Kirjoittaja Aihe: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima  (Luettu 20730 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Chris

  • Viestejä: 5147
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Kausi 2012-2013 päättyi sekasorron ja pettymyksen tilaan, tarvittiin uusia tuulia. Tarvittiin rauhaa ja seesteisyyttä, mutta ennen kaikkea haluttiin palata menestyksen tielle. Mourinho lähti, tulipalot jäivät. Liekkejä sammuttamaan hankittiin PSG:n ex-luotsi Carlo Ancelotti. Oli aika muutosten…

Mistä muistamme, kauden 13/14?

Real Madridin ja Barcelonan välillä käyty kilpajuoksu Neymarista, päätyi lopulta Barcelonan ”voittoon”, brassitähti matkasi Kataloniaan. Tämän seurauksena, ajoittain lähes pakkomielteisesti, Florentino Perezin oli pakko hankkia Bernabeulle Galactico – ja mikä olisi parempi tapa nokittaa Neymarin siirto, kuin hankkia Valioliigan edelliskauden paras pelaaja – 95miljoonan Gareth Bale.
Madridistojen harmiksi, jonkun oli pakko myös lähteä. Liipaisimella olivat paljolti Özil ja di Maria. Saksalaisen siirto viime hetkillä Arsenaliin kirvoitti monien mieliä, olihan Özil ollut ajoittain lähes maaginen Real-kausiensa aikana. Kuitenkin, siirrolla saattoi olla lopulta kuitenkin iso pelillinen vaikutus kauden tapahtumiin.

Bale-Özil – casen kommentteja vuosi sitten tämän foorumin kätköistä:

” Ja paskanmarjat! Aivan erilaisia pelaajia! Mitään järkevää taloudellista tai pelillistä syytä tälle ei ollu. Özil olis aivan helposti saatu kentälle samaan aikaan Balen kanssa! Ihan täyttä paskapuhetta! " – Losblancos
”Eipä tuota voi paremmin kuvailla kuin MÖ, sinne meni suosikkipelaaja ja pahinta on ettei tässä ainakaan omasta mielestäni ole mitään järkeä!!” –GESKA

Ei sillä, etteikö omakin mieli hieman apeana siirron jälkeen ollut, mutta…Älä koskaan tuomitse etukäteen!



Gareth Bale esittelyssä Bernabeulla.

Galactico-hankinnan lisäksi, Perezillä oli halu espanjalaistaa joukkuetta. Dani Carvajal saapui takaisinosto-optiolla Leverkusenista, Isco Malagasta ja Asier Illarramendi Real Sociedadista – kaikki tulevia Espanjan maajoukkueen avainpelaajia. Lisäksi Casemiron laina muutettiin pysyväksi siirroksi.

Kausi 13/14 käynnistyi Pretemporadan jälkeen ottelulla Real Betisiä vastaan. Tuolloin Özil oli vielä Valkoisten riveissä. Kauden alku ei kovin suuria luvannut, sillä Betis oli aiheuttaa heti katastrofin Valkoisille; andalucialaiset johtivat jopa peliä, mutta lopulta Benzeman ja Iscon maaleilla Real aloitti kauden voitolla.

Parin voiton jälkeen 14.9.2013 tuli ilta, jolloin Gareth Bale debytoi Real-paidassa El Madrigalilla. Walesin velho osuikin heti, vaikka pistejakoon 2-2 jäätiinkin – tosin, kaukana ei ollut tuolloin tappiokaan. Joka tapauksessa Bale oli tullut ryminällä sisään ja saanut Real-uralleen kelpo aloituksen.

Mestarien liiga-kausi käynnistyi muutamaa päivää myöhemmin Turkissa. Ottelu oli alkusoittoa tulevalle mestaruusmarssille; Ronaldon hattrick ja 1-6 voitto olivat ensimmäinen todellinen työnäyte Los Blancosilta. Vaikka UCL:ssä homma alkoikin mukavasti, tuntui La Ligassa ongelmat jatkuvan edelleen. Uusi valmentaja ja jatkuvat kokoonpanomuutokset sekoittivat pakkaa. Eikä tilannetta helpottanut se, että jo 7.sarjakierroksella pelattiin kauden ensimmäinen Madridin derby – ilta, jolloin Diego Costa naulasi Patjantekijöille voiton. Kaiken lisäksi peli oli melkoista roskaa. Hätäisimmät olivat jo ulostamassa Ancelottia, spekuloitiin miksi Özil päästettiin menemään, haukuttiin lähestulkoon koko seura alimpaan helvettiin – olihan kausi käynnistynyt heikosti. Heikosti siis Realin mittapuulla; 8 virallista ottelua olivat tuoneet saldon 6-1-1.

Paine tuntui kasvavan jälleen seuraavassa La Liga-pelissä, kun aina vaikea Levante haastoi Realin tosissaan – voitto kuitenkin raavittiin ja mestaruuspokaalia ei vielä tarvinnut viedä Kataloniaan. Niin, syyskuussa kun puhuttiin jo varmasta Barcelonan mestaruudesta. Kyllä, syyskuussa.

UCL:ssä homma kuitenkin kulki jäätävään tahtiin. Köpenhavn oli kaatunut kotikentällä 4-0 ja Juventus 2-1 – muuan Cristiano Ronaldo oli tässä vaiheessa iskenyt jo hurjat 7 osumaa.  Mestarien liigassa meno jatkuikin alkulohkon ajan vakuuttavaan malliin, siinä missä La Ligassa peli haki edelleen tasaista 90min suorittamista.

