Ei sen täydy välttämättä olla juuri se Falcao, mutta jotain asialle on tehtävä. Ei voi tarvita viittä paikkaa yhteen maaliin, ei vaan voi. Myöskin se kuuluisa fear-factor on tunnetusti hyvin pieni näillä kahdella kaverilla.
Nyt täytyy kyllä ottaa vähän kantaa tähän hyökkäjäasiaan ja ennen kaikkea puolustella Karimia, onhan hän yksi lempipelaajistani nykymadridissa. Aika kovaa on kritiikki ollut Barca-pelin jälkeen. Eihän se hyvä peli Karimilta ollut, lähinnä niiden kahden tuhlatun hyvän paikan takia (5 paikkaa ei kyllä ollut). Täytyy kuitenkin sanoa, että ensimmäinen paikka oli melko vaikea pallo (suoraan ilmasta) ja toisessa kävi huonoa tuuriakin, kun osui tolppaan. Ja ei pidä unohtaa, että Karim teki hyvän esityön Ronaldon ensimmäiseen maaliin.
Alkukausi on kieltämättä ollut Karimilta vaisu. Mutta se mikä on näköjään hyvin nopeasti unohtunut, on että Karim pelasi kuitenkin todella hyvän ellei jopa loistavan viime kauden. Miehen merkitys noihin 121 tehtyyn liigamaaliin oli suuri. Ja tässä on nimenomaan se pointti, jonka haluaisin tuoda esiin. Nyky Real Madridin hyvin modernissa taktiikassa sen kärkipelaajan tehtävä ei ole pelkästään maalien tekeminen, vaan myös tilanteiden rakentaminen, kombinaatioihin osallistuminen, jonkinasteinen target-pelaaminen (jalkaan) yms. Juuri näissä jälkimainituissa asioissa Karim Benzema on loistava pelaaja. Madridin taktiikka on rakennettu niin, että on tarkoituksellista, että maalipaikkoja syntyy kaikille hyökkäville pelaajille, ei pelkästään kärkipelaajalle. Benzeman peliä seuraamalla tämän huomaa ehkä helpoiten, esim. hakeutuminen laitaan usein. Siten myös maalintekovastuu jakautuu kaikille näille pelaajille. Mielestäni esim. Ronaldolle tulee ottelussa keskimäärin ihan yhtä paljon ellei jopa enemmänkin maalipaikkoja kuin Benzemalle. Ja uskoisin, että Benzemalla on esim. huomattavasti enemmän maalisyöttöjä kuin mitä ns. perinteisillä hyökkääjillä. Toisin sanoen Benzeman kontribuutio koko joukkueen pelille on huomattavasti suurempi kuin pelkästään ne tehdyt maalit, koska hän on todella hyvä niissä, voisiko sanoa, ''hyökkääjän oheistoiminnoissa'' eli muissa asioissa kuin viimeistely. Hän on kuin keskikenttäpelaaja ja hyökkäjä samassa paketissa, ja siitä on todella suuri hyöty joukkueelle. Toki viimeistely on merkittävä osa Karimin peliä, niin kuin kaikkien hyökkääjien. Mutta vain osa.
Eli pointtini on se, että Karimin tai oikeastaan kummankaan Madridin hyökkääjän suorituksia ei saisi arvioida pelkästään viimeistelyprosentin avulla, vaan pitäisi yrittää katsoa kokonaissuoritusta. Kärkipelaajan ei tarvitse nykyfutiksessa olla joukkueen paras viimeistelijä, Madridin nykytaktiikalla ainakaan. Joku Falcao on varmasti Karimia parempi viimeistelijä, mutta muilla osa-alueilla hän häviääkin sitten selvästi. Ja jos ei n. 10 pelin jälkeen unohdeta kuitenkaan viime kautta vielä kokonaan.