Kirjoittaja Aihe: Ramosin pelipaikka  (Luettu 2485 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

luxemburgo

  • Vieras
Ramosin pelipaikka
« : 23.01.2008, 15.46.10 »

Kovat oli keskustelut ennen kauden alkua Ramosin pelipaikasta. Nyt täytyy todeta, että olin mielestäni väärässä, sillä kannatin hänen peluuttamistaan keskellä.
Olen tullut toisiin aatoksiin siksi, että oikealla laidalla hän pystyy kasvamaan keskuspuolustajaa suurempaan rooliin. Näin hänen arvonsa joukkueessa myös kasvaa.
Hyvä esimerkki oli ottelu, jossa Real nousi tasoihin loppuvaiheessa. Juuri tässä ottelussa Ramos pelasi keskellä ja Salgado laidalla; viimeksi mainittu vaihdettiin kuitenkin kentältä ja lopussa Real punnersi väkisin tasoihin. Tämä johtui osaksi myös siitä, että Ramos hoiti paikkansa sekä keskellä että laidalla ottelun loppuvaiheessa. Hän kykenee kasvattamaan omaa rooliaan enemmän, kun voi nousta tilanteisiin myös oikealta laidalta. Toki, voinhan olla taas väärässä.
Olisi mukava kuitenkin kuulla myös muiden mielipiteitä.

Tommi Toshack

  • Viestejä: 60
Re: Ramosin pelipaikka
« Vastaus #1 : 23.01.2008, 15.49.18 »
Kyllä Ramos on ehkä kovin oikeapakki tällä hetkellä kun taas keskelle löytyy kovempia nimiä....ja miehen laitanousut ovat olleet mainio lisä hyökkäyspeliin tällä kaudella ja kun kyseessä on tällänen taistelijaluonne joka tulee myös kovaa vauhtii takasinpäin niin ei voi muuta kuin kiitellä :peukku_ylos:

Arakorn

  • Viestejä: 1937
Re: Ramosin pelipaikka
« Vastaus #2 : 23.01.2008, 16.16.33 »
Ramoshan oli nimenomaan alkukaudesta maailman kuumin pakki, ei vaan oikea pakki vaan pakki yleensäkin. Sitten on taso vähän hiipunut ja nyt on kyllä Daniel Alves ja ehkä myös Maicon (Interistä) varteenotettavia maailman parhaan oikean pakin tittelin kilpailijaa.

Muuten sama kun ensimmäinen viesti, Ramoksen vahvuudet ovat hyökkäyksiin osallistuminen mikä onnistuu paremmin laitapakilta sekä pääpeli, mikä taas on tärkeämpää topparilta. :P

pähkinä

  • Viestejä: 800
Re: Ramosin pelipaikka
« Vastaus #3 : 23.01.2008, 18.00.27 »
Oon täysin samaa mieltä et Ramos kuuluu laita pakiks, mies tukee nousuillaa loistavasti hyökkäys peliä ja pystyy tekemään maaleja myös. Aivan mahtava pelaaja ja tärkee joukkueelle.
Mut ei Ramos kuitenkaan selvästi paras laitapakki ole tällä hetkellä, alkukaudesta ehkä mutta nyt kuumia nimiä myös on juuri nuo Arakornin mainitsemat Maicon ja Alves
« Viimeksi muokattu: 23.01.2008, 18.02.03 kirjoittanut pähkinä »

Arakorn

  • Viestejä: 1937
Re: Ramosin pelipaikka
« Vastaus #4 : 23.01.2008, 18.34.26 »
Niin, tällä hetkellä sanoisin että ainakin Alves on parempi, en tiedä Maiconista kun en ole oikein seurannut Interin pelejä...

Se ero näissä kolmessa kuitenkin varmaan on, että Ramos on puolustuspäässä paras, Alves ja Maicon kun ovat brasseja eli automaattisesti huonompia alaspäin. :P

peikko

  • Valitut
  • Viestejä: 764
Re: Ramosin pelipaikka
« Vastaus #5 : 23.01.2008, 21.56.53 »
Tästähän on puhuttu ties kuinka monta kertaa ja aina ollaan päädytty samaan loppulauselmaan: nykyisessä kokoonpanossa Ramos kuuluu oikealle, tietysti. Ja jopa yllättävän hyvin hän on siellä pelannutkin. Mutta:

Olen tullut toisiin aatoksiin siksi, että oikealla laidalla hän pystyy kasvamaan keskuspuolustajaa suurempaan rooliin. Näin hänen arvonsa joukkueessa myös kasvaa.

höpö höpö. Iso rooli Ramosilla oli etenkin alkukaudesta, kun joukkueen hyökkäyspeli toimi, mutta on ihan epätosi väite, että Ramosin rooli olisi oikealla isompi kuin keskellä. Ramos jopa välillä unohtuu sinne oikealle, etenkin nyt viime aikoina, kun Real Madrid ei ole aktiivisesti hyökännyt. Keskellä hän taas olisi pelin keskellä johtamassa joukkojaan, mikä on paljon isompi rooli kuin laitapäivystäjän tehtävä.

Ei sillä, hyvin Ramos on oikealla pelannut  :peukku_ylos: Osoittanut, että pystyy pelaamaan myös oikealla laidalla isossa roolissa  :peukku_ylos:

SSolari

  • Viestejä: 1582
Re: Ramosin pelipaikka
« Vastaus #6 : 24.01.2008, 13.50.46 »
Eihän Alves tosiaan tällä kaudella nyt missään hirmuvedossa ole ollut, loukkaantumista alla etc.

Maicon kylläkin Ramosin kanssa samalla viivalla. Sergio toki monipuolisempi, mutta nimenomaan tossa RB:n tontilla aika samalla tasalla, Maicon saattaa jopa olla hitusen parempi.