se kyllä näen Perezin kädenjäljen vahvana, enkä niinkään pukukopin menetyksenä. Toki yksittäisten pelaajien kohdalla. Perez teki täsmälleen saman galáctico‑aikana, jota välttämättä kaikki eivät enää muista tai eivät aktiivisesti seuranneet. Eli hankki pelaajia ja hirttäytyi heihin. Heistä tuli koskemattomia, ja tällä sidottiin valmentajan kädet, koska myös tuloksiin oli hirttäydytty. Jos halusi voittaa, piti pelata kohtuu konservatiivisesti, ettei puolustus räjähtänyt aivan käsiin. Tästä parhaana esimerkkinä Espanjan “mursun” potkut yhden menestyksekkäimmän ajanjakson jälkeen.
Queiroz tuli sitten jeesmieheksi tekemään juuri Perezin näköistä pelityyliä ja peluutti Ancelottimaisesti vain tähtiään, ja kappas kun tulosta ei tullutkaan. Sitten hankittiin sen ajan Benítez eli Camacho, joka menetti pukukopin about heti, eikä saanut puolustuspään hankintoja, joita pyysi seurajohdolta, koska Perez halusi sen ajan Mbappensa eli Owenin. Seuraavaan mankeliin joutui Luxemburgo, joka oli Lopetequen kaltainen hyökkäävä pelitapavalmentaja. No, pelaajat eivät tästä pitäneet, ja kappas kun ekan kauden jälkeen taas heitettiin kuiluun.
Luxemburgon kohdalla on todella vaikea sanoa, olisiko hän ollut valmentajana hyvä vai ei, jos pelaajat olisivat noudattaneet edes vähän alkuun metodeja niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Pidin kuitenkin itse Luxemburgoa aikanaan äärimmäisen hölmönä valmentajahankintana, joka silloin vain kohtasi Perezin haaveen joga bonitoa pelaavasta supertähtisikermästä. Sitten saatiin vielä nauttia sen ajan Solarista eli Juan Ramonista puolen vuoden ajan, ennen kuin Perez painostettiin pihalle. Olisiko tälläkin kertaa sitten löytynyt lopulta Zidane tai Ancelotti pelaamaan pelaajien vahvuuksilla ja riittävällä auktoriteetilla saamaan pelaajat edes yrittämään – mene ja tiedä – mutta aikamoista arvausleikkiä tuo valmentajien hankinta Perezin ensimmäisellä jaksolla oli, ja sitäkin varjosti pitkälti aivan samat ongelmat kuin nyt.
Del Bosquehan (joka ei ollut Perezin hankinta) oli isällinen Ancelotti, joka piti pukukopin tyytyväisenä, mutta ennen kaikkea ymmärsi puolustuksen tärkeyden. Hän tosin pääsi aloittamaan kohtuu matalasta altaasta, kun joukkueessa oli hankalia persoonia lähinnä puolustuksessa sekä Anelka ja Cañizares. Redondo ja Seedorf isoimpina tähtinä olivat persoonina helposti käsiteltäviä, ja ajatkin olivat hyvin toisenlaiset manageri–pelaaja‑hierarkian suhteen kuin tänä päivänä.
Perezin oppi tästä aikakaudesta taisikin olla juuri se, että hyökkääville pelaajille tulisi antaa vapauksia. Vastustajien taktinen ja fyysinen kypsyys on vain hiukan eri tasolla tänä päivänä kuin se oli “mursun” aikaan. Del Bosque kuitenkin oli lopulta ennen kaikkea taktisesti kypsä valmentaja, vaikka mediassa aina muuta väitetäänkin, ja Perezin ainoa menestyksen muisto tuolta ajalta varmaan liittyy juuri tähän vapaaseen pelaajavalmentamiseen. Hän ei vain ollut mikromanageroiva ja kurinalaisuutta vaativa, kuten aikakauden suuret valmentajat Ferguson, Lippi, Hitzfeld ja van Gaal.
Madridin pelillä oli tuolloin vahva rakenne ja pelitapa. Laitapuolustajat eivät olleet tuolloin tyypillisesti moderneja juoksukoneita, jotka olisivat osallistuneet hyökkäykseen, mutta Del Bosque rakensi leveyden juuri Roberto Carlosin ja Salgadon varaan. Keskellä hän käytti Redondoa, Makelelea, Helgueraa ja McManamania työmyyrinä, jotta Raulille ja myöhemmin Zidanelle ja Figolle saatiin vapaus tehdä mitä lystää hyökkäyspäässä, ja keskustan muotoa muutettiin vastustajan mukaan. Profiililtaan Del Bosque on siis juuri Ancelottin ja Xabin välimaastosta.
Pointtina siis, että mielestäni koko hommassa näkyy Perezin taantuminen omiin kaavoihinsa. Ancelotti ja Zidane tulivat Mourinhon koulimaan joukkueeseen, jossa oli kovan kurin omaavia johtajia. Ramos ja Ronaldo ovat fyysisen kurinalaisuuden ruumiillistumia, ja myöhemmin mukaan liittyneet supertähdet Bale ja Kroos olivat tunnetusti hyvin kurinalaisia harjoittelijoita. Pepe oli alkuun tuomassa kuria kentällä ja kentän ulkopuolella. Modricin ja Marcelon kaltaisia pehmeämpiä johtajiakin löytyi jengistä, joiden kanssa valmentajilla ei juuri ongelmia ollut.
Tuollaisessa ympäristössä on helppo ymmärtää, että valmentaja voi siirtää osan johtamisvastuista pelaajille. Mutta kun tätä jatkui tarpeeksi kauan ja pelaajisto vaihtui, ympäristö ei ole enää kilpailullinen, mitä menestyminen urheilussa vaatii. Varsinkin Zidanen ensimmäisen stintin joukkue oli aivan huippuunsa hiottu mentaliteetin ja fysiikan puolelta, joten varmasti pukukoppivalmentaminen oli se isoin ongelma, kuten Benítez sai huomata omalla lyhyellä vuorollaan.
Takaisin nykypäivään. Xabilta vaadittiin paljolti samaa kuin sekä Del Bosquelta että Ancelotti/Zidanelta. Hänelle ei annettu samoja työkaluja. Hänellä on verrattain todella nuori avausrunko. Avauskokoonpanon keskimääräinen ikä oli valmentajien aloituskausilla:
14/15: 27,11 v
16/17: 27,95 v
19/20: 28,14 v
21/22: 28,59 v
25/26: 25,51 v
Joukkueen runko, kuten mainittu, on ajalta, jolloin ei ole ollut selkeää pelitapaan perustavaa valmentajaa, vaan sinne on isketty muoto ja pelaajat muotoon toteuttamaan vahvuuksiaan. 4–3–3 on ollut käytännössä muotti Ancelottin ensimmäisestä kaudesta lähtien, ja palat on isketty siihen nimen mukaan melkein koko saman ajanjakson. Sitä vaivaa vahvasti samat ongelmat kuin ManU:n nykyistä joukkuetta: siltä ei ole vaadittu tarpeeksi viime kausina, ja se näkyy ihan perustekemisessä. Tavat eivät myöskään muutu hetkessä, vaikka varsinaisesti ei olisi suurta kitkaa niiden pyytäjän ja toteuttajan välillä.
Materiaali ei tällä hetkellä ole erityisen leveä, jos ajattelee kokonaisvaltaisesti, ketkä tästä joukkueesta kävelisivät kaikkien aivan ylimmän oksan joukkueiden avauksiin (Pool, City, Arsenal, Barca, PSG, Bayern jne.) ja kuinka monta pelaajaa penkillä on, jotka olisivat avaajia edes kakkoskorin isoissa joukkueissa (Atlético, Tottenham, Dortmund).
Puolustajista Carvajal, Trent, Rüdiger, Alaba ja Militão ovat vanhastaan ykköskorin pelaajia forminsa huipulla. Kaikki tällä hetkellä loukkaantuneina tai palaamassa pitkistä loukkaantumisista, ja ovat kärsineet loukkaantumisista koko Xabin seurassa olon ajan. Carreras ja Huijsen omaavat potentiaalin, ja jos jatkavat kehittymistään samalla tavalla, ensi kaudella heidät ottaisi kuka tahansa, mutta ison joukkueen rytmiin ja vaatimuksiin pääseminen vie aikaa.
Asencio on selkeä Nacho 2.0 vahvuuksineen ja heikkouksineen, mutta ei tule todennäköisesti koskaan olemaan avaustason toppari jo ihan kokonsa vuoksi. Fran on vasemman laidan päivitetty versio Lucasista (eli hyvinkin käyttökelpoinen rosteripelaaja), ja Mendyä ei tarvitse varmaan edes mainita. Rüdigerin ja Alaban huhuttiin lähtevän jo kesällä, ja Militãon polvien tilanne tiedettiin. Carvajalilla varmaan on vielä pukukoppivuosia jäljellä, vaikka peliformi lähtisikin laskuun. Trentin kohdalla on isoja kysymysmerkkejä siitä, sopiiko hän Realin kaltaiseen joukkueeseen mihinkään rooliin, jossa ei ole dedikoitua pelaajaa tuplaamassa laitaa.
Ainoa keino tällä hetkellä saada tuosta puolustuksesta jotain järkevää irti on löytää pelitapa, jossa joukkue kollektiivisesti osallistuu puolustuksen suojaamiseen. Se tarkoittaa juuri pelitapavalmentamista. Jokainen voi miettiä, mikä muun suurseuran aloittava puolustuskokoonpano olisi, jos ei sekoiteta yhtään keskikenttää mukaan:
Asencio – Huijsen – Carreras – Fran
Koska nämä ovat todellisuudessa olleet ne pelaajat, jotka ovat olleet kunnossa pitkin kautta tuossa linjassa, ja niistäkin Huijsen useamman viikon telakalla. Militão toki alkuun pitkän jakson, mutta muille kausi on ollut on/off‑tyyppinen. Puolustuksessa jos missä on olennaista, ettei muutoksia ole liikaa pelistä toiseen.
Keskikenttä on mielestäni laadullisesti ihan ok, ja samoin hyökkäys. Ongelma on lähinnä se, että tiettyjen profiilien pelaajia on hiukan liikaa: box‑to‑box‑tyyppisiä keskikenttiä ja vasemman laidan pelaajia, ja muiden profiilien pelaajien tasot eivät ainakaan tällä hetkellä riitä vaadittuun. Oma pääni ei siis oikein riitä ymmärtämään, mitä Xabilta haluttiin, jos tiettyjen pelaajien peliaikaan ei saanut koskea ja hankintoja muille tonteille ei tehty.
Henkilökohtaisesti en myöskään aio uskoa mihinkään mediasta tulleeseen otsikkoon siitä, mitä on ollut tapahtumassa tai tapahtunut. Media on ollut väärässä viikko toisensa perään, ja AS kirjoitti esimerkiksi heti Barca‑pelin jälkeen, että Xabin paikka on turvattu häviöstä huolimatta. Vanheni kuin maito. Media haluaa klikkejä, ja se on niille bisnes. Jokainen paskauutinen on rahaa suoraan tilille. Xabi sitten aikanaan elämänkerrassaan ehkä kertoo oman puolensa totuudesta.
Mikä räntin pointti sitten oli. Tuskin mikään muu kuin tuulettaa omaa päätä ja kiteyttää ajatusta.
