RealMadridFIN::foorum

Real Madrid => Otteluseurannat => Aiheen aloitti: Chris - 23.11.2025, 17.58.40

Otsikko: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Chris - 23.11.2025, 17.58.40
Maajoukkuetauot ovat tältä vuodelta ohi ja palataan ns. normaaliin rytmiin, ennen joulun pikkubreikkiä, jonka jälkeen painetaankin kaikki sylinterit auki ensi kevääseen asti.

Maajoukkuetaukoa edeltävä viikko oli Xabin miehistölle murheellinen, sillä UCL:ssä Pool voitti 1-0 ja Rayon kanssa päädyttiin nuhaiseen 0-0 pistejakoon. Paljon hyvää on nähty, mutta valitettavasti ajoittain pelit ovat olleet samaa kuraa kuin Carletton aikana pahimmillaan. Paljon pitää otteiden parantua, jotta etenkin UCL-kentällä mentäisiin päätyyn asti. Kotimaassa Atleti ja Barca ovat parantaneet viime aikoina, joten pienoinen niskalenkki sarjan kärjessä on kohta menetetty.

Tänään vastassa on sarjanousija Elche, joka on ollut kolmesta sarjanousijasta pirtein. Sijoitus on keskikastissa ja kauden avaustappion se koki vasta kauden 8.kierroksella. Selkeä suosikki Los Blancos iltaan on, mutta jotenkin nämä ennnalta selkeät vieraspelit heikompaa joukkuetta vastaan ovat tuottaneet usein ongelmia. Elche ei ole kotonaan hävinnyt vielä kertaakaan, joten jokohan tuo putki tänään kuitenkin katkeaisi.

Loukkaantumisia piisaa taas, sillä Alaba, Rüdiger, Carvajal, Militao, Tchouameni ja Mastantuono ovat sairastuvalla. Pientä vaivaa oli myös ennen breikkiä sekä majutauon aikana useammalla ukolla, mutta mm. Mbappe, Fede ja Thiboo ovat pelikunnossa.

Real Madrid, mahdollinen avaus:

---------------------- Courtois  -------------------
- Trent - Asencio - Huijsen - Carreras -
--------- Valverde  ----- Camavinga  ---------
-------------------Bellingham  -----‐-----------
----- Arda ---- Mbappe  ----Vini jr ----

Trent noussee vihdoin avaukseen, Asencio ja Huijsen ainoat terveenä olevat topparit. Fede ja Cama oletettavasti keskikentällä.

Matsi käyntiin klo 22.00 :pallo:
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: maheinon - 23.11.2025, 20.10.16
Kiitos avauksesta.

Hämmentävän ohut toppariosasto jälleen. Carreras ja mendy stunttaavat.

Ehkä mielenkiintoisinta tänään on nähdä, että pelaako joukkue jälleen Xabille vai meneekö tilanne heikommaksi. Muistissa edelleen Antonio Camachon sanat - koppi on menetetty.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Ultras Sur - 23.11.2025, 20.52.26
Tänään mennään kolmen alakerralla

                 Courtois
     Carreras Huijsen Asencio   
Fran Ceballos Bellingham Trent
           Rodrygo Arda
               Mbappe
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: TAMI - 23.11.2025, 21.34.53
Tehomies-Rodrygollako tästä suosta sitten noustaan? No katsellaan ennen kuin tuomitaan :D

Keskikentällä mielenkiintoisen paljon pallollista osaamista.

Näkisin tämän tyylisessä kokoonpanossa mielelläni Feden oikealla.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: tanu - 23.11.2025, 21.46.40
Toivottavasti oikeasti kolmen linja eikä joku viritys, missä Fran painaa vasempana hyökkääjänä. :D
Sekä Trent ja F. Garcia kyllä hyötyvät ehdottomasti jos saavat nousta enemmän wingbackeina.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Chris - 23.11.2025, 21.47.35
Trentillä pitäisi olla näyttämisen halua ja Xabikin tauolla kuulemma käyttänyt paljon aikaa lädin sopeutumiseen. Saas nähdä, olen ollut todella skeptinen kaiken aikaa TAA:n suhteen, eikä alkukausi ole muuttanut näkemyksiä. Kolmen topparin linjan pitäisi kuitenkin suosia kaverin pelaamista.

