totuus on kuitenkin se että me suomalaiset olemme valovuosia (
) jäljessä vaikka läntisestä naapuristamme Ruotsista jalkapallossa. 
Urheilukulttuuri on kaikilla tavoilla Ruotsia jäljessä, etenkin katsomokulttuuriltaan.
Mutta ei Suomen jalkapallomaajoukkueen taso ole sen kummempi kuin Ruotsinkaan, muutama huippuluokan pelaaja löytyy molemmilta (Niemi, Hyypiä, Litmanen?, Forssell, Ibrahimovic, Larsson) mutta Ruotsin valmennusjohto on reilusti parempaa tasoa kuin Suomen. Avauskokoonpanot ovat mielestäni aika samantasoisia. Eikä liigojenkaan välillä niin isoa tasoeroa ole kuin mitä yleisömäärät näyttävät, itse en ole Ruotsin liigaa hirveästi nähnyt mutta ne ketä tunnen ja jotka ovat nähneet niin ovat sanoneet että aika samantasoista se on kuin Suomenkin, mutta katsomokulttuuri ja yleisömäärät ovat reilusti edellä. Näin ovat sanoneet myöskin Allsvenskanissa pelaavat/pelanneet suomalaiset.
Suomessakin katsomokulttuurissa mennään vuosi vuodelta enemmän eteenpäin, tulevalla kaudella on jo jokaisella joukkueella omat faniyhdistyksensä/faniporukkansa. HJK:lla taitaa olla suurin, kotipeleissä fanikatsomossa on parhaimmillaan jopa 300 faniakin, Lahdellakin parhaimmillaan 150-200. Vierasreissujen fanimäärän epävirallinen ennätys taitaa olla KooTeePeen (tai siis silloisen KTP:n) "hallussa", vuonna 2000 Suomen Cupin finaalissa oli kotkalaisfaneja paikalla 800-1000, aivan tarkkaa lukua en muista eikä ihan tarkkaa lukua taida kenelläkään olla.