Jep. Ottelu oli vähän kaksijakoinen. Ajoittain Real hallitsi kenttä tapahtumia suvereenisti, varsinkin ensimmäisen puoliajan alussa ennen maalia, mutta sitten taas Valencialla oli omat vahvat aikansa. Ruud pelasi eilen varmasti parhaan pelinsä valkoisissa eikä pelkästään uskomattoman maalinsa ansiosta. Teki töitä, haki palloja alempaa ja pyrki omalta osaltaan auttamaan hyökkäysten rakentamista. Raul pelasi ihan perus pelin, paljon töitä, pari paikkaa joista pienellä onnella olis voinu onnistuaki. Robinho oli ajoittain ihan ok, mutta kokonaisuutena pelasi hiukan kehnosti ja oli jopa yllättävän näkymätön. Higuainilta tuli pari mallikasta pysty juoksua, mutta muuten poika oli aika hukassa. Aivan liikaa harha syöttöjä. Gago ja Diarra pelasivat molemmat ihan hyvän matsin, Gago vaan välillä jopa hieman liian agressiivinen ja olisi voinut lentää ulos jo melko aikaisessa vaiheessa. Gagolta välillä jopa nerokkaita syöttöjä linjojen väliin ja Diarrallakin alkavat näköjään perussyötöt napsahdella omille. Salgado nyt on mitä on, ei oikein pärjännyt Silvalle tai Villalle nopeudessa eikä muutenkaan mitenkään hirveän vakuuttava ollut. Ramos-Canna kaksikko pelasi varman hyvän ottelun ja selvisi ihan hyvin Morientesin ja Villan puristuksessa. Torres oli hyvä ja pelasi varmasti laidallaan ja näköjään osaa kuitenkin hyökätä jos vaan miehelle siihen lupa annetaan ja antoikin hienon keskityksen Ruudin maaliin. San Iker oli myös jälleen mies paikallaan ja otti taas kerran muutaman erittäin tärkeän kopin. Vaihdoista sen varran että Guti oli ihan pirteä vaikka ei nyt mitään hirveempiä aikaan saanutkaan, Beckham oli selvä piristys joukkueen peliin ja laidalta saatiin hyviä keskityksiä, joista yksi(tosin vaparista) sitten johti voitto maaliin. Reyes nyt ei hirveästi kentällä kerinnyt olla mutta ei kyllä sinäkään aikana mitään merkittävää aikaiseksi.
Erittäin tärkeä voitto, ja tänään toivotaan keltaisen sukellusveneen laittavan hieman kapuloita Blaugranan rattaisiin kun toisaalla Sevillalla nyt ei pitäisi olla mitään ongelmia Bilbaota vastaan kotonaan, mutta eihän sitä ikinä tiedä, yllättihän Bilbao Valenciankin.