Vapaa keskustelu > Vapaa keskustelu

Esimerkillistä asennetta

(1/4) > >>

Hantta:
Suomen maajoukkueen taistelun ruumiillistuma, keskikentän kuningas Teemu Tainio kirjoittaa todella asiallista tekstiä MTV3:n kolumnissaan ( http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/artikkelit.shtml?202718 ).

Teemu Tainio: Täysillä päin karsintoja!
19.01.2004 13:10


Suomen maajoukkueen ja AJ Auxerren Teemu Tainio kirjoittaa jalkapallokolumneja MTV3 Internetille. Tällä kertaa Teemun aiheena on tuleva MM-karsinta, jossa Suomen peliohjelma on juuri varmistunut.

Nyt on sitten odottelu alkanut. MM-karsintalohkomme arvottiin ennen joulua, ja nyt ottelutkin ovat löytäneet omat paikkansa. Taas tuli katsottua lohkomme joukkueita vähän tarkemmin, ja täytyy myöntää, että kova ryhmä on kasassa. Suosikit ovat selvät, mutta me ja Romania tulemme todella panemaan kapuloita rattaisiin Tshekille ja Hollannille. Lohkon kolme pienempää maata tulevat olemaan ratkaisevassa merkityksessä, sillä on varmaa, että joku tulee heille pudottamaan pisteitä. Siihen ei ainakaan meillä ole varaa.

Karsinnoissa on edessä monta huimaa matsia. Maat ovat meille tuntemattomia, sillä arpa ei ole minun peliurani aikana heittänyt ainuttakaan lohkon kuudesta muusta maasta Suomea vastaan. Meillä on paljon opeteltavaa vastustajista, mutta toisaalta huippujoukkueiden pelaajat ovat tuttuja jokaiselle jalkapalloa seuraavalle saati pelaavalle ihmiselle. Nedved, Koller, Rosicky, Galasek, Grygera, Kluivert, Davids, van Nistelrooy, Stam, Makaay, Mutu, Chivu, Ilie ja muut ovat aika tuttuja nimiä. Armenian, Andorran ja Makedonian pelaajien nimeäminen on sitten vähän vaikeampaa varmaan monelle muullekin kuin tällä torniolaiselle...

Joskus viisi vuotta sitten Hollannissa, Tshekissä ja Romaniassa olisi tuskin vastaavalle nimilistalle päässyt Litin lisäksi yksikään suomalainen (jos siis siellä joku olisi kirjoittanut tällaisen kolumnin), mutta nyt tilanne on toinen. Voikkaan Papusalko Hyypiä tunnetaan ympäri Eurooppaa yhtenä maailman huippupakeista (jos sitä eivät vielä Suomessa kaikki tienneet), Niemen Ana ja Jääskeläisen Jässi pelaavat jatkuvasti Englannin Valioliigan huipulla, Miklu Forssell takoo maaleja kuin viimeistä päivää, ja meidän Bundesliigan jätkämme ovat hyvässä vireessä. Eikä kestä kauaa, kun Petsku Kopteff, Väykkä Väyrynen, Peetu Pasanen ja muut nuoret - ja ehkä minäkin - tunnetaan vielä laajemmin. Takaan, että tämän karsinnan jälkeen moni suomalaisnimi osataan kirjoittaa oikein lohkomme maiden lehdissä. Täältä tullaan ja kovaa, nöyränä, mutta sisulla ja itseluottamuksella. Kyllä se nimimieskin kaatuu, kun härmäläiset saavat hengen päälle.

Lohkon peliohjelma oli mielestäni hyvä. Muurinen ja kumppanit ilmeisesti joutuivat tinkimään urakalla ja hyvällä menestyksellä. Totta kai Olympiastadion on kotikenttämme, vaikka Tampereella on katsomossa paljon enemmän omia tuttujani "puolivalkeakoskelaisuuteni" vuoksi (harmi muuten, ettei Tornio ole vielä vaihtoehto, mutta kyllä sieltäkin Vaallon ja kumppaneiden johdolla tullaan olosuhdepuolella ja pelillisesti vahvasti liigaan). Mutta on tärkeää saada täydet tuvat kannustamaan meitä tietysti niin Tampereelle ennakolta pakkovoittoihin Armeniaa ja Andorraa vastaan kuin sitten lohkon loppuihin peleihin Olympiastadionille. Kannattaa laittaa meidän kotipelipäivämme kalenteriin muistiin jo nyt, sillä niissä peleissä tulee olemaan nähtävää. Meikäläinen tuskin malttaa odottaa Davidsia ja Nedvedia ja muita, joiden kanssa näytetään taas, ettei Torniossa kuvia kumarrella.