Kauden ensimmäinen El Clasico pelattiin 24.10 Camp Noulla. Ottelun ensimmäinen jakso ei suuria tarjonnut taaskaan, vaan Neymarin osumalla Barca johti 1-0 HT. Toiselle jaksolle Ancelotti vaihtoi pivotena toimineen Ramosin pois ja otti Illarran sisään. Peliotteet paranivat samalla, mutta maalipaikkoja hukannut ja tuomarin virheistä kärsinyt Real ei onnistunut peliä tasoittamaan, vaan Barcelona iski 2-0. Lopussa Jesén kavennus oli laiha lohtu - kauden ensimmäinen Clasico oli päättynyt tappioon ja ero sarjakärkeen kasvoi entisestään.

Syksy ei suuria riemunkiljahduksia tarjonnut, vaikkakin Ronaldo paukutti UCL-lohkovaiheen maaliennätyksen 10 osumaan ja samalla Real nappasi lohkovoiton ennen Galatasaraytä. La Ligassa mestaruus näytti karanneen jo syyskauden aikana. Ensimmäinen kauden puolisko Ancelottin komennuksessa oli sujunut kaksijakoisesti.

Joulun jälkeen kuitenkin oli puhdasta muu kuin lumi; nimittäin Realin oma maali. Oma pää pysyi puhtaana ja voittoja kertyi. Samaan aikaan kun Atletico ja Barca menettivät pisteitä, otti Real askeleita kohti mestaruutta. Vielä maaliskuun alussa pelattu 2-2 tasuri Calderonilla piti Realin hyvissä asemissa, mutta tappiot El Clasicossa sekä heti perään Sevillassa, vesittivät La Liga kauden ja katseiden siirtämisen kohti Cup-kilpailuja.

Copa del Reyssä Valkoiset etenivät voitosta voittoon ja kohti Mestallan finaalia. Kahdeksaan cup-otteluun ei omissa kolissut kertaakaan, vasta se yhdeksäs peli toi iskun Ikerin taakse. Sekään maali ei Barcelonalle riittänyt, vaan kauden ensimmäinen kaappi tuli di Marian ja Balen osumilla maalein 2-1. Tuo ei kuitenkaan laihan edelliskauden jälkeen riittänyt, vaan kaikki odotukset oli La Ligan mentyä Atletille, kymmenennessä,  La Decimassa.



Lähes sadan miljoonan mies, Gareth Bale ratkaisi Copa del Reyn. Kauden ensimmäinen pokaali oli tosiasia.

Mourinhon aikana, lähes jokainen päivän Marca tai AS sisälsi jotain riitoja, milloin pelaajien, milloin median välillä. Ancelottin aikana riidat olivat poissa ja kaikki oli lähestulkoon täydellisesti. Peliesitykset kentällä olivat laatua eikä joukkuehengessäkään tuntunut olevan kovinkaan montaa säröä. Kovalla huhulla siirtynyt Bale vakuutti heti, Isco alkoi löytää paremmin paikkaansa, ”flopiksi” tuomittu Modric lunasti moninkertaisesti häneen panostettuja euroja ja Cristiano puolikuntoisuudestaan huolimatta takoi tehoja.

La Deciman tiellä oli peräti kolme saksalaisjoukkuetta, mutta niin Schalke (9-2), Dortmund (3-2) kuin Bayern Munchen (5-0) jäivät taakse. Tuskin ketään tarvitsee Lissabonin illasta muistuttaa. Draamankaari huipentui Ramosin (93min) tekemään osumaan, joka venytti pelin jatkoajalle. Balen, Marcelon ja Ronaldon osumilla voitto sinetöityi ja 12 vuoden odotus päättyi. Näin helposti, se syksyn aikana joukkuetta kohtaan satanut kritiikki oli poissa. La Liga karkasi, mutta pitkään unelmoitu La Decima tuli kotiin. Copa del Rey – titteleistä vähiten tärkeä oli jo tullut aiemmin. Pahin kilpakumppani Barca jäi ilman pokaalia, mukanaan vain sekasorrot, milloin Neymarin järkyttävistä siirtosummista tai Rosellin erosta ja siihen liittyvistä sotkuista. Kerrankin, pääkaupungin ylpeys oli se vähemmän kauden aikana sekoillut joukkue.



Maailman paras.



Ancelotti teki sen, mitä monet olivat kokeilleet vuoden 2002 jälkeen, tuloksetta. Real Madridin palauttaminen Euroopan valtaistuimelle onnistui heti avauskautena.
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Chris

  • Viestejä: 5147
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #1 : 15.07.2014, 19.03.03 »
Kauden 13/14 pelaaja-arviot:

1.Iker Casillas
Moniin, moniin vuosiin istui penkillä koko La Liga kauden, mutta cup-kilpailuissa sai vastuuta. Hoiti ruutunsa moitteettomasti, kahdeksan nollapeliä yhdeksästä pelistä CdR:ssä eikä UCL:ssäkään juuri huonommin mennyt. Iso virhe oli maksaa voiton UCL-finaalissa, mutta Ramos paikkasi lopulta sen. Osoitti edelleen olevansa laatuveskari.

25.Diego Lopez
Vastuu La Liga-peleissä. Muutama ison luokan virhe Barcelona ja Atletico-peleissä, jotka maksoivat pisteitä, muutoin voi Lopezin kohdalla kauden päättää selvästi plusmerkkisenä. 

13.Jesus Fernandez
Kolmosveska, hyvä reenikaveri varmasti!

2.Raphael Varane
Loukkaantumiset kiusasivat nuorukaisen kautta. Siitä huolimatta hyvät otteet jatkuivat, vaikkakin Ramos-Pepe hoiti suurimman osan kauden peleistä. Tulevaisuuden timantti.

3.Pepe
Pahimmat sikailut loistivat poissaolollaan ja järki tullut jälleen mukaan. Yksi kauden parhaita toppareita koko Euroopassa. Loukkaantumiset sotkivat loppukautta, mutta ilman muuta vakuuttava kausi alakerrassa.

4.Sergio Ramos
Ylisanoja Ramosin kohdalla sai käyttää jo kauden aikana. Omissa papereissa kenties maailman paras toppari (Thiago Silvan ohella.) Tärkeiden maalien lisäksi oli puolustuksen ehdoton. Rapatessa roiskuu yhä ja korttia tulee, mutta toisaalta mitä Sergio Ramos olisi ilman hänen ominta pelityyliään? Aivan, ei ainakaan Sergio Ramos.

5.Fabio Coentrao
Kovasti oltiin jo Coentraoa seurasta ulostamassa, mutta niin vain mies pysyi mukana ja oli kevätkauden tärkeitä palasia. Hoiti etenkin puolustussuuntaan urakkansa loistavasti. Peliaika kortilla, mutta kun sitä tarjottiin, käytti sen edukseen.

6.Sami Khedira
Loukkaantui marraskuussa vakavasti ja jopa MM-kisat olivat vaakalaudalla. Kova kuri sairasloman aikana ja hyvä toipumisjakso nostivat kuitenkin saksalaisen aina UCL-finaaliin sekä MM-kisakoneeseen asti. Tärkeä palanen joukkueelle, etenkin puolustussuuntaan. Aliarvostettu.

7.Cristiano Ronaldo
La Ligan maalipörssin voittaja, ennätykselliset 17 maalia UCL:ssä, Ballon d’Or..Jälleen Maailman paras osoitti arvonsa, myös maalien lisäksi. Iso apu myös puolustussuuntaan ja joukkuepelaaja. Siinä ohessa kärsi polvivaivoista, ja suurin iskukyky oli kevään ajan poissa. Ei Ronaldon merkitystä joukkueelle tarvitse turhaa korostaa.

9.Karim Benzema
Vihdoin ”ykköskärjen” statuksella pääsi operoimaan, joka näkyikin selvänä itseluottamuksen nousuna. Missaili edelleen ajoittain paljon tontteja, mutta kunnostautui etenkin paikkojenrakentelussa Ronaldolle ja Balelle. Joukkueen eteen paljon työtä, ja siinä ohessa myös kelpo kasa maaleja.

11.Gareth Bale
Kovalla kohulla ja euromäärällä saapui Madridiin, ja mitä pidemmälle kausi eteni, hiljensi epäilijöiden suut. Laidan juoksukone, joka sitoutui myös joukkuepelaamisen eteen. Vahva avauskausi, ajoittain pikkuloukkaantumisia. Entistä kovempi ensi kaudella.

12.Marcelo
Sympaattinen brassi veti melko odotetun kauden, ei pettänyt ja ajoittain peliotteet ailahteli. Silti hyökkäyspäähän vakuuttavaa menoa oikeastaan illasta toiseen. Myös Marcelon kohdalla loukkaantumiset ajoittain riesana.

14.Xabi Alonso
Keskikentän maestro, jonka pelinopeutta melko monesti kritisoitiin kauden aikana. Toki hidastunut Xabi onkin, mutta pelinäkemys silti edelleen huippuluokkaa. Ei pettänyt.

15.Dani Carvajal
Leverkusenissa kauden lainalla ollut oma kasvatti otti heti ensimmäisellä edustuksen kaudellaan Valkoisissa oikean pakin paikan moneksi kaudeksi eteenpäin. Alkukaudesta hieman vaikeuksissa, mutta mitä pidemmälle kausi eteni, sen vakuuttavammaksi Carvajalin otteet menivät. Loistava debyyttikausi.

16.Casemiro
Vastuuta ei brassille juurikaan siunaantunut, mutta sen mitä pelasi, hoiti hommansa moitteettomasti.

17.Alvaro Arbeloa
Kokenut Arbeloa menetti paikkansa Carvajalille. Viimeisiä kausia Bernabeulla? Liikkeessä häviää, mutta pelikäsityksellä pystyy virheitä korvaamaan.

18.Nacho
Puolustuksen monikäyttömies, niinikään Nachon vastuu ei kovin suurta ollut, mutta niin laitapakin paikoilla kuin myös topparina kelpo kausi peliaikaan nähden.
 
19.Luka Modric
Realin kauden MVP? Iso määrä työtä illasta toiseen, tärkeä palanen niin hyökkäyksen kuin puolustuksenkin tukena. Vakuuttava kausi. Madridilaisten floppi noussut yhdeksi suurimmaksi suosikiksi.

20.Jesé
Nuorukainen alotti kauden hyvin ja tehojakin tuli, kunnes lähes merkityksettömässä Schalke-pelissä tullut polvivamma päätti hienosti sujuneen kauden. Joka tapauksessa Jesestä kuullaan vielä.

21.Alvaro Morata
Peliaikaan nähden tehokas, mutta silti ajoittain melkoista tuhnuilua. Potentiaalia olisi, mutta Benzema keräsi suurimman vastuun kärjessä. Joskus vielä Real-paitaan takaisin?