Rodrygo sitten toinen, joka voisi painaa vähän näyttöä tiskiin. Ajoittain yrittää, mutta kyllä apinalauma miehen selässä on valtava.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: TAMI - 23.11.2025, 22.20.54
Kaukana ovat ne ajat, kun alkukaudesta Kurttu sai olla koko matsin ajan vaikka makuuasennossa.

Todella lähellä Elchen johtomaali, kun Carreras tötöilee.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Ultras Sur - 23.11.2025, 22.28.35
Arda miksi et syötä
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: honni - 23.11.2025, 22.40.45
Kurttua pitää pystyssä ;D
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Chris - 23.11.2025, 22.47.40
225min ja lisäajat päälle, sen verran tässä on jo mennyt edellisestä maalista. Juu, omissakin soinut vaan kerran, mutta huolestuttava alkaa tuo tilasto olla. Tuhnugo ei hirveästi asiaa edistä. Uskomaton turhake tällä hetkellä.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Ultras Sur - 23.11.2025, 22.49.08
Mitä nopeammin Rodrygosta päästään eroon sitä parempi.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Mágico Madrid - 23.11.2025, 22.54.18
Onpahan taas vaikeaa. On siellä hyviä juttuja, mutta nekin kaatuu huonoihin syöttöihin tai Mbappen kohdalla huonoon kosketukseen.

Joku tekisi hyvät rahat, jos keksisi ratkaisun näihin vieraspelien tukkoisuuteen. Alkaa olemaan jo perkeleen mones vuosi kun vastustaja näyttää ihan maailman luokan jengiltä, oli sitten Alaves tai Elche.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Kultainen kenkä - 23.11.2025, 22.54.52
Ei toiminut tuo keskikenttä vähää alusta. Elche pääsi todella helposti väleihin ja läpi; Ceballos/Arda ei pysty puolustavaa hommaa hoitamaan.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: TAMI - 23.11.2025, 23.12.07
Elche johtoon. On tämä kyllä nyt rämpimistä.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Alpo - 23.11.2025, 23.31.56
On nyt tämäkin nähty. Real räiskii palloa ja Elche pelaa lyhyillä syötöillä ja hallitsee peliä.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Alpo - 23.11.2025, 23.34.08
Vini on menettänyt nopeutensa. Ei pääse enää kenestäkään ohi.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Ultras Sur - 23.11.2025, 23.36.58
Huijsen maalaa
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Alpo - 23.11.2025, 23.37.10
Huijisen! :pallo:
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Chris - 23.11.2025, 23.37.41
Maali! Ei mennyt kuin vajaa kolme peliä edellisestä.

Muilta osin onkin ihan täyttä paskaa, mutta jospa tästä vielä jotenkin se toinen saataisiin..
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Alpo - 23.11.2025, 23.41.33
Miksi Mbappe syötät Vinille?
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Mágico Madrid - 23.11.2025, 23.41.52
On muuten laiska jengi taas jalkeilla. Uskomatonta.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Mágico Madrid - 23.11.2025, 23.42.54
Toisen kerran oma koiraa puree..
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Chris - 23.11.2025, 23.43.02
Sellaista. Ei vittu mikä lammaslauma tämä tällä hetkellä on.

 :keskari:
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Alpo - 23.11.2025, 23.43.08
Ja omat koirat..
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: honni - 23.11.2025, 23.43.13
Eipä yllätä, oma koira aina puree  >:(
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: TAMI - 23.11.2025, 23.43.33
Koomista jo :D Alvaro, jonka olisi pitänyt saada paljon enemmän minuutteja Valkoisissa.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Mágico Madrid - 23.11.2025, 23.45.38
Varmaa aika rumat tilastot kakkospalloissa. Tuntuu, että jokaisessa valkopaidat ensimmäisenä apajilla.

Ihan asenteesta tämä on kiinni.

Jude :pallo:
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Ultras Sur - 23.11.2025, 23.45.46
Judee
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Alpo - 23.11.2025, 23.45.54
Jude  :pallo:
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: TAMI - 23.11.2025, 23.46.10
Judeee!!
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Chris - 23.11.2025, 23.46.35
Jude 1+1 ja vielä pieni toivo herää..

E: mitä tekee Ystävämme VAR..