Meidän pelimme on parantunut parissa viime karsinnassa loppua kohti. Nyt meidän täytyy olla valmiita heti ja pitää hyvät asemat ennen ensi vuoden loppukiriä. Kaikki vieraspisteet Romaniasta, Hollanista ja Tshekistä olisivat plussaa ennen loppusuoraa, joka käydään pitkälle Helsingissä. Kolmen kotiottelun putkeen meidän on lähdettävä sellaisista asemista, että kaikki on vielä omissa käsissä.

Meillä Auxerressa on alkanut mielenkiintoinen kevät. Aika moni on lähdössä pois tämän kauden jälkeen, joten jokaisella on kova halu jättää hienolle seuralle ja Kirulle [Auxerren valmentaja Guy Roux torniolaisittain) menestyksekkäät hyvästit. Me olemme mukana Liigacupissa, Ranskan cupissa, UEFA cupissa ja sarjassakin hyvissä asemissa. Monaco on vähän karannut, mutta toinen sija on haarukassa. On jo selvää, että Cisse ja Kapo lähtevät varmuudella, Boumsong ja Mexes todennäköisesti, ja kyllä Tainiokin lähtöä tekee. Siirtyminen ensi kesällä 2004 on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Katsotaan sitten, kuka meikäläisen huolii, jos kukaan. Vähän kyselyitä tuli Englannin suunnasta jo tammikuun alussa, mutta haluan jatkaa tämän kauden loppuun. Tosin Kiru on sen verran kauppamies, että hintalappu olisi ollut varmaan minulla ja muillakin meidän pelaajillamme aika iso. Fiilis täällä on hyvä ja kaikki haluavat voittaa tänä vuonna jotain.

Seurailen täältä myös valmistautumista Veikkausliigaan. Hakaa olen seurannut tietysti jo pitkään, mutta nyt on aivan uusi mielenkiinto, kun Torniokin nousi. Varokaa vaan etelässä - Torniossa on tehty jo pitkään hyvää ja pitkäjänteistä työtä. Kesällä voi muutamalla "statilaisella" mennä housuun, kun sireenit alkavat ulvoa maalin merkiksi. Hyvä myös, että Liigacup palautui suomalaiseen ohjelmaan. Se tuo talven harjoituskaudelle paljon panosta ja hyviä otteluita. Onnea vaan TP-47:n äijille siihenkin kilpailuun ja treenaamisen iloa.

Ja pian kesä tulee ja itse liiga alkaa. Ohjelmista puheen ollen, Veikkausliigan ohjelma vaikuttaa todella hyvältä tänä vuonna. Turha sitä on pelimääriä valitella, kaksi ottelua viikossa on raakaa arkea ja siihen pitää tottua, jos haluaa mennä eteenpäin.

Teksti: Teemu Tainio

----------------------------------------------------------------------------------------------------

Tornion Terrierille :peukku_ylos: :tuoppi:

luisfigo:
En jaksa lukea, kerro mitä tossa lukee. Tiivistelmä ???

KesantoVesa:
En myöskään mä viittinyt lukea näin illalla noin pitkää tarinaa.
1/3:een lyhennettynä varmasti varsin rikasta tekstiä.

Hantta:
"Takaan, että tämän karsinnan jälkeen moni suomalaisnimi osataan kirjoittaa oikein lohkomme maiden lehdissä. Täältä tullaan ja kovaa, nöyränä, mutta sisulla ja itseluottamuksella. Kyllä se nimimieskin kaatuu, kun härmäläiset saavat hengen päälle."

"Kannattaa laittaa meidän kotipelipäivämme kalenteriin muistiin jo nyt, sillä niissä peleissä tulee olemaan nähtävää. Meikäläinen tuskin malttaa odottaa Davidsia ja Nedvedia ja muita, joiden kanssa näytetään taas, ettei Torniossa kuvia kumarrella."

Petri P:
Teme on päällikkö! :peukku_ylos:

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta