luisfigo: voisit hieman tarkentaa tuota viestiäsi. Jotenkin en yhtään tajunnut, mitä tarkoitit ja miksi tarkoitit. Ehkä se oli jotain omalaatuista huumoria. Ainakin minä nauroin, tosin nauroin siksi, koska nämä suomettumisesta johtuneet ennakkoluulot ja -pelot ovat lähinnä huvittavia. Surullisia mutta huvittavia.
Et kai tosissasi väitä että Halonen tai Tuomioja olisivat suomea neuvostoliittoon ajaneet? Vaikka ystävällismielisiä olivatkin, niin ei tuo kyllä tavoitteena ollut. Ja on perkeleen hienoa, että olivat ystävällismielisiä, olihan neuvostoliitto kahdesta pahasta pienempi paha. Ja sieltä löytyy suuren paskan seasta paljon hyvääkin, mikä jatkuvasti unohdetaan.
Ja Niinistössä on joo karismaa. Sitähän se rullaluistelu, tupakointi ja äärimmäisen vittumainen olemus tuo. Onneksi presidentiltä vaaditaan muutakin kun karismaa, eikä Niinistö siksi ole presidentiksi pääsemässä. Halonen on paras tarpeeksi ääniä saavista ehdokkaista, vaikka onhan hänelläkin omat miinuksensa. Ilkka Tillasta toki äänestän ensimmäisellä kierroksella, mikäli hän ehdokkaaksi asti pääsee.
el Blanco: Oikeiston tukemisessa on se vikana, että oikeistolaiset ja heitä tukevat eivät ole hyviä ihmisiä. Ei oikeiston touhu ole luonnolista, hyvää eikä mitenkään hyväksyttävää. Jokainen oikeistolle annettu ääni vie maailmaa taaksepäin ja pahasti.
Enkä mä mitään editoimaan ryhdy, joten ei näitä talteen tarvitse ottaa. Ihan suoraan pystyn sen myöntämään, että halveksin oikeistoa, oikeistolaisia ja heitä äänestäviä. Ihmisiä hekin ehkä ovat, mutta pahoja ihmisiä. Halveksuntaa kummempaa he eivät ansaitse. Tiedä sitten missä syy, että heistä tuollaisia on kasvanut.
Mitä tulee itseeni, niin olen kyllä vasemmalle kääntyvä. Puoluetta ei ole, koska mitään en voi tunnustaa riittävästi. Se ei johdu siitä, etteikö niistä ajatuksia löytyisi, tai ettenkö voisi arvostaa joidenkin työtä. Se johtuu siitä, ettei nykyinen reaalipolitiikka jaksa kiinnostaa. Nykyisin hienoja puolueita, jotka tekevät hyvää työtä, mutta he tekevät työtään tämän päivän maailmassa ja tämän päivän maailman ehdoilla. Maailma menee pienin askelin eteenpäin. Joskus mennään jopa muutama askel taaksepäin, mutta eiköhän ihminen tästä vielä kehity. Itselleni kelpaisi joku puolue ehkä jostain 150 vuoden päästä. Nykypäivänä ehkä jotain radikalismia, terveisiä vaan räjäyttäjä-Mikolle.

Keskiläisistä, puolueiden ja poliitikkojen samannäköisyydestä ja politiikka-on-tylsää -kommenteista voin avautua huomenissa. Nyt ei jaksa. Lyhyesti kuitenkin: suomen puoluekartta on pahasti vanhentunut, ja se tylsyttää poltiiikkaa helvetisti. Jos edes poliitikot eivät tiedä, mitä heidän pitäisi toisista puoleista ajatella, niin miten rivikansalaiset voisivat tietää mitä mistäkin puoleesta ajatella, ja miten oman puolueensa valita? Ja omahan pitää valita, jos haluaa jostain kiinnostua.
Nykyisin jokainen puolue tavoittelee samaa, hyvinvointiyhteiskuntaa nimittäin, mutta se miten ja millä ehdoin sitä tavoitellaan, eroaa ja paljon. Se eroaa myös puolueiden sisällä, ja siksi pitäisikin puolueet hajoittaa ja uusiksi perustaa.