22.Angel di Maria
Argo ei alkukaudesta meinannut oikein kentällä paikkaansa löytää, mutta kun löysi, oli myös vakuuttava. Työmoraali mieletön. Ajoittain pallolliset ratkaisut vähän niin ja näin, mutta ei Nuudelista voi olla tykkäämättä. Vahva kausi huipentui UCL-finaaliin ja sen ottelun MVP-palkintoon.

23.Isco
Malagasta saapunut Isco oli alkukaudesta elementissään, mutta ”kymppipaikan poistuminen” Carlon papereista vähensi myös Iscon peliaikaa ja roolia. Ei pettänyt, mutta potentiaalia parempaan on.

24.Asier Illarramendi
Isot paineet vai mitä, mutta varmasti melko kysymysmerkiksi Illarra jäi debyyttikaudellaan. Ei sillä tasolla, mitä Realin tasoiseen paitaan vaaditaan. Vuoden laina ja takaisin? Potentiaalia Illarrassa riittää, eri asia saadaanko sitä täysin tuotua ulos.



Kausi sai kruununsa Lissabonin illassa, jossa Valkoiset kaatoivat Atleticon jatkoajan jälkeen 4-1.



Yksi jalkapallon suurista, Alfredo di Stefano nukkui pois 7.7.2014. R.I.P.


Kausi 2014/2015

Maalivahdit: Iker Casillas, Keylor Navas, Fernando Pacheco
Puolustajat: Raphael Varane, Pepe, Sergio Ramos, Fabio Coentrao, Marcelo, Dani Carvajal, Alvaro Arbeloa, Nacho Fernandez
Keskikenttäpelaajat: Sami Khedira, Gareth Bale,  Luka Modric, Toni Kroos, Isco, Asier Illarramendi, James Rodriguez
Hyökkääjät: Cristiano Ronaldo, Karim Benzema, Jesé, Chicharito

Päävalmentaja: Carlo Ancelotti
Apuvalmentajat: Fernando Hierro, Paul Clement
Fysiikkavalmentaja: Giovanni Mauri
Maalivahtivalmentaja: Villiam Vecchi

Pelaajasiirrot:

Saapuneet:
Toni Kroos Bayern Munchen
James Rodriguez Monaco
Eero Markkanen AIK
Keylor Navas Levante
Chicharito, Man United (laina)

Lähteneet:
Jorge Casado Real Betis
Denis Cheryshev Villarreal (vuoden laina)
Quini Rayo Vallecano
Jose Rodriquez Deportivo (laina)
Jesus Fernandez Levante
Casemiro, Porto (laina)
Alvaro Morata, Juventus
Angel di Maria, Man United
Xabi Alonso, Bayern Munchen

Pretemporadan ohjelma:

27.7 Inter Milan-Real Madrid (USA) 1-1 FT (Bale)
30.7 AS Roma-Real Madrid (USA) 1-0 FT
2.8 Real Madrid-Manchester United (USA) 1-3 FT (Bale, rp)
5.8 Mahdollinen harjoitusturnauksen finaali (USA)
12.8 Real Madrid-Sevilla, UEFA Super Cup (Cardiff) 2-0 (Ronaldo X2)
16.8 Real Madrid-Fiorentiina (Varsova) 1-2 (Ronaldo)
20.8 &27.8 Real Madrid-Atletico Madrid & Atletico Madrid-Real Madrid Espanjan Super Cup 1-1 & 0-1.

Pelipaidat:




Kevyt pohjustus vain tulevalle kaudelle. Muokkailen siirtoja sitten tuonne sitä mukaa kun varmistuu. Mikäli google translate-käännös topicin nimessä on väärin, niin korjatkaa.  :peukku_ylos:
« Viimeksi muokattu: 01.01.2015, 02.20.34 kirjoittanut Chris »
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Chris

  • Viestejä: 5147
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #2 : 17.07.2014, 21.20.02 »
Tänään saatiin Kroos Valkoisiin ja onnelliset esittelyt pidettyä. Lähipäivinä varmasti siirtoja saadaan lisää, mm Moratan diili pitäisi varmistua pian.

Tässä alkaa pikkuhiljaa spekuloida, millaisella formaatilla sitä kauteen lähdetään. Paljonhan riippuu, tuleeko James Rodriguez vaiko ei. Kolumbian tähti on kuitenkin parhaimmillaan 10-paikalla, jolloin formaattia pitäisi muokata 4-2-3-1 suuntaan; eri asia haluaako Carletto sitä tehdä, mutta melkein pakko on jotenkin muokata ryhmitystä.  80miljoonan Jamesia ei pidetä penkillä Balen/CR:n stunttina.

Ennakolta heikompia vastaan voisi kenties jotain tämä suuntaista, jos olettaa että James sieltä Madridiin tuodaan.

-------- Benzema -------
Cristiano - James - Bale
------ Modric -- Kroos ----
Marcelo - Ramos - Varane - Carvajal
-------- Maalivahti ---------

Hyökkäysvoimasta ei homma jää kiinni, mutta kuitenkin Modric ja Kroos hoitavat velvoitteensa alaspäin ihan kiitettävästi. Ainakin taitoa riittää.. Tarvitaanko toinen pallo jopa kentälle?

Vastaavasti taas esim Clasicoissa, derbyissä jne voisi formaatti olla tämän tyylinen:

-------- Benzema -------
Cristiano ---------- Bale
----------- Kroos --------
----- Alonso --- Modric ---
Marcelo - Ramos - Varane - Carvajal
-------- Maalivahti ---------

Krooshan on pelannut Saksan majussa ja Bayernissa hyökkäävämpää sekä puolustavampaa roolia ja omien sanojensakin mukaan molemmat roolit hänelle sopii. Tällöin toki James jäisi penkille, mutta taas esim tappiotilanteessa olisi melkoinen ässäkortti.

