Kirjoittaja Aihe: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid  (Luettu 2139 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Chris

  • Viestejä: 6979


Mestarien liigan viimeinen kierros tälle vuodelle pelataan tämän viikon aikana. Panokset alkavat siis kasvaa, sillä vuodenvaihteen jälkeen edessä on enää kaksi kierrosta, joten jatkopaikkojen suhteen tilanne alkaa kiristyä.

Monet varmasti odottivat, että Real alkaisi näillä hetkillä jo varmistelemaan paikkaansa top8 joukossa, mutta mitä vielä, se on tällä hetkellä koko porukan 24. eli menossa viimeisenä jatkoon. Nykyinen pistemäärä ei kuitenkaan tule riittämään, vaan todennäköisesti jatkopaikkaan vaaditaan vähintään 12 pistettä, joten Ancelottin miehistö on hektisessä paikassa Italiassa tiistai-iltana. Vastassa kun ei ole mikään turistilauma, sillä illan vastus Atalanta johtaa Serie A:ta ja UCL:ssä se on viidentenä ja menossa tukevasti jatkoon ja kenties jopa suoraan puolivälierävaiheeseen.

Gian Piero Gasperini on tehnyt bergamolaisten peräsimessä upeaa työtä jo useamman vuoden ja vaikka muutamat viime kaudet eivät ole olleet ihan samanlaista tykitystä kuin mitä meno oli etenkin ennen koronaa, on Atalanta pitänyt kiinni omasta pelityylistään eikä se ole vuosien aikana mässäillyt siirtomarkkinoilla. Monelle Atalanta saattaa olla hyvinkin nippu vain tuntemattomia pelaajia, mutta siinäpä se saattaa La Dean yksi salaisuus ollakin. Työteliäs ja yhteenhitsautunut ryhmä, joka noudattaa Gasperinin pelisunnitelmaa. Tällä kaudella Atalanta on siis kivunnut kotimaansa sarjan kärkipaikalle ja jos sama meno jatkuu, se on Interin suurin haastaja mestaruustaistossa. Edellisen kerran Atalanta on hävinnyt 24.9. Comolle, sen jälkeen kassaan on kertynyt kaksi tasuria ja peräti 12 voittoa. Hurjan kotiyleisön edessä Atalanta on tänäänkin vaikeasti voitettava ryhmä, jolla lienee kalavelkoja elokuun hävitystä Euroopan super cupin finaalista.

Kokoonpanojen osalta Gasperinin ryhmällä tilanne on hyvä, sillä poissa on vain pitkäaikaispotilaat Scamacca ja Scalvini sekä konkarilaituri Juan Cuadrado.



Kaksi hyvää ystävää ja kaksi tyylikästä italokoutsia tänään vastakkain..

Madridissa paine kasvaa. Tilanne on UCL:ssä kaikkea muuta kuin helppo, sillä kolme tappiota sarjavaiheessa on ajanut sen sarjan häntäpäähän. Vaikka edelleen jatkopaikka on täysin omissa käsissä, on tilanne kuitenkin kaikkea muuta kuin sellainen mihin on totuttu ja pelitahdin ollessa muutenkin hurja, joutuu Real vääntämään viimeiseen vihellykseen asti selvitäkseen 24 parhaan joukkoon. Atalanta-matsin jälkeen jäljellä on kaksi helpointa ottelua (Salzburg ja Brest) joten tappiokaan tänään ei vielä mitään ratkaise, mutta siinä kohtaa homma ei myöskään olisi enää omissa käsissä.

Peliotteet ovat olleet viime aikoina niin ailahtelevia, että kaikki on tänään taas mahdollista. Oikeastaan koko kauden ajan, mitä kovempi vastus, sitä huonompi Real on nähty. Viime viikkoina Athletic ja Liverpool on saaneet Realin isoihin ongelmiin eikä avauspuolituntinen Gironan prässiäkään vastaan kovin vahvasti sujunut. Gasperinin nippu onkin taatusti katsonut Valkoisten heikot kohdat ja se tullee prässäämään tänään rohkeasti Realin alakertaa vastaan. Hyökkäyspäässä tehoista on viime aikoina vastannut pääasiassa vaan Jude Bellingham, joka on osunut kuuteen viime peliin peräti viidesti. Tulitukea tarvitaan kuitenkin muualtakin.

