EtusivuRMF-wiki
Tervetuloa suomalaiseen Real Madrid -wikiin. Wiki-muotoisuuteen siirtyminen toivottavasti siirtää sivuston myös uudelle aikakaudelle ajantasaisuudessa. Alunperin sivusto oli täysin yhden ihmisen käsialaa, jossain vaiheessa tapahtui vääjäämätön ja aika materiaalin päivittämiseen ja uuden materiaalin tuottamiseen yksinkertaisesti loppui ja sivusto jäi pitkäksi aikaa tuuliajolle. Kaikki on tällä hetkellä vielä hyvin keskeneräistä ja toistaiseksi olisi toivottavaa, ettei kukaan tekisi mitään muutoksia. Vasta kun kaikki nykysivujen materiaali on saatu siirrettyä tänne, aloitetaan vanhan päivitys ja uuden tuottaminen. Jos aloitetaan. Kaikki on kiinni siitä, riittääkö tekijöitä. Tämän toivotaan motivoivan käyttäjiä tekemään muutoksia ja samalla tekemään tästä ylivoimaisesti parhaan suomalaisen Real Madrid -tietolähteen ja myös parhaan ulkomaalaisesta seurasta Suomessa. Tietysti, täytyyhän maailman parhaalla seuralla olla myös parhaat suomalaiset nettisivut. Kaikki on kuitenkin vielä tällä hetkellä alkutekijöissään. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin paljon ideoita tämän varalle ja niitä pikkuhiljaa ajan riittäessä myös aijon toteutella. Jos kiinnostaa, TODO-sivulta voi lukea jos minun kryptisistä muistilistoistani jotain selvää saa. Niin ja tietysti kaikenlainen palaute ja ideat ovat todella tervetulleita! Terveisin, |