Mielenkiintoista on, ei mitenkään järin helppoa ole olla Ancelottin pöksyissä. :D
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Figuuri

  • Viestejä: 3190
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #3 : 17.07.2014, 21.43.16 »
Voi hjurlmheijssan sentään tuota ensimmäistä avauskokoonpanoa, melkein kuin lähtisi metsälle raskon kanssa haulikon ja norjan harmaan sijaan. Me gusta, mutta vaihtaisin silti Fábion tuohon kentälliseen ettei menisi aivan läskiksi. Sama tuohon hieman maltillisempaan kokoonpanoon, brasilialaisen pörröpään puolustaminen on vähän väljempää ja täten luottaisin lusitaanin palveluksiin. Tosin vanhana jääränä tykkään ottaa varman päälle, ehkä kirjoittelen täysin omiani.  :-[
snooker [02|Dec 10:57 PM]: Realin peli on vaan nykyään sellaista esileikeillä höystettyä nautiskelu seksiä verrattuna Mourinho-aikojen kylmään housut pois ja huora nelinkontin suorittamiseen, että ei siihen tuollainen Balen tyylinen munaravaaja tahdo erityisen hyvin istua.

RMadrid

  • Viestejä: 775
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #4 : 17.07.2014, 22.53.01 »
Tuo ensimmäinen kokoonpano saa kyllä jo meikäläisellekki Tsisoumaisen bonerin  ::)  8)
I drink wine and I know things

Chris

  • Viestejä: 5147
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #5 : 31.07.2014, 22.07.18 »
Real avaa La Liga kautensa 25.8, jolloin vastaan tulee Cordoba. Peli siis maanantaina ja alkaa klo 21 Suomen aikaa.

Lienee kauden harvoja maanantai-pelejä, mutta 22.8 vastassa Super Copan toisessa osassa Atleti, joten ei ihan la-su voi peliä vetää. Kova on rytmi muutenkin tuolla viikolla, sillä seitsemään päivään pelataan kolme ottelua; avausosa Atletia vs. 19pv, 2.osa 22. ja La Liga peli siis 25.8.

Edit:

Ryöstetään FF:ltä vielä kuvamuodossa ensimmäiset kaksi kierrosta:



« Viimeksi muokattu: 31.07.2014, 22.42.05 kirjoittanut Chris »
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Redondo

  • Vieras
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #6 : 05.08.2014, 21.58.24 »
Joukkue tällä hetkellä:

Muutoksia tulee vielä ennen kauden alkua, mutta onhan tuo nyt ihan käsittämättömän kova nippu. Kun ensi kauden tavoitteita mietitään, niin kiekkopuolelta voisi lainata erästä Turussa(kin) vaikuttanutta valmentajaa "Kuus mestaruut hei!"

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 6376
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #7 : 07.09.2014, 16.51.31 »
Nyt on sitten Antsekin alkanut tajuta, ettei James vaan osaa korvata Di Mariaa.
http://www.marca.com/en/2014/09/07/en/football/real_madrid/1410078235.html
Carlo Ancelotti: "Signing a superstar striker who scores 30 goals a season won't solve the goalscoring problem. To score goals you need a system. A tactical system that helps everyone in the team score goals."

sanaseppo

  • Viestejä: 404
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #8 : 19.10.2014, 11.39.28 »
Nyt kun kausi on jo vähän edennyt, ja joukkue on jo osittain hitsautunut yhteen, sekä oikea roolitus on alkanut löytymään, on varmaan oikea aika aloittaa spekulaatio siitä ken on avauspaikan arvoinen, ja mikä taktiikka on paras joukkueelle. Paljon nähdään myös tulevan viikon aikana kun Valkoiset kohtaa Liverpoolin CL:ssä ja Barcan liigassa.

Puolustuspää ei ole kokenut mitään muutoksia kauden alusta: Pepe ja Ramos on ykköstopparipari, Varane on loistava varamies ja Nacho ei koskaan myöskään allekirjoittanutta petä. Maalissa häärää Iker ja Navas ei ole vieläkään saanut näytönpaikkaa, ehkä copassa sitten. Varane tai Navas tuskin tulee ottamaan vakituista avauksen paikkaa tällä kaudella tai ainakaan ennen tammikuuta. Laitapakkeina avauksessa on pääasiassa ollut duo Alvaro/Dani+Marcelo. Oikealla puolella kuitenkin Dani vienyt ehkä pidemmän korren lähes kymmenen vuotta vanhemmasta Alvarosta. Marcelo taas on Coentraota enemmän pelannut loukkaantumishuolten vuoksi, mutta ainakin itse pidän Fabiota varmempana vaihtoehtona.