E2: maali hyvä..vielä yksi..
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Alpo - 23.11.2025, 23.58.00
Pysyttiin kuitenkin la Ligan kärjessä.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Chris - 23.11.2025, 23.58.38
Tasuri aina pahaa Elcheä vastaan, hienoa!  :pallo:

Kehut toki Elchelle, joukkue lähti pelaamaan, ei bussittamaan. Harmi vaan että Realin taso on juuri nyt heikko.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: tanu - 24.11.2025, 00.00.04
Harmi (tai no oikeasti onneksi) jalkapallossa ei oo jenkkifutiksesta tuttuja erikoistilannepelaajia. Trent ois mitä loistavin, jos voisi käydä antamassa pelkästään nuo kulmat ja vaparit. Alaspäin taas tuttua lönköttelyä.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Mágico Madrid - 24.11.2025, 00.07.45
Paikkoja saadaan luotua, mutta on toi palloton pelaaminen pahimmillaan ihan ö-luokkaa. Jollei Xabi saa taottua järkeä ja asennetta pelaajiin niin ei kauaa tarvitse Madridia luotsata. Liian monta tilannetta koomiikan puolelle meni kun Elchen tasoiset pelurit pyörittelee ja jyrää harrastejannut Madridista pois tieltä.

Tchouan palaaminen saisi toteutua mahdollisimman pian. Arda ja Ceballos syödään kyllä elävältä kauden mittaan, jos kovemmissa peleissä ovat avauksessa.

Trent on ehkä pahin näistä hölkkääjistä ja väistäjistä, hänet pelastaa tänään vain hyvät erikoistilanteet. On myös välillä todella eksyneen näköinen ja jotenkin poissaoleva. Voisiko se Jotan kuolema vaikuttaa, kuten taitaa Liverpoolissakin kaihertaa. Luonnollisesti tietenkin.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: honni - 24.11.2025, 09.18.26
Rodrygo is now the 3rd forward in Real Madrid history to go 29+ official games in a row without scoring,

• Mariano Díaz — 30 games (986 mins)
• Rafa Marañón — 29 games (1,416 mins)
• Rodrygo — 29 games (1,321 mins… and counting)

Aika huolestuttava tilasto   ::)
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: RMadrid - 24.11.2025, 09.42.29
Voi miten innoissaan sitä oli kun Xabi oli saapumassa ja uskalsi haaveilla jännittävästä jalkapallosta, nyt yhtä tylsää futista on edes vaikea löytää. 
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Ultras Sur - 24.11.2025, 09.52.16
Ei se pelitavan iskostaminen tapahdu missään päivässä. Enriquellakin meni reilu vuosi saada pariisilaisten peli rullaamaan.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: TAMI - 24.11.2025, 10.04.52
Niin, nyt pelaaminen on valahtanut sille tasolle, jota se oli edelliskaudella Carlon kanssa.

Prässi on laiskaa, peleistä ei saada otetta ja vastustaja pääsee vaarallisille paikoille liian helposti.

Jostain pitäisi löytää usko siihen, että Xabin projekti on kesken ja vielä joskus paistaa aurinko. Alaspäin osoittava tuloskunto sekä pelillinen anti vain tekevät tästä vaikeaa.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: Mágico Madrid - 24.11.2025, 11.45.40
Prässi on laiskaa, peleistä ei saada otetta ja vastustaja pääsee vaarallisille paikoille liian helposti.
Tuossa 2-1 maalissa molemmat Cama ja Fede vain jolkottelevat Alvaron takana. Cama sentään lopulta pääsi lähettyville, mutta Fede jäi vaan seisoskelemaan. Olihan siellä tarpeeksi puolustajia, mutta kertoo ehkä siitä ettei sitä extra effortia oikein kukaan halua tehdä.

Mutta tosiaan se intensiteetti kauden ekoista matseista on nyt hetken jo puuttunut. Enemmänkin näyttää Atleti-pelin kaltaiselta tällä hetkellä.
Otsikko: Vs: Jornada 13: Elche - Real Madrid
Kirjoitti: RMadrid - 24.11.2025, 12.17.59
Itseäni häiritsee kun tässä nykyjoukkueessa ei haluta voittaa tarpeeksi. Vaikka Carlon pallo oli pahimmillaan täyttä kidutusta kotisohvalla, joukkue sisälsi pelaajia joilla oli loputon halu voittaa ja silloin kaadettiin myös ne isot seurat Euroopassa.

Nyt se peli on yhtä tylsää mutta pahemmaksi tilanteen vetää sen kun kaverit tuntuu olevan 'vaan töissä'.