Yees, 180minuuttia pelattiin, niistä noin 130 vedettiin puolivaloilla ja otettiin homma jiiriin 9-2. Vaisu oli Schalke ja yhteismaalit olisi voinut olla vaikka 20-2, mutta ehkä ihan hyvä näin - ihan urheilullisuuden ja kilpailun vakavasti ottamisen kannalta

Paljon paikkoja, mutta toisaalta ainakin Crisulla jää varmasti hampaankoloon nuo hukatut paikat sunnuntaita varten eikä mitään liiallista hyvänolon tunnetta tule puseroon. Viimeksi kun Schalke kaadettiin 6-1, niin jokseenkin oli asenteessa vikaa silloin Madridin derbyssä. Nyt joka rotsinnappi kiinni, ja keskittymään jo sunnuntaille, silloin nimittäin saatetaan pudottaa yksi kolmesta mestariehdokkaasta pois mestaruustaistelusta.
Jesen loukkaantuminen kyllä ikävä, juuri päässyt hyvään lentoon ja vastuuta sekä maaleja tuli, sitten turhassa pelissä jalka paskaksi ja pitkä huili. Ei muutaku paranemisia :sydän:
Perjantaina sitten arvotaan otteluparit ja sunnuntaina Clasico, hieno viikonloppu tulossa