Keskikenttä ja hyökkäys olikin kauden kysymysmerkki numero uno. Pelaajia jotka ovat viime peleissä vakuuttaneet ovat James, Kroos, Modric, Isco ja tietysti Ronaldo. Taas Bale ja Chicharito eivät ole erityisesti vakuuttaneet ja Illarra ja Benzema ovat olleet omalla perustasollaan. Khedira ja Jese taas ovat olleet koko ajan loukkaantuneena. Alkukauden peruskokoonpano on ollut luokkaa:
 
        Benzema                                      Benzema
Ronaldo-James-Bale       tai        Ronaldo     -      Bale
     Kroos-Modric                        James-Modric-Kroos

Mielestäni kokoonpanoa tulisi viedä lähemmäs muotoa 4-4-2, ja olen samaa mieltä muiden foorumistien kanssa siitä, että Balea voisi penkittää ellei taso ala nousemaan, ja Iscolle vaan enemmän peliaikaa. Ideaalikokoonpano mielestäni olisi:

                  Ronaldo(Jese) - Benzema(Chicharito)
Isco(Bale) - Kroos(Illarra) - Modrid(Khedira) - James(Bale)

Tähän keskikentälle, jossa on selvä pelaajapula Khediran ollessa vielä loukkantunut, voisi tuoda Castillasta esimerkiksi Medrania kokeilemaan lisää ja vaikka Aguzaa myös kokeilemaan. Hyökkääkseen sitten tarvittaessa, Jesen vielä ollessa loukkaantunut, voidaan Castillasta tuoda De Tomas ja tammikuun jälkeen tarvittaessa myös Markkasta. Castillan pojat siis selvästi vaihtopenkille vain ja helppoihin peleihin auttamaan avauksen pelaajien lepuutuksessa.

Toivottavasti tämä aloittaa taas yli kuukauden nukkuneen keskustelun! :) #fooruminkambäk #kortenikekoon
« Viimeksi muokattu: 19.10.2014, 13.07.49 kirjoittanut sanaseppo »
"With the greatest respect to women, football is the most beautiful thing in the world."- Slaven Bilic

Figuuri

  • Viestejä: 3190
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #9 : 19.10.2014, 14.10.53 »
Hyvää spekulointia sanasepolta ja toki myös rohkeaa.  :)

Tuossa taannoin tuli avauduttua Ancelottin aikakausi ketjussa, lähinnä väkinäisistä 433 räpellyxistä, satasen miehet dilemmasta, sekä Ancelottin saamattomuudesta. Siellä oli myös pientä pohdintaa vaihtoehtoisesta kokoonpanosta. Haluaisin hehkuttaa eilistä kokoonpanoa turhia kainostelematta, mutta lienee parempi pitää jäitä hatussa vielä sen pari viikkoa ja katsoa minkälaiselle kokoonpanolla Real Madrid lähtee tsämppiksen ja primeran matseihin, sekä miten niillä sitten sujuu. Ainoaa ja oikeaa kokoonpanoa ei taida olla olemassakaan, staattisuus ei kauas kanna, joskus toinen toimii toista paremmin ja vaihtelu virkistää.

Mielestäni kokoonpanoa tulisi viedä lähemmäs muotoa 4-4-2, ja olen samaa mieltä muiden foorumistien kanssa siitä, että Balea voisi penkittää ellei taso ala nousemaan, ja Iscolle vaan enemmän peliaikaa. Ideaalikokoonpano mielestäni olisi:

                  Ronaldo(Jese) - Benzema(Chicharito)
Isco(Bale) - Kroos(Illarra) - Modrid(Khedira) - James(Bale)

Olen tässä samaa mieltä ja nuo vaihtoehtoiset pelaajat vielä nätisti paikallaan. Tämä 442 on huomattavasti tasapainoisempi ja samassa syssyssä hyökkäysvoima säilyy ellei ole jopa parempi, etenkin kun Isco ja James ovat samanaikaisesti kentällä. Eilisessä vierasottelussa Levantea vastaan huomasin, että usein Marcelon holtittomat nousut nakersivat Iscon peliä, toisaalta tämä ei ollut varsinainen ongelma, koska James otti enemmän vastuuta hyökkäyksissä ja kolumbialaisen avut olivat kiistatta vähintäänkin riittävät murtunutta Levantea vastaan. Fábion ollessa kentällä hyökkäysvastuu jakautuisi tasaisemmin ja näkisin tämän olevan tärkeä palanen niin tasapainon että hyökkäämisen kannalta. Eilen kun Isco pääsi turhia puolustuksesta murehtimatta hyökkäämään, niin lähes poikkeuksetta jokainen kerta johti vaaralliseen tilanteeseen Levanten päädyssä. Kerran parrakkaan seksikäs toi härkämäisesti pallon ylös ja syötti Cristianon läpiajoon ja myöhemmin mies kävi vielä tuikkaamassa pallon itse maaliin. Isco ja James olivat vuorotellen pahanteossa, sikäli mikäli kahden valekympin silkkaa sexiä!

Vaihtoehtoisesti sitten vaikka jotain tämmöistä, kukin voi lisätä tuohon vaihtomiehet haluamallaan tavalla. Suosisin Jamesia, mutta Isco voisi mennä tuossa ihan yhtä hyvin.

        Cristiano   Gareth         
               
                James       
    Toni                    Luka
                 Asier

Fábio  Sergio  Raphaël  Daniel

             Maalivahti


« Viimeksi muokattu: 20.10.2014, 09.51.51 kirjoittanut Tsisou »
snooker [02|Dec 10:57 PM]: Realin peli on vaan nykyään sellaista esileikeillä höystettyä nautiskelu seksiä verrattuna Mourinho-aikojen kylmään housut pois ja huora nelinkontin suorittamiseen, että ei siihen tuollainen Balen tyylinen munaravaaja tahdo erityisen hyvin istua.

