![]() |
||||||||||||||||||||||
|
|
Peliasun historia
Real Madridin peliasu on muuttunut vuosien mittaan suunnilleen yhtä paljon kuin jalkapallo lajina. Real Madridin kotipeliasun pääväri on jo 99 vuotta ollut valkoinen, eikä sitä olla missään vaiheessa oltu muuksikaan muuttamassa. Presidenttejä, valmentajia ja pelaajia on ollut ja mennyt, mutta pelipaidat ovat aina pysyneet samanvärisinä joina ne nykyäänkin tunnetaan, eli valkoisina. Tästä syystä jo värien mainitsemisesta tunnistaa joukkueen: Valkoiset (the Whites), Punaiset (the Reds)... Tästä voi huomata joukkueitten värien merkityksen. Torstaina 6. maaliskuuta perustamiskokouksessa keskusteltiin myös peliasun väreistä. Tällöin sovittiin, että shortsit ja paita tulisivat olemaan valkoisia, sukat ja lippalakki sinisiä ja että paidoissa olisi violetti raita. Mallina oli tuolloin kuuluisan Lontoon Corinthiansin värit.
Viitenäkymmenenä ensimmäisenä vuotena Real Madridin asut kävivät läpi monnta muutosta, mutta pääväriä ei muutettu. Vuonna 1905 paidoista poistettiin violetti raita ja sukat vaihdettiin mustiksi ja sukan yläreunan taitteeseen lisättiin myös kaksi ohutta valkoista raitaa. Vuoteen 1925 mennessä sukkien väri pysyi mustana, mutta kaksi valkoista raitaa taitteessa hävisivät ja sukan koko yläosan taite muutettiin valkoiseksi.
Nyt alkoivat suuret urheiluvaatevalmistajat ja muutkin yritykset tulla mukaan jalkapalloiluun. Vuonna 1981 Real Madrid aloitti taipaleensa Adidaksen kanssa, sillä tällöin Adidaksen kolme raitaa ja logo lisättiin valkoisina pysyneisiin paitoihin ja shortseihin. Jalkapallon kaupallistuminen näkyi paidassa seuraavalla kaudella vielä selvemmin, kun italialaisesta kodinkonevalmistaja Zanussista tuli ensimmäinen yritys, jolle myytiin mainospaikka Real Madridin pelipaidasta. Tämän 82/83 kauden jälkeen paidassa on ollut useita mainostajia, Zanussin jälkeen tuli Parmalat, Teka ja Siemens. Satavuotisjuhlakaudella Real Madrid pelasi myös aivan puhtaan valkoisilla paidoilla muutamia otteluita, mutta paitamainoksen rahat ovat nykyään myös tärkeä tulonlähde. Tämän takia myös Barcelona on viimein ottamassa mainoksen paitaansa. Nuo kaksi mainossopimusta kestivät aina 1986 asti, jolloin Real Madrid vaihtoi niin paidan valmistajaa, kuin sponsoriakin. Hummel tuli Adidaksen tilalle ja Parmalat sponsoriksi. Hummel pysyi paitojen valmistajana aina vuoteen 1993 asti, mutta sponsorit vaihtuivat. Vuosina 1989-1990 sponsorina oli Reny Picot, vuosina 1990-1992 Otaysa ja Teka aina 1992 vuodesta kauteen 00/01 asti. Vuonna 1994 paidan valmistajaksi tuli Kelme. Yhteistyö Kelmen kanssa kesti kauteen 97/98 asti, ja alokuusta 1998 asti Adidas palasi paitojen valmistajaksi. Paitojen väri on tähän päivään mennessä muodostunut jo niin tärkeäksi, ettei niitä varmasti enää milloinkaan muutetan. Ainoa paita, jonka väri on aikojen saatossa muuttunut, on toinen vieraspaita, eli kolmas paita, jota muutenkin käytetään vähiten.
|
| Jos löydät sivuilta virheellistä tai vanhentunutta tietoa, ilmoitathan asiasta sähköpostitse, palautelomakkeella tai keskusteluforumin kautta. |
| Sivut ovat tehty vain omaksi iloksi ja huviksi. Ne ovat täysin epäviralliset, enkä vastaa tietojen oikeellisuudesta. |
| © Juhana Heino (Palvelin teki sivua 0.00002813 sekuntia.) |