(https://estaticos.esmadrid.com/cdn/farfuture/U7_1QZEirpUyXVUw_NFTHp5O1TB0FeTPOL-G81lp0JI/mtime:1682064376/sites/default/files/eventos/eventos/real_madrid_-_manchester_city_uefa_champions_league_1.jpg)
Puoliaika takana ja Bernabeulle lähdetään Realin 3-2 johtoasemasta. Matkaa on vielä siis paljon, jotta Los Blancos nähdään 16 parhaan joukossa tämän kevään UCL:ssä. Lähtökohdat on kuitenkin paremmat mitä aikoihin City-otteluparissa, sillä kolmena viime keväänä Real ei voittanut avausosaa kertaakaan, vaikka etenikin kahdesti jatkoon. Nyt se haki värikkäiden vaiheiden jälkeen Etihadilta 2-3 voiton ja saa näin edun kotiotteluun. Sen verran epävarmaa tekeminen on kuitenkin molemmin puolin ollut, että kaikki on täysin mahdollista eikä vierailijoita voi täysin sulkea pois jatkopaikan suhteen - kahden maalin voitto kun vie Pepin ryhmän jatkoon.
Avausosa tarjosi siis vauhtia, runsaasti tekopaikkoja ja sekä epävarmaa puolustuspeliä. Enemmän sekaisin oli kenties City, vaikka se pelasikin kelpo ottelun. Toisella jaksolla pakka alkoi kuitenkin repeillä ja Real hyödynsi tekopaikat. Paljon enempäänkin olisi ollut aihioita, sillä Real tuhlasi lukuisia huippupaikkoja. Ei Citykään aseeton ollut, mutta kokonaisuudessaan voi Realin sanoa ansainneen avauspelistä voiton. Toinen osa tulee lähtökohtaisesti sopimaan Realille, sillä se voi istua rauhassa omalla puolustusalueella ja odottaa Cityn virheitä, josta se pääsee rokottamaan vastaiskuihin. Jälleen kerran arvoon nousee maalipaikkojen hyödyntäminen, mutta mikäli avausosasta jotain jäi mieleen, niin kyllä tekopaikkoja tulee kotijoukkueelle syntymään riittämiin. Realilla ei myöskään tässä ottelussa ole kiire, sillä kello tikittää Cityä vastaan ja kun ottaa huomioon miten epätasapainoinen Citizens on koko kauden ollut, ei Bernabeun paine, takaa-ajoasema ja kellon hupeneminen kohti nollaa voi olla paras yhdistelmä. Takki auki tähän ei kuitenkaan voi lähteä, sillä Real on myös osoittanut kykynsä sulaa hyviäkin johtoasemia kotinurmella liiallisen ylimielisyyden vuoksi.
Realin otteet ennen keskiviikkoa on ailahdelleet paljon, mutta paljon hyvääkin on ollut nähtävissä. Osasuna-peli oli harmillinen tasuri, mutta esitys oli kuitenkin kelvollinen, ottaen huomioon että se pelasi noin tunnin miehen alivoimalla. Kenttätasapaino on säilynyt viime aikoina hyvin ja vaikka viimeiseen kolmeen peliin tilille on kertynyt vain yksi voitto ja kaksi tasuria, näissä peleissä Realia vastaan on isketty neljästä takaiskumaalista peräti kolme rankkaripisteeltä. Jos sama meno jatkuu eikä typeriä jalalla astumisia tänään tule, niin kotijoukkueella on kaikki edellytykset pitää oma pää maks. yhdessä, kahdessa maalissa, minkä luulisi riittävän jo jatkopaikkaan.
Kokoonpanojen osalta tilanne on edeleen hieman haastava, vaikkakin Rudiger on toipunut pelikuntoon. Lucas on kuitenkin edelleen poissa ja Valverde kärsii pienistä lihasvammoista, joten urugualaisen pelaaminen on epävarmaa.
Real Madrid, mahdollinen avaus:
--------------------- Courtois -------------------
- Valverde -- Asencio – Rudiger – Mendy -
----------- Tchouameni - Ceballos ------
---------------- Bellingham -----‐-------------
----Rodrygo ----- Mbappe ------Vini jr. ----
Mikäli Fede ei pelaa, niin Asencio aloittanee oikealla. Jos taas Fede pelaa, niin Tchouameni noussee keskikentälle ja Asencio aloittaa topparina Antonion kanssa. Toisaalta Rudi on vasta juuri toipunut, joten on ollut myös pientä huhua, uskaltaako Carletto laittaa saksalaisen avaukseen, sillä kiirehtiminen voi aiheuttaa uuden loukkaantumisen. Isojen päätösten hetki siis tiedossa, mutta joka tapauksessa repalainen Valkoisten alakerta on tänäänkin.
City palasi viikonloppuna voittojen tielle kaadettuaan Newcastlen 4-0, joten se sai nyt maalihanoja auki ja puolustus pelasi ensimmäisen nollapelin sitten tammikuun 19.päivän. Kokoonpanossa on tullut kuitenkin takapakkia viikon takaisesta, sillä Manuel Akanji loukkaantui ja on pitkään sivussa. Bobb, Rodri ja Vitor Reis on tänään sivussa. Myös Grealish sai tälliä viikko sitten ja pelikunto on arvoitus.
Man City, mahdollinen avaus:
----------------- Ederson -------------------
- Nunes -- Ruben – Stones – Gvardiol -
---------- Kovacic --- de Bruyne ------
------------------ Silva ---------------
----Foden ----- Haaland ------Savinho ----
(https://www.realtotal.de/wp-content/uploads/2024/02/grada-fans-bernabeu-choreo-RT-660x385.jpg)
Nämä illat ei koskaan petä, joten toivottavasti tämä UCL-satu jatkuu tämän kauden osalta myös tämän illan jälkeen..