snooker

  • Viestejä: 321
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #10 : 23.10.2014, 00.56.44 »
Kyllähän se on nyt huomattu, että Realin peli sujuu hyvin, kun James pääsee vähän ylemmäs ns. Balen paikalle (toki pallonhallintatilanteissa tulee enemmän keskelle) ja Isco hoitaa suurin piirtein viime kauden Di Marian roolia. En tiedä haluanko sanoa tätä, mutta minusta horkkabalesta on lähinnä supersubiksi :D Horkkaa aina sitten toisen jakson alussa Iscon, Jamesin tai Benzeman tilalle, jos jokin mättää jne.
Katsotaan toki vielä tuo Clasico, miten se tällä nykyisellä kokoonpanolla sujuu...
Mutta joo, ehkä en pidättäisi kuitenkaan hengitystä Balen avauskausarin mitätöinnin suhteen...
« Viimeksi muokattu: 23.10.2014, 00.59.09 kirjoittanut snooker »

Figuuri

  • Viestejä: 3190
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #11 : 26.10.2014, 00.09.53 »
Rohkeaa textiä snookerilta, mutta ei suinkaan foliohattukamaa. Takana on kolme matsia, jossa olemme nähneet 442 kokoonpanon Iscolla ja Jamesilla. Kaikissa noissa otteluissa joukkueen esitys on ollut tasapainoisempi ja samalla hyökkäyspeli on ollut monipuolisempaa, vähän on ollut vielä sexiä mukana. Toistaiseksi en lähde kivittämään walesilaista, odottelen vielä hänen paluutaan ja nostan puuman pöydälle vasta kun on nähty muutama esitys hänellä höystettynä. Positiivinen asia on kuitenkin se, että on löytynyt vähintäänkin sexikäs vaihtoehto galáctico kokoonpanolle. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.  :traktori:
snooker [02|Dec 10:57 PM]: Realin peli on vaan nykyään sellaista esileikeillä höystettyä nautiskelu seksiä verrattuna Mourinho-aikojen kylmään housut pois ja huora nelinkontin suorittamiseen, että ei siihen tuollainen Balen tyylinen munaravaaja tahdo erityisen hyvin istua.

Figuuri

  • Viestejä: 3190
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #12 : 26.10.2014, 22.07.45 »
Seilailin tuossa illan ratoksi Marcan sivuja ja vastaan tuli äänestys, Isco vai Bale? Äänestin Iscoa, syitä ei varmaan tarvitse erotella. Aika tylyt on lukemat, hieman yllättäen.

http://www.marca.com/debate/2014/10/151625/prevotaciones151625.html
snooker [02|Dec 10:57 PM]: Realin peli on vaan nykyään sellaista esileikeillä höystettyä nautiskelu seksiä verrattuna Mourinho-aikojen kylmään housut pois ja huora nelinkontin suorittamiseen, että ei siihen tuollainen Balen tyylinen munaravaaja tahdo erityisen hyvin istua.

snooker

  • Viestejä: 321
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #13 : 18.11.2014, 17.33.17 »
Nyt vasta huomasin, että seuraavista kahdeksasta liigapelistä kuusi on vieraspelejä  :o. Aikamoista. En sanoisi tulevaa ohjelmaa siis helpoksi, sillä onhan sitä ennenkin menetetty ties mille jengeille pisteitä juurikin vieraissa. Huikea suoritus on, jos näistä peleistä ilman pistemenetyksiä selvitään. Toki joka tapauksessa eiköhän Barca menetä pisteitä vähintään saman verran...

Jännä nähdä miten Khedira/Illarra onnistuvat. Toki on se nyt helvetti, jos Luka ei edes CL-puolivälieriin mennessä ole täydessä kunnossa.

Chris

  • Viestejä: 5147
  • 🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #14 : 18.11.2014, 23.12.18 »
Nyt kun Modric on pari kuukautta poissa, niin väkisin jotain pientä hienosäätöä joudutaan tekemään, tarkoittaen että Khedira ja Illarra saavat vastuuta reilusti enemmän; ellei sitten Iscoa "uhrata" 6-paikalle, jolloin miehen parhaat avut menevät kyllä hukkaan ja ehkä hieman riskibisnes tuolle paikalle.

Itse lähtisin ainakin kokeilemaan nyt tällä:

--------- Veskari ----------
----- Puolustuslinja ------
----- Khedira/Illarra -------
----Kroos ------ Isco ----
James/Bale - Benz --- CR

Eli yksi selkeästi puolustavampi pelaaja linjan eteen, joka riittää kyllä varsin hyvin näitä Almerioita ja Eibareita vastaan, joita sieltä on ennen joulua vielä tulossa roppakaupalla. Kroos saisi keskittyä selkeästi enemmän hyökkäämiseen, kun joku turvaa selustan. CR ja Benzema oikeutetusti pitävät kausikorttinsa avaukseen, mutta trio Isco-Bale-James sitten käyttäisivät rotaatiota (ts. yksi kolmesta aloittaa aina penkiltä.)

Toki tuo muodostelma ehkä enemmänkin 4-3-3, mutta jos jatketaan 4-4-2 niin sitten MV; puolustajat; Isco-Khedira/Illarra-Kroos-Bale/James; CR-Benzema. 
¡Hala Madrid y Nada Mas!

"Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä jalkapallojoukkuetta"

Madridista #7

  • Viestejä: 881
  • el Águila de Móstoles
REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #15 : 18.11.2014, 23.35.20 »
Khediran avut menevät mielestäni hukkaan tuolla pohjalla, nimittäin hänen dynaamisuutensa. Lisäksi pallollisessa pelissä on vaikea nähdä Khediran pystyvän hoitamaan palloa puolustuslinjalta keskikentän maestroille, varsinkaan jos/kun vastustaja häneen prässäisi. Pallon pelaaminen alhaalta ylös jäisi silloin vain toppareiden harteille. Madridin kaikki topparit ovat tässä toki maailmanluokkaa, mutta Samin rooli olisi melko turha.

