Miksi Espanjalaiset seurat joutuvat tekemään ulos ostosopimuksia? Liiga määrää vaiko Espanjan laki?
Mielenkiintoinen kysymys, jota en itsekään ole tullut ajatelleeksi, kun yleensä näistä ulosostosummista vain härskeimmät (C. Ronaldon miljardi euroa

) uutisoidaan laajemmin.
Jos oikein ymmärsin, mikään laki ei varsinaisesti määrää moisen summan kirjaamista sopimukseen, mutta asia juontaa juurensa kuninkaalliseen asetukseen 1006 vuodelta 1985 (
Real Decreto 1006/1985), joka käsittelee urheilijoiden työehtoja. Ilmeisesti vuosikausia tilanne oli Espanjassa sellainen, että pelaajat olivat käytännössä lainsuojattomia, sillä seurat ja liitto eivät tunnustaneet, että pelaajan ja seuran välillä vallitsee työsuhde, vaikka ammattimaisesta toiminnasta on ollut kyse ainakin jostain 1920-luvun lopusta lähtien. Seuroilla oli kuitenkin luonnollisesti pelaajien luvat hallussaan, joten näin ollen ne pystyivät halutessaan esim. blokkaamaan mahdolliset siirrot. Modernia orjuutta à la 1970-luku?
1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa järjestettyjen muutamien lakkojen (ainakin kaudella 1981–1982 yksi kierros jouduttiin pelaamaan amatööripelaajilla, Madridin edustusjoukkueessa tuolla kierroksella Castellónia vastaan debytoivat muun muassa Míchel ja Chendo) jälkeen tilanne kuitenkin muuttui parempaan suuntaan ja lopulta hierottiin kasaan tuo mainittu asetus, joka toi pelaajille suurin piirtein normaalia työntekijää vastaavat oikeudet. Tämän vastavedoksi sopimuksiin alettiin sitten kirjata näitä ulosostopykäliä (kaikkien allekirjoittajien suostumuksella toki), joiden avulla seurat voivat hieman hillitä pelaajiensa kosiskelijoita. Toisaalta pelaajat itse taas voivat seurasta ulos halutessaan maksaa summan omasta pussistaan tai etsiä suoraan uuden seuran maksajaksi. Yleensähän nuo summat ovat rajusti yläkanttiin ja jos seura todella haluaa pelaajan myydä, niin kyllä siihen vähempikin riittää. Toki pelaaja voi itse vielä tyrmätä siirron, jos se ei häntä miellytä.
Tässä nyt hieman mahdollisesti vanhentunutta ja virheellistäkin taustaa, johon otetaan mielellään korjauksia vastaan. Lakijutut eivät ole meikäläisen alaa, espanjaakin vain teeskentelen osaavani.

Muutamia espanjankielisiä artikkeleita aiheeseen liittyen:
http://www.elpais.com/articulo/deportes/elpepidep/19850329elpepidep_5/Tes/http://www.elmundo.es/1997/05/02/deportes/02N0075.htmlhttp://www.elmundo.es/1997/08/26/deportes/26N0090.html