seuran voitettua ensin Atletico Madrid ja sen jälkeen Real Madrid. Kaikki turnauksen kolme 45 minuuttista ottelua päättyivät 1-0 tulokseen.
Turnauksessa nähtiin hyvää ja vapautunutta jalkapalloa, olihan se sentään vain pieni harjoitusturnaus.
Real Madrid jätti suurimmat tähtensä pois matkasta, ja osa oli muutenkin maajoukkueittensa matkassa. Turnauksessa Del Bosque saikin mahdollisuuden peluuttaa muutamia täysin uusia kasvoja ykkäsjoukkueessa. Mukana olivat mm. Palencia ja Tébar.
1. ottelu
Turnauksen ensimmäisessä ottelussaan Real Madrid kohtasi paikallisvastustajansa Atlético Madridin. Ottelu oli hyvin tasaista ja molemmat joukkueet pitivät hauskaa, liian totista peli ei ollut.
Ottelun ainoaksi jääneen maalin teki Javi Moreno päällään. Real Madridillakin oli useita hyviä paikkoja, mutta palloa ei saatu maaliin.
2. ottelu
Toisessa ottelussa Real Madrid sai vastaamsa isäntäjoukkue Sevilan. Real Madrid oli ottelussa hyvin mukana alusta asti, mutta maalia se ei aikaan saanut. 23. minuutilla Sevillan Antoñito onnistui tekemään ottelun ainoaksi jääneen maalin Fredin tarkasta keskityksestä.
Ottelu oli turnauksen viimeinen. Sitä oli katsomassa 15 000 katsojaa.
Santiago Bernabéu Trophy
2.8.2002 - Semifinaali
Real Madrid (Figo 39', Portillo 59') 2-0 Liverpool FC
- Santiago Bernabéu, Madrid
- Real Madrid finaaliin.
- Raportti
3.8.2002 - Semifinaali
Bayern München (Tranat 21', Scholl 73') 2-1 Milan AC (Inzaghi 9')
- Santiago Bernabéu, Madrid
- Bayern finaaliin.
8.8.2002 - Pronssiottelu
Liverpool (Simic 31', Baros 35') 2-1 Milan AC (Tomasson 56')
- Santiago Bernabéu, Madrid
- Liverpool sijoittui tämänvuotisessa kilpailussa toiseksi.
4.8.2002 - Finaali
Bayern München 2-1 (1-0) Real Madrid (Figo 82' (rp))
- Santiago Bernabéu, Madrid
- Real Madrid hävisi ja sijoittui Santiago Bernabéu -harjoitusturnauksessa lopulta toiseksi.
- Raportti
Euroopan Supercup
30.8.2002 - Finaali
Real Madrid (Paauwe (oma), Roberto Carlos, Guti) 3-1 Feyenoord
- Stade Luis II, Monaco
- Real Madrid voitti Euroopan Supercupin.
- Raportti
|