Ja eilen illalla Espanja voitti Portugalin lopulta 3-0. Spanskien peliä oli oikein ilo katsoa. Maalit teki siis Etxteberria, Joaquin ja Tristan. Aloituskokoonpanossa pelanneet Torres ja Xabi Alonso loukkasivat ottelussa itseään hieman, mutta lienevät kuitenkin pelikunnossa taas keskiviikkona.
Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla Espanjan peli näytti todella hyvältä, Portugalin vasen laita oli kokoajan helisemässä Barajan ja Xabi Alonson vuorotellen laittaessa puolustuksen rikkovia läpisyöttöjä Vicentelle. Harmi vain että Vicenten keskityksistä vain joka viideskymmenes tuntui onnistuvan. Ja tällaisesta onnistuneesta maalinedestä annetusta syötöstä tuli myös Espanjan ensimmäinen maali.
Joaquinin maali oli hieno, Salgado pelasi pallon oikealta laidalta keskeltä vapaan paikan hakeneelle Joaquinille joka sijoitti pallon rangaistusalueen rajalta todella tyylikkäästi vasempaan yläkulmaan.
Kyllä Portugalillakin oli tilanteensa, vaikka Espanja ottelua hallitsikin. Espanjan puolustuskin näytti hyvin heikolta, muutamalla melko heppoisellakin yrityksellä keskuspuolustus puhkottiin melko pahasti laitapuolustajien oltua vielä tukemassa hyökkäystä. Laitapuolustajat, Salgado ja Puyol, pelasivat kuitenkin hyvän ottelun, olivat molemmat vahvasti mukana hyökkäyspään tapahtumissa sekä useimmiten myös puolustuksessa. Espanjan Juaniton ja Marchenan muodostama keskuspuolustajakaksikko ei kuitenkaan vakuuttanut. Espanjan piti nollilla lähinnä Casillasin muutama loistotorjunta ja ajantasalla olleet lippumiehet.
Toista puoliaikaa en oikein enää pysty analysoimaan, sillä taisin nukahtaa siinä noin 65 peliminuutin jälkeen...
Portugalin puolustus ei vakuuttanut, jaloille tultiin ja kovaa, mm. Torres sai kokea tämän. Couto tuli useampaankin kertaan törkeästi jaloille ja Torres jouduttiin vaihtamaan loukkaantumisen takia pois jo ensimmäisen puoliajan lopulla. Portugalin pelaajista raivokkaasti yrittänyt Figo jäi päällimmäisenä mieleen, muita en oikein pysty mainitsemaan.
Tällä pelillä luulisi kuitenkin Ukrainan kaatuvan keskiviikkona Elchessä.
Ficha técnica
0 - Portugal: Ricardo (Quim, min.77); Miguel, Fernando Meira (Andrade, min.46), Fernando Couto, Nuno Valente (Rui Jorge, min.46); Costinha, Maniche (Frechaut, min.69); Sergio Conceicao (Boa Morte, min.46), Rui Costa (Deco, min.62), Figo; y Pauleta.
3 - España: Iker Casillas (Cañizares, min. 66); Michel Salgado, Marchena, Juanito, Puyol (Romero, min.46); Etxeberría, Xabi Alonso, Baraja (Xavi, min.46), Vicente (Reyes, min. 46); Raúl (Tristán, min. 46) y Fernando Torres (Valerón, min. 44).
Goles: 0-1. Min. 12. Etxeberría culmina una acción de Vicente por el lado izquierdo. 0-2. Min. 64. Joaquín, con la pierna izquierda, larga un zapatazo que sorprende a Ricardo. 0-3. Min. 76. Tristán, en una jugada individual, pica el balón por encima de Ricardo.
Árbitro: Marian Mircea Salomir (Rumania). Mostró cartulina amarilla a Sergio Conceicao y Couto, de Portugal; y a Michel Salgado, de España.
Incidencias: 21.176 espectadores acudieron al estadio Alfonso Henriques de Guimaraes, construido recientemente para albergar la Eurocopa 2004 el próximo verano.