Vähän veikkaan, että Peikko heittää läppää, ei hän nyt tosissaan voi sanoa et Raul pitäs saada pois, varsinkin kun on aika pitkäaikanen foorumin käyttäjä kyseessä.
Täh? Miten se, että olen rekisteröitynyt joskus aikoja sitten, johtaa siihen että heitän läppää? Tosissani minä, aina.
Ihan tosissaan Raul pitäisi saada pois avauksesta, jos miettii vain pelillisiä syitä. Raul on nuorena syttynyt ja nuorena sammunut - ei nykykunnossa avaukseen, katsotaan nyt jos joskus vielä syttyy uudestaan.
Toki Raulilla on historiallista arvoa, legenda, seuraikoni jne., mutta ei sellaisella perusteella pidä kentälle päästä, museoon korkeintaan. Capello todennäköisesti penkittää Raulin - tekee saman minkä teki Del Pierolle Juventuksessa - ja tämä ehkä tuleekin olemaan ainoa asia, mistä silmälasipäätä tulen kiittämään. Ei minun mieleiseni valmentaja.
Beckham taas on edelleen, kaikesta mallitouhusta huolimatta, erittäin laadukas pelaaja. Ei toki laitahyökkääjänä mene, mutta ei häntä sellaisena ole tarkoituskaan peluuttaa. Omaa sellaisia erikoistaitoja, että oikeana keskikenttänä, oikein roolitettuna, on edelleen maailman parhaita pelipaikallaan. Kuuluu avaukseen, toisin kuin tasonsa täysin kadottanut Raul - ai, mutta tätähän ei saa ääneen sanoa, hänhän on legenda. Suurempi kuin seura.
Arvostelkaa muuten niitä pelaajia tasaisella asteikolla ja silmällä, ilman ennakkoasenteita. Jos tuijottaa Beckhamin tai Raulin otteita, sopivan ennakkoasenteen kera, niin tottakai he näyttävät maailman huonoimmilta tai maailman parhaimmilta. Katsoo sitä kokonaisuutta minkä pelaaja tuo, eikä keskity vain etsimään onnistumisia tai epäonnistumisia.
Ja tuo Eidurin aliarvioiminen on muuten varsin naurettavaa. Eidur on yksi jalkapallomaailman aliarvostetuimpia pelaajia, sillä todellisuudessa tasoa löytyy vaikka muille jakaa, eikä Eidur kalpene edes Messin rinnalla, vaikka Messille antaisi ikä- ja potentiaalipisteitä. Sillä eihän Messi vielä ole yhtään mikään kummallinen pelaaja. Hemmetin lupaava toki, mutta katsoo nyt tämän toisen kauden edes ensin, miten taso vakiintuu. Hemmetisti potentiaaliahan löytyy, mutta ei noin nuorta kannata jalustalle liikaa nostaa. Tää on tätä hypetystä taas, saatana. Kaikkea hyvää toki Messille, varmaan hänestä vielä suurpelaaja tulee, ehkä jopa Eidurin tasoinen.
Ei siis ole mitenkään naurettavaa antaa seiskaa Eidurille, ensinnäkin siksi koska seiskassa ei ole mitään maagista, ja vaikka olisikin, voisi seiskan silti Eidurille antaa, onhan Eidur itsekin aika maaginen pelaajana.
Guily nyt on tätänykyä aika tusinaa tuohon kaksikkoon verrattuna. Toki muutama vuosi sitten oli loistava täsmäostos, mutta enpä itse enää hänelle käyttöä keksi.
Jokaisella on oma mielipide. Minä itse pidän siitä että seura osoittee pelaajalle arvostusta antamalla hänelle arvostetun numeron. 7,10,4,9. Mutta eihän se pelaamiseen tosiaan vaikuta.
Tuo on kyllä täysin seurakohtaista, että miten menetellään ja mikä numero on tärkeä. Kymppi nyt on miltei kaikkialla aika maaginen numero - suomen maajoukkueessa ehkä maagisin, suostuukohan kukaan pelaaja Eremenkon lisäksi ottamaan tuota numeroa itselleen? - mutta muuten menee täysin seurakohtaisesti. Real Madridissa ja ManU:ssa seiska on tärkein, AC Milanissa kolmonen ja kutonen on ilmeisesti jopa jäädytettyjä numeroita ja vastaavasti taas nelonen on Kaladzella... Nämä vain muutamana esimerkkinä.