Ehkä olen Illarran fanittaja tai sitten vain vittuuntunut baskin vähäisistä tsäänsseistä. Eikä tuo Khedirakaan vain sovi tähän Ancelottin Madridiin.

Ideana pidän kyllä paljonkin tuosta Chrisin ehdottamasta avauskuviosta.
”Jalkapallo on yksinkertainen peli, jossa 22 miestä juoksee pallon perässä 90 minuutin ajan, ja lopuksi Saksa voittaa.”
- Gary Lineker

Figuuri

  • Viestejä: 3190
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #16 : 19.11.2014, 00.57.01 »
Otaniemen kaiffarin kanssa samaa mieltä, halit sinne suuntaan.  :peukku_ylos:

Sexo 442: Maalivahti, Marcelo, Sergio, Raphaël, Daniel, Francisco, Toni, Sami, James, Cristiano ja Karim.
Meh  433: Maalivahti, Marcelo, Sergio, Raphaël, Daniel, Asier, Francisco, Toni, Cristiano, Gareth ja Karim.

Lyhyesti, suosisin Team Saksaa joukkueen pelatessa 442 kokoonpanolla ja vastaavasti Illarraa joukkueen pelatessa 433 kokoonpanolla. Tasajakona kolumbialainen 442 kokoonpanoon ja walesilainen 433 kokoonpanoon. Mahdollisessa hätätapauxessa keskikentälle voi vipata härskin Sergion tai Képlerin hämmentämään ja ajamaan jalkoja katki verenhimoisine liukkareineen.
snooker [02|Dec 10:57 PM]: Realin peli on vaan nykyään sellaista esileikeillä höystettyä nautiskelu seksiä verrattuna Mourinho-aikojen kylmään housut pois ja huora nelinkontin suorittamiseen, että ei siihen tuollainen Balen tyylinen munaravaaja tahdo erityisen hyvin istua.

Direct football

  • Viestejä: 1166
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #17 : 19.11.2014, 14.47.44 »
Hyi olkoon, kuinka vastenmielisen puolustusvoittoisia ryhmitelmiä täällä on mainittu! Nyt ei pelata Mestarien liigan finaalissa, vaan vastassa tulee olemaan lähes poikkeuksetta sumputtavia pienseuroja, joiden voittaminen helpottuu huomattavasti, kun pelataan erittäin hyökkäävällä kokoonpanolla. Iscoa vaan Modricin tilalle ja Kroos pysykööt omalla paikallaan tai itse asiassa laskekoot hieman alemmas. Kyllä on aika kummallista, jos pelko perseessä laitettaisiin joku tukemaan puolustusta vielä Kroosiakin alemmas; osoittaisi vain ettei löydy luottoa Kroosin puolustustaitoihin. Ja se on ihan turha kuvitellakaan joidenkin, että Kroos olisi muka joku "ultrahyökkäävä" pelaaja. Hänet hankittiin Modricin pariksi Xabin tilalle, joten siinä hän myös pysyy ja hoitaa puolustushommat siinä missä Modrickin tai saa alkaa etsimään uutta työnantajaa. Isot pelit ovat asia erikseen, jolloin voidaankin oikeasti tarvita lisätukea, tosin en Real Madridin edustaman hyökkäävän jalkapallon ystävänä tällöinkään lähtisi välttämättä paljoakaan varmistelemaan.  :traktori:

Figuuri

  • Viestejä: 3190
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #18 : 19.11.2014, 15.51.48 »
Herra syö taas sanojaan. Kovasti Luka on ollut puolustamisen suhteen Tonia edellä, mikäli on teikäläistä uskominen ja samalla Tonin puolustaminen on ollut huonoa. Entä nyt kun Luka on sairaslomalla, Isco on teikäläisen valinta, samalla olet sysäämässä Tonia alemmas? Ei herranjumala sentään! :D

Katselen myös mielelläni hyökkäävämpää jalkapalloa, mutta en kuitenkaan sulkisi pois puolustavamman kokoonpanon käyttöä, oli vastassa sitten Cornellà tai vaikka Atleti. Joskus on ihan hyvä satsata tulevaisuuteen, nyt jos koskaan on oikeutettua harjoittaa rotaatiota keskikentällä ja kokeilla eri kokoonpanoja pahan päivän varalle.
snooker [02|Dec 10:57 PM]: Realin peli on vaan nykyään sellaista esileikeillä höystettyä nautiskelu seksiä verrattuna Mourinho-aikojen kylmään housut pois ja huora nelinkontin suorittamiseen, että ei siihen tuollainen Balen tyylinen munaravaaja tahdo erityisen hyvin istua.

Madridista #7

  • Viestejä: 881
  • el Águila de Móstoles
Vs: REAL MADRID C.F 2014/2015 – Temporada Tras La Decima
« Vastaus #19 : 19.11.2014, 16.16.42 »
Eihän nuo ole mitenkään selvästi puolustusvoittoisempia kokoonpanoja, kuten kaikki jalkapalloa ymmärtävät varmasti tajusivat  ::)

Esimerkiksi tämä Illarran sijoittaminen toppareiden eteen, tai jopa melkein väliin, antaisi vain enemmän hyökkäysvapauksia muille keskikentän taitureille.
”Jalkapallo on yksinkertainen peli, jossa 22 miestä juoksee pallon perässä 90 minuutin ajan, ja lopuksi Saksa voittaa.”
- Gary Lineker