|

|
Zinedine Zidane syntyi Marseillessa 1972 Algeriasta Ranskaan muuttaneelle siirtolaisperheelle. Hän otti ensimmäiset askeleensa jalkapallon parissa pienessä korttelijoukkueessa. Sieltä hän siirtyi Cannesiin, jossa viimein ymmärsi että hänessä olisi mahdollisuudet ammattipelaajaksikin.
Cannesissa hän johdatti ensimmäisellä kaudellaan joukkueensa sarjassa neljänneksi ja UEFA Cupiin. Toinen kausi ei ollut aivan yhtä menestyksekäs, Cannes putosi UEFA Cupista jo aikaisessa vaiheessa ja putosi Ranskan kakkosdivisioonaan. Tuon kauden jälkeen hän siirtyi Bordeaux'hon. Bordeaux'ssa hän kehittyi pelaajana ja neljän kauden jälkeen hän siirtyi Italiaan, Torinoon, Juventukseen.
Juventuksessa hän nousi koko maailman tietoisuuteen. Hän johdatti joukkeensa kahteen otteeseen Mestareitten liigan finaaliin, voitti Italian liigan ja paljon muuta. Neljän italian kauden jälkeen hän tuli kuitenkin ajatelleeksi, että hän olisi tehnyt kaikkensa Italiassa ja olisi aika taas vaihtaa seuraa.
Jo melkein heti 00/01 kauden loputtua alkoi armoton huhumylly joka oli tuomassa kahdesti maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi valittua ranskalaista Zinedine "Zizou" Zidanea Madridiin. Myös Realin presidentti Florentino Perez tunnusti lopulta yrittävänsä ostaa Zidanen kaikin keinoin. Siirtosumma oli 76 miljoonaa euroa, mikä tarkoitti sitä, että Florentino Perez rikkoi omissa nimissään olleen maailmanennätyssiirtosumman ennätyksen kahteen kertaan kahdessa vuodessa ostettuaan Luis Figon viime kesänä Barcelonasta.
Kenellekään ei varmasti tarvitse ruveta vakuuttelemaan miksi Zidane on loistava pelaaja. Hänellä on kaikki hyvän pelaajanominaisuudet: loistava kosketus, mahtavat harhautustaidot, tulinen potku, loistava pelisiltä ja kokoa.
Zidane ei ollut ennen kautta 01/02 voittanut Mestareitten liigaa paristakin yrityksestä huolimatta. Kaksi kertaa hän oli kuitenkin jo finaalissa ollut, aina hävinneenä osapuolena. Kaudella 01/02 asiaan tuli kuitenkin muuton Real Madridin voitettua Novenan, yhdeksännen mestaruutensa. Zidane tullaan aina muistamaan kyseisestä finaalista, hänen maalinsa ratkaisi madridilaisille voiton Leverkusenista. Eikä maali ollut mikään tavallinen maali, se oli ehkä kauden hienoin, Roberto Carlos keskitti rangaistusalueen reunalla odottaneelle Zidanelle joka laukoi pallon suoraan ilmasta aivan yläkulmaan. Loistava taidon näyte, loistava maali.
Zidane valitsi Realissa pelipaitaansa numeron viisi, vaikka erittäin monet olivat valmiit jopa lyömään vetoa numeron 21 puolesta, jolla ZZ pelasi Juvessa. Zidane osoitti näin suuruuttaan antamalla Solarin pitää numeronsa ja valitsemalla vapaan numeron. Florentino Perez sanoikin: "Zidane on osoittanut ammattimaisuutta eikä halunnut varastaa numeroa pelikaveriltaan. Sitäpaitsi hän on ylpea saadessaan pitää numeroa viisi, sillä se on historiallinen numero." Numero viisi oli kuulunut kautta aikaisemmin lopettaneelle, yhdelle Real Madridin historiaan jääneistä puolustajista, Manuel Sanchizille. Zidane pelaa numerolla 10 maajoukkueessa ja pelasi Juvessa siis numerolla 21.
|
|
| Nimi: |
| |
Zinedine Zidane |
| Kansallisuus: |
| |
Ranska |
| Pelipaikka: |
| |
Keskikenttä |
| Syntymäpäivä: |
| |
23. kesäkuuta 1972 |
| Syntymäpaikka: |
| |
Marseille (Ranska) |
| Siviilisääty: |
| |
Naimisissa |
| Lapsia: |
| |
Kaksi, Enzo ja Luca |
| Pituus: |
| |
1,85m |
| Paino: |
| |
80kg |
| Harrastukset: |
| |
Teatteri, elokuvissa käynti, ystävien kanssa ateriointi, elokuvien katselu kotona, Tennis ja Formula 1 |
|
| Sopimus voimassa: |
| |
30. kesäkuuta 2007 asti |
| Sopimuksen ostohinta: |
| |
180 miljoonaa euroa |
| Palkka: |
| |
6 miljoonaa euroa kaudessa |
|
| Debyytti: |
| |
? |
| Edelliset seurat: |
| |
88/89
Cannes
89/90
Cannes
90/91
Cannes
91/92
Cannes
92/93
Bordeaux
93/94
Bordeaux
94/95
Bordeaux
95/96
Bordeaux
96/97
Juventus
97/98
Juventus
98/99
Juventus
99/00
Juventus
00/01
Real Madrid
01/02
Real Madrid
02/03
Real Madrid
03/04
Real Madrid
04/05
Real Madrid
|
|
| Voitot: |
| |
- 2 Italian mestaruus (Juventus: 96/97, 97/98)
- 2 Intercontinental Cup (Juventus: 95/96, Real Madrid: 02/03)
- 2 Euroopan Supercup (Juventus: 95/96, Real Madrid: 02/03)
- 1 Italian Supercup (Juventus: 96/97)
- 1 Espanjan Supercup (Real Madrid: 01/02)
- 1 Mestareitten liiga (Real Madrid: 01/02)
|
| Palkinnot: |
| |
- 2 Maailman paras jalkapalloilija (1998, 2000)
- 1 Kultainen pallo 1998
|
|
| Kansainväliset: |
| |
- A-maaotteluita 93 (26 maalia)
- 1 Maailman mestaruus (1998)
- 1 Euroopan mestaruus (2000)
- |
|
| Viralliset kotisivut: |
| |
http://www.zidane.fr/ |
|
|