Tällä miehityksellä voisi lähteä peleihin usemmankin. Graneron kentällä olon todella huomasi. Muutenkin avauksessa ei ollut Arbeloan lisäksi yhtään hyökkäyspeliin kykenemätöntä kaveria. Ja pallo likkuikin aika nätisti varsinkin avauspuolikkaalla.
Di Marian työnteolle
Kävi jatkuvalla syötöllä hakemassa palloa omasta päästä, suoraan vastustajan päätyyn kuljettaen.
Di Maria pelasi tosiaan hienosti ja oli pallolla koko ajan luoden paikkoja ylös päin. Callejonin tulon jälkeen oikealta ei tultu käytännössä ollenkaan uusia tilanteita. Turhaa sinkoilua edes takaisin ja pallon alaspäin pelaamista. Eipä kukaan kyllä palloa paljon Callejonille pelannutkaan.
Graneron näkisi kentällä kyllä useamminkin. Jaksoi puurtaa ja sai rakennettua peliä, kuten tuolta paikalta kuuluukin. Sahinin näkisi myös useammin keskellä. Nyt on näytöt jääneet tällä kaudella hiukan "ohkaisiksi".
Arbeloa on kuitenkin parantanut esityksiään kauden mittaan ja ei mielestäni niin toivoton, kuin aluksi pelkäsin. Ramos tosin näytti hienon nousun oikelta laidalta vanhaan malliin ja keskitti Benzille maalisyötön. Olisi mukava nähdä tuota Ramosta edelleen oikealla laidalla jossain vaiheessa...