Real Madrid > Otteluseurannat
UEFA Champions league R5: Olympiakos - Real Madrid
G.Lavanche:
Tänään Real vierailee Ateenan kupeessa Pireuksessa kohdaten Olympiakoksen. Vastustaja otti pataansa Barcalta vieraissa 6 -1, joka lienee ihan hyvä referenssi illan ottelua ajatellen. Kotimaisessa sarjassa Olympiakos on ollut totutun vahva ja hävinnyt ainoastaan yhden ottelun ja pelannut kerran tasan.
Xabilla edelleen aika rikkonainen miehistö, kun vain Asencio pelikunnossa toppareista ja Kurttu sivussa sairastumisen vuoksi. Tchouameni palannut kuitenkin kokoonpanoon ja varmasti hyvässä peliformissa oleva Mendy myös edelleen käytettävissä Carrerasin lisäksi. Jos avausta pitäisi veikata, niin ihan jo Elche pelin lepuutusten perusteella Real lähtenee kohtuu riskittömällä ja tutulla hybridi 4-3-3/4-4-2 muodolla.
-------------Lunin-------------
Trent-Asencio-Tchou-Carreras
----Cama---Fede---Jude------
---------Arda-------------------
----------------Mbappe----Vini
Xabi on preferoinut Camavingaa enemmän oikealla varmaan osaksi kompensoidakseen heikompaa kykyä sijoittua kuin Tchoulla tai Fedellä sekä vasemman laidan jo muutenkin tukkoista rakennetta. Voi toki avata myös pivotena ja jos oikein villiksi ruvetaan niin pieni mahdollisuus 4-2-3-1 on olemassa myös, jos Arda isketään oikeasti laidalle ja Juden nälkäisyys boksissa halutaan hyödyntää aitona kymppinä.
Paineet voittaa ja voittaa ennen kaikkea näyttävästi lienevät sekä valmennuksellä, että pelaajilla kovat. Veikataan siis hikistä 0 - 1 voittoa Realille. Vini filmaa rankkarin, jonka Mbappe naulaa 67 peliminuutilla.
Ultras Sur:
Kiitos avauksesta. Itse uskon Carrerasin avaavan topparina ja Franin laitapakkina. Tchouameni sitten sisään toisella jaksolla.
TAMI:
Kiitos avauksesta ja tervetuloa foorumille Lavanche. :peukku_ylos:
Haluaisin nähdä nimenomaan tuota Juden nälkäisyyttä boksissa ja peluuttamista hieman ylempänä. Olympiacosta vastaan keskikentän pitäisi riittää alaspäin ilman Judeakin.
Vinille tekisi penkkikomennus hyvää, mutta eipä taida olla ketään korvaamaan. Ellei sitten uskallettaisi lähteä GG:llä tai Endrickillä ja Kylian laitaan.
Chris:
Kiitos avauksesta :pallo:
Ennen kaikkea toiveissa nälkäinen ja asennepitoinen esitys. Viime viikot olleet niin pehmeää poikaa, että joku ryhtiliike on saatava aikaan. Samaa muniinpuhaltelua ei jaksa mitä pari viime peliä ovat olleet. Vaan saapa nähdä, voihan muutamat pelaajat olla niin täynnä Xabia, että joko aletaan koutsia pelaamaan ulos? Ei ehkä vielä, mutta tuskin siitä tilanteesta kaukana ollaan.
Viime pelin perusteella ainakin Vini, Fede, Arda ja Kylian watch listillä, paljon parempaa täytyy saada irti.
Vastassa on tänään todella infernaalinen kotiyleisö, joten alussa täytyy olla varovaisena. : :peukku_ylos:
Kultainen kenkä:
Toivotaan ryhtiliikettä.
Bellingham on siitä mielenkiintoinen joukkueelle, että moni (myös Xabi) haluaa miehen kymppipaikalle jotta hän voi tehdä nousuja boxiin. Mutta samalla pakolla yritetään tehdä Gulerista kasipaikan pelaajaa, poika menee hukkaan siellä. Arda on parhaimmillaan kymppipaikalla kuten Jude.
Jotenkin vaan tuntuu että Bellinghamin tultua kymppipaikalle ainut joka on ollut hyvässä vireessä on...Bellingham. Guler ja Mbappe eivät enää kumpikaan aivan alkukauden liidossa. Todella haastava on tuo keskikentän palapeli.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta