|
|
|
Miksi tehdä juuri Real Madrid -sivut?
Yksinkertaisesti luulin vain Suomen tarvitsevan suomenkielisiä Real Madrid sivuja. No, ei aivan. Kaikki
lähti oikeastaan siitä kun yritin netistä suomenkielisiä Real Madridista kertovia sivuja etsiä. Tämä hakureissu oli kuitenkin menestyksetön ja jäin miettimään olisiko tämänkaltaisille sivuille tarvetta. Ilmeisesti sitten päädyin siihen että tarvetta on ja aloin sivuja tekemään. Teon aloittamiseen vaikutti myös oma haluni oppia tuntemaan seuraa ja sen historiaa paremmin ja tässä jos missä olen siitä oppinut!
13.2.2001: Nyt tätä kirjoittaessa sivut eivät ole lähelläkään valmista, vaikka ensimmäinen määräaika olikin tänään. Määräaikojahan on helppo siirtää vaikkapa ensin viikolla eteenpäin. Katsotaan nyt milloin sivut todellisuudessa sitten valmistuvat...
25.8.2001: Nyt sivut ovat olleet jotakuinkin valmiit jo muutaman kuukauden, vaikkakin esimerkiksi hyvin tärkeä osio, Legendat, on vielä todellakin kesken. Toivottavasti sen saisin vielä joskus ennen vuotta 3000 valmiiksi...
29.3.2005: Tässä tällä hetkellä värkkään sivuston ns. toista versiota, jonka on määrä syrjäyttää entinen laajuudellaan, asiantuntevuudellaan ja hienolla ulkoasullaan. Tätä versiota on nyt tehty jo monta kuukautta, vaan valmistuminen ei ole vielä näköpiirissä. Ei tekijän, eikä sivuston.
10.7.2005: Ihme tapahtui. 20.00 uusi ulkoasu otettiin käyttöön ja se oli jopa lähes valmis! Onko ihmeiden aika nyt ohi vai jatkuuko päivittelykin vielä?!
Mistä olet kaiken sivuilla olevan tiedon kerännyt?
Senhän kaikki ymmärtää, etten kaikkea tietenkään ole omasta päästäni keksinyt. Minut tuntevat ehkä mielikuvituksen vilkkauden puolesta sen vielä uskoisivat, mutta tarina on kuitenkin sen verran totuudenmukaista, että ei se minun päästäni kuitenkaan ole. Lähteinä olen käyttänyt ympäri nettiä olevia espanjan (kiitos Altavistan ja Translator.go.com:n käännöskoneille) ja englanninkielisiä sivuja, luonnollisesti sivujen ylläpitäjien luvalla. Suurimmat lähteet ovat olleet Real Madridin viralliset kotisivut ja Gonzalo San Martínin sivut osoitteessa http://www.yrl.co.uk/~gonzalo/rm/. Näiden lisäksi olen käyttänyt useita kymmeniä pienempiä lähteitä joita tähän olisi mahdotonta ruveta luettelemaan. Luen, painan mieleen ja unohdan.
Mikä on sivujen tarkoitus?
Sivujen alkuperäinen tarkoitus oli, kuten tällä sivulla on jo mainittu, tehdä hyvät Suomalaiset
Real Madrid fanisivut. Toisena tarkoituksena alussa minulla oli myös itse oppia tuntemaan seuraa ja sen historiaa paremmin. Rahan teko ei koskaan ole ollut näitten sivujen tarkoitus ja käytännössähän rahaa on mennyt satoja euroja. Siitä syystä en lupaakaan, että sivut olisivat maailman tappiin mainoksettomat. Mutta mitään mautonta vilkkuvaa ja välkkyvää voitte odottaa huoleti, sillä sitä ei tule. Ja todennäköisesti mainostajat eivät edes olisi näistä sivuista kiinnostuneita...
Mistä löydät kaikki uutiset ja muun viikoittain sivuille tulevan tiedon?
Surffailessa ympäri nettiä aina löytäessäni jonkun uuden uutisen liittyen Real Madridiin lisään sen tänne sivuille. Suurimmat ja parhaimmat uutislähteet ovat taas kerran Real Madridin viralliset sivut ja Eurosport-urheilukanavan nettisivut. Myös Onefootball, PlanetFootball, Marca, As, Sport.com ja Goal.com ovat loistavia uutislähteitä. Lisäksi useat erikieliset keskusteludfoorumit ja muut sivustot.
Miten otan yhteyttä ylläpitoon?
Sähköpostilla, palautelomakkeella ja keskustelufoorumin kautta. Siinä ovat mahdolliset vaihtoehdot.
|
|
|