Mutta jos taas toteutuneita siirtoja ja tekoja miettii, asioita mitkä jää historiankirjoihin faktoina, niin Calderon vie Pereziä ihan satanolla.
Jaa, mietitääs: Calderon lupasi; Capello, Cesc, Robben ja Kaká. Capello tuli ja meni, muita ei oo näkynyt.
Peréz lupasi; Figo, Zidane, Ronaldo, Beckham. Kaikki tulivat ja vieläpä samalle kaudelle kuin heidät luvattiin. Lisäksi seura saatettiin miljardiveloista maailman rikkaimmaksi.
Eiköhän pidetä asioita jossain perspektiivissä vielä kuitenkin? Tokihan Calderonilla on hyvin aikaa tehdä itsestään hyväkin presidentti, tällä hetkellä ei kyllä hyvältä näytä. Capellon erottamisen jälkeen seura on vastausten sijaan saanut vain lisää kysymyksiä ja väitänkin, että ollaan jo lähes kriisin partaalla tässä vaiheessa kautta 07/08, minkä täytyy olla jo jonkinlainen ennätys sinänsä.
Uuuuuhhhhh. Nyt kyllä otit aika jännät esimerkit. Mietitään uusiksi:
Perez oli kuusi vuotta. Alussa tuli hienoja voittoja, kun joukkueen runko oli edellisen presidentin jäljiltä, mutta loppua kohden meni ihan helvetin huonosto, galaticoista huolimatta. Zidanes y Pavones - kaunis ajatus sinällään - ei oikein toiminut. Joukkueen rakenne oli ihan suolesta, minkä jokainen jalkapallosta mitään tajuava ihminen näki. Perez ei jalkapallosta mitään tajunnut, kun ei tasapainottanut joukkueen rakennetta. Valmentajat saivat kenkää ja uusia tähtihankintoja tehtiin. Jos sama tyyli olisi jatkunut, emme olisi tänäkään vuonna saaneet nauttia mestaruudesta.
Toki aivan valtavan iso kiitos Perezille loistavasta taloudenhoidosta. Toivottavasti Calderon ei seuran taloutta romuta.
Calderon on ollut yhden kauden, minkä aikana saatiin mestaruuspokaali vihdoin Madridiin.
Lisäksi jo heti ensimmäisen puolen vuoden aikana on vahvistettu joukkueen heikkoja kohtia niin, että nyt on vihdoin ja viimein kilpailukykyinen runko koossa: hankittiin vihdoin ja viimein Makelelen korvaaja, maailmanluokan puolustava keskikenttä, Diarra; hankittiin todella lupaava ja hyvin Diarraa täydentävä Gago; hankittiin vihdoin ja viimein vahvistus keskuspuolustukseen, maailman paras, Cannavaro.
Kolme nappihankintaa ja Perezin järkyttävän paskasti rakentama joukkue näyttää jo ihan kelvolliselta.
Lisäksi Reyes-Baptista vaihtokauppa oli todella onnistunut veto. Ainoa epäonnistunut hankinta, Emersson, oli Capellon toivomus - ja näitähän täällä foorumilla jatkuvasti toivotaan, valmentajan toivomia hankintoja.
-----
Eipä Calderonin ensimmäinen kausi tosiaan huonolta vaikuta. Calderon toi mestaruuden Madridiin ja korjasi joukkueen vääristyneen rakenteen. Lupaa mitä lupaa, paskapuhujahan se on, siitä ei pääse mihinkään - mutta teot ovat onnistuneet, siitäkään ei pääse mihinkään.
Tällä hetkellä näyttää todella hyvältä, kunhan nyt joku valmentaja saadaan nimettyä seuralle. Ja annetaan hänelle taas kokonainen kausi aikaa, kuten Calderon ymmärsi tehdä Capellon kohdalla. Niin, ja Capellostahan tiedettiin, että hän käy vain nappaamassa mestaruuden Madridiin ja lähtee(eläkkeelle?). Tämän ei pitänyt olla mikään yllätys, joten ei nyt paisutella tästä mitään kriisiä.