(Hiton Internet Explorer... kaatui kesken kirjoittelun

)
Kolme pistettä tuli, vaikka Porto aluksi säikäyttikin siirtymällä johtoon puolustuksen selkeästä merkkausvirheestä. Ensimmäiset 20 minuuttia vierailijat olivatkin ihan unessa ja oikeastaan vasta Helgueran tasoitusmaali herätti Madridin.
Nuoret topparitkin selvisivät urakastaan ihan mukiinmenevästi. Ei suurempia virheitä. Varsinkin Raul Bravo oli mielestäni hyvä. Pelasi idioottivarmaa peliä siinä mielessä, että jos ei ollut syöttöpaikkaa niin roiskis vain. Roberto Carlos pelasi hyvän matsin, vaikka irtopallon maaliin puskenut portolainen olisi ollut Carloksen pidettävä. Solari yllätti minut, sillä tällä kertaa tämä ei ainoastaan sukellellut, vaan myös rakensi peliä mallikkaasti. Man of the match on kuitenkin Helguera. Todella laajalla säteellä ansiokasta työtä läpi ottelun
Vastustajan riveistä silmiin erottui Deco ensimmäisellä jaksolla (toisella jaksolla hieman pimennossa) ja vaihdosta tullut McGarthy. Päivän ällötys -palkinto ehdottomasti Derleille. Karmeaa näyttelyä ja sukeltelua läpi ottelun
Lohko F:n toisessa ottelussa Marseillen Drogba iski hattutempun joukkueen kaataessa kotikentällään Partizanin. Seuraavat ottelut 22.10.