Poissaololista on edelleen surullista luettavaa, vaikka Vini ja Rodrygo palaavatkin taas kokoonpanoon. Vini on kuitenkin palannut sairastuvalta viikon kaksi etukäteen, joten brassin kohdalla saatetaan ottaa tänään jopa pienoista riskiä. Muista ukoista sivussa on Alaba, Militao, Carvajal, Mendy ja Camavinga.

Mahdollinen avaus:

--------------------Courtois  ------------------
-- Lucas  - Asencio  – Rüdiger –- Fran Garcia ---
---- Valverde  -- Tchouameni   --- Ceballos ----
----- Bellingham – Mbappe  --- Vini jr -----

Edelleen tuttu kysymys, Asencio vai Tchouameni alakertaan? Mendy loukissa, joten Fran jatkaa avauksessa. Modric pelasi Kataloniassa liki täyden pelin, joten viime aikoina vastuuta saanut Ceballos nähtäneen keskikentällä. Vinin tilanne varmistuu ennen peliä, mutta brassin ollessa vielä puolikuntoinen, Brahim, Rodrygo ja Arda odottavat seuraavana vuoroaan.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #1 : 10.12.2024, 19.21.23 »
:peukku_ylos:

Jos jossain on joukkue onnistunut tänä vuonna, niin ennen matsia ei voi ikinä tietää, mitä tuleman pitää.

Maikkarin studiossa käytiin juuri läpi, että top 24 -paikka pitäisi irrota 11 pisteellä 100 % todennäköisyydellä ja 10 pisteelläkin vielä 94 % todennäköisyydellä. Mutta on tämä viime vuosien lohkovaiheisiin peilaten uusi tilanne, että näitä joutuu edes miettiä.

Toivottavasti Asencio saa pelata topparina. Tchouamenilla olisi hyvä paikka näyttää CDM:nä, että osaa edelleen pelata jalkapalloa.

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #2 : 10.12.2024, 20.00.14 »


Asencio koirankopitettu loppukaudeksi näillä puheilla?

Vini heti avaukseen ja Brahimille myös saumaa.

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #3 : 10.12.2024, 20.09.42 »
Eiköhän Asencion pelit olleet siinä. Sananhelinää taisi puheet olla Girona-pelin jälkeen "väsymyksestä" Ei ole luottoa niin ei ole luottoa.

Brahim onneksi avaukseen ja tuo ylänelikko näyttää oikein hyvältä. Rodry ollut klesana ja muutoinkin heikko koko kauden, joten turha brassia on laittaa, Brahim paljon paremmalla tatsilla avaukseen.

Vinin kohdalla toivottavasti tiedetään mitä tehdään eikä tässä tule takapakkia. 100% kunnossa mies ei taatusti ole. Edelleenkin tämän matsin jälkeen kaikki vielä auki,  joten turha kenenkään terveydellä on nyt pelata.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

HeroSandro

  • Viestejä: 33
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #4 : 10.12.2024, 20.11.54 »
Eiköhän se Asencio vielä pelaa, kun ei meillä ole toppareita ;D Ei pidä keulia liikaa nuoren kaverin kohdalla.

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #5 : 10.12.2024, 21.50.12 »
Ehkä Carlo tajusi, ettei Tchouaménistä ole nyt keskikentälle niin laittoi toppariksi. Pääasia, ettei ole keskikentällä pilaamassa jokaista hyökkäyksen lähtöä.

Uskon, että Acenciolla jotain pientä vaivaa.

Vaihdan muuten milloin vaan studiot näihin lämmittelyihin ja kuviin stadiolta.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #6 : 10.12.2024, 22.03.58 »
Hyvä liike Mbappelta, meni vain niin pieneen kulmaan, että vaikea viimeistellä.

