Laitetaan omiakin hieman tänne, eli aloitin pelin totutusti jollain keskikastin tiimillä, tällä kertaa Real Betisillä. Rahaa joukkueella ei älyttömiä summia ole, joten kohtuu pienellä budjetilla (vrt. Real Madrid) saa pelata. Toki pari todella kallista hankintaa olen tehnyt. Neljäs kausi on menossa, ja ainoastaan avauskautena ei Eurokentillä pelattu. Toisena kautena pelattiin Uefassa, josta lohkovaihe vielä selvitettiin, mutta sitten tuli seinä vastaan. Kolmas vuosi kuten käynnissä oleva neljäs vuosi tahkotaan UCL:ää. Eka kausi sienessä päättyi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Juventusta vastaan. Tämän kauden pudotuspelit ovat vasta alkamassa, ja ekalla kierroksella vastaan tulee vaatimattomasti kaksi edellistä cuppia voittanut Inter (ei Turusta).
Pelaajahankinnat ovat olleet siis kohtuu maltillisia. Ensimmäisen kauden aikana ja päätteksi vahvistin puolustusta tekemällä suurinvestoinnin. Garay siirtyi Betisiin 23M€ hinnalla. Tämä rahoitettiin myymällä Sobis Milaniin 50M€. De La Red tuli keskikentän kingiksi sekä vasemman puolustajan paikalle hommattiin Villarrealista nuori De La Bella. Pikku hiljaa joukkueeseen on kausien aikana hommattu ilmaiseksi tai lähes pilkkahintaan Baptista, Saha, Iago, Pernia sekä Bueno näistä vähän enemmän tunnetuista. Toinen jättiostos ostettiin Munasta. Tevez saapuis 16M€ Espanjaan, ja on tällä kaudella nakutellut maaleja lähes maali/peli tahtia.
Käynnissä oleva kausi on ollut tähän asti paras kausista. Alkukaudesta oltiin jumalattoman kovassa iskussa, ja johdettiin sarjaa peräti 5 pisteellä. Keskikentän loukkaantumiset kuitenkin rokottivat, ja nyt ollaan sarjakakkosia 6 pistettä Barcaa perässä. Niskassa roikkuu Real Madrid.
Taktiikkana käytän lähes poikkeuksetta näitä kahta: 4-2-3-1 tai 4-4-2, jossa keskikenttä muodostuu timantiksi.