E. Jaa taisikin olla totutusti paitsio. :D

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #7 : 10.12.2024, 22.12.04 »
Kylian! :pallo:

Nyt oli Virkkusen sanojen mukaisesti kaikki kohdillaan. Tätä lisää.

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #8 : 10.12.2024, 22.12.46 »
Mbappe!! :pallo: :peukku_ylos:

Onko niinku Vinillä, että pitää käydä muualla hakemassa onnistumisia ja hyvää pelihuumoria. Alkaa sitten la Ligassakin kulkea.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #9 : 10.12.2024, 22.21.02 »
Ihanaa nähdä Vini taas kentällä. Tekee harvoin huonoja peliratkaisuja ja ei mene Judella hermot Kylianin kanssa.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #10 : 10.12.2024, 22.28.51 »
Upea maali Kylianilta! Loistava haltuunotto, liike ja laukaus voimalla alakulmaan.

Näyttää ettei ole Vini ihan kunnossa. Toivonmukaan ei uhrata kolo matsia. Yhtään loukkia ei kestä lisää.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #11 : 10.12.2024, 22.34.36 »
En tykkää Valverdestä keskikentän pohjalla, ei ole puolustavan kk hoksottimia. Tulee sellaisia pieniä nukahduksia, mitä ei puolustavalle pelaajalle tule. Useat vuodet laidassa on vieneet vaistot keskikentällä.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #12 : 10.12.2024, 22.36.24 »
Kuinka ollakaan. Vähän pääsee KM vireeseen ja loukkaantuminen. Ei sanoja.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

TAMI

  • Yli-Valvoja
  • *
  • Viestejä: 6287
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #13 : 10.12.2024, 22.48.37 »
Ei ole Aurelienin kausi tämä.

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #14 : 10.12.2024, 22.50.01 »
45 minuuttia se olikin hyvää tekemistä, mutta viimeinen tilanne oli liikaa. Koetellaan kun ei sitten edes hyvästä jaksosta saada mitään palkintoa. Puolikuntoiset Vini ja Rodry kärjessä, joten eiköhän tämä kotijoukkueelle käänny 2.jaksolla.
🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

HeroSandro

  • Viestejä: 33
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #15 : 10.12.2024, 22.52.20 »
Loukkaantumisten kanssa on kyllä ollut kaameat pari vuotta. Toivottavasti ei paha Kylianilla, mutta vaikeaa tämä on.

Alpo

  • Ylläpitäjä
  • *
  • Viestejä: 7686
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #16 : 10.12.2024, 22.54.17 »
Oli jo lehdistössä, ettei Tchouaméni sovi Real Madridiin. Auriel ei näitä lue, mutta kesää kohti varmaan siirtohuhut kasvavat.

Toivon Endrickin Vinin tilalle mahdollisimman pian. Vini juoksee 90% tehoilla niin ei todellakaan täydessä kunnossa.
I left years ago but I never left. I'm also leaving today, but I'm actually staying.    -Joselu-

honni

  • Viestejä: 318
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #17 : 10.12.2024, 23.13.47 »
Ei näitä Carlon vaihtoja oikein ymmärrä, mitä järkeä peluttaa puolkuntoista pelaaja ?  :angel:
'' I Don't Want To Be Remembered As A Good Goalkeeper, I Want To Be Remembered As A Great Person. ''
- Iker Casillas

Chris

  • Viestejä: 6979
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #18 : 10.12.2024, 23.14.36 »
On Rodrygokin niin kaukana parhaastaan, että melkein sääliksi käy. Ei ole kunnossa ja vähän kuin aseella uhaten laitettu kentälle.

🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆🏆

honni

  • Viestejä: 318
Vs: UEFA Champions league R6: Atalanta - Real Madrid
« Vastaus #19 : 10.12.2024, 23.15.25 »
Vini !! <3
'' I Don't Want To Be Remembered As A Good Goalkeeper, I Want To Be Remembered As A Great Person. ''
- Iker Casillas