Itse katsoin tuon Espanja - Venäjä ottelun ja siitä voi vetää seuraavia johtopäätöksiä.
Casillas hoiti tehtävänsä täydellisesti torjumalla refleksitorjunnalla Venäjän ainoa maalipaikan ottelussa.
Puolustuksessa Segio Ramosilla oli odotetusti vähän vaikeuksia, kun pelasi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oikean pakin tontilla, mutta otteet paranivat loppua kohden. Puyol ja Pablo pelasivat keskustassa aika normiottelun esittämättä mitään erityisen hienoa tai huonoa. Antonio Lopez pelasi 71 minuuttia kunnes tuli vaihtoon ja oli ahne nousemaa hyökkäyspäähän ja tuki hyvin hyökkäyksiä, tosin aiheutti muille puolustajille täällä tapaa pari kertaa ylimääräisiä hommia, mutta ihan kelpo peli häneltä.
Keskikentällä ankkureiden Albelda ja Xabi Alonso otteisiin Aragones on varmasti tyytyväinen ensimmäisellä puoliajalla Albelda katkoi syöttöjä ja teki riistoja erinomaisesti. Toisen puoliajan pelannut Xabi puolestaan osallistui aktiivisemmin pelinrakenteluun ja vähemmän riistoihin, mutta pelasi vahvan ottelun. Senna esitti myös hyvän puoliajan syöttämällä hienosti Torresin läpi. Yritti pari kertaa kaukolaukausta, mutta sihti oli pielessä. Xavi tuli Sennan tilalle puoliajalla. hän tarvitsee vielä näitä harjoitusotteluita löytääkseen pelituntumaa, mutta pari kertaa väläytti kyllä osaamistaan. Cesc teki kovasti töitä ensimmäisellä puoliajalla ja antoi pari hyvää pystysyöttöä, joilla Espanja pääsi rakentelemaan hyvää hyökkäystä. pääosin oli kumminkin varsin tehoton ja näytti olevan parhaimmillaan käynnistämään venäjän vastahyökkäyksiä. Iniesta pelasi toisen puoliajan ja hänen maajoukkue debyyttinsä oli hermostunut. Loppua kohden otteet tosin paranivat ja sitä tuttua aktiivista pelinrakentelua näkyi. Joaquin tuli 71. minuutilla Atonio Lopezin tilalle, kun Espanja haki maalia tuomall yhden keskikentän lisää pakin tilalle. Joaquinin esitys oli sellaine tyypillenen tehoton esitys, joita hän aina välillä esittää yritystä oli, mutta tärkeässä paikassa keskitys oli huono tai haltuunotto ei onnistunut.
Kärjessä oikealla Luis Garcia syötti ensimmäisellä puoliajalla Torresin läpiajoon, mutta itsekin kyllä sössi vapaan paikan ampumalla päin maalivahtia. Suht pirteä esitys häneltä kumminkin. Raul tuli puoliajalla hänen tilalleen ja pelasi keskimmäisenä kärkenä. Pelituntuma alkaa Raulilla löytyä muuten, mutta maalintekopaikoissa toiminta on ihmeellisen löysää. Harhautteli hienosti itsensä läpi, mutta viimeistely epäonnistui täysin kun chippi meni rivitalon verran maalin ohi. Vasemmalla ja väärällä paikalla pelannut David Villa kärsi selkeästi väärästä pelipaikasta, mutta esitti yhden hienon laukauksen 16-rajan ulkopuolelta, jonka kuitekin Akinfeev hyvin torjui. Reyes tuli Villan tilalle 61. minuutilla ja aluksi oli selkeä piristys ampuen hyvän kaukolaukauksen, jonka kuitenkin Akifeev hienosti torjui. antoi myös yhden hyvän keskityksen maalipaikkaan Torresille. Loppua kohden touhu meni kuitenkinväkisin yrittämikseksi ja saamattomaksi. Viimeisellä minuutilla Xavin ovelan vaparin jälkee sössi paikan, jollaisesta Barca on hienon maalin tehnyt antamalla surkean keskityksen/syötön. Fernando torres oli taas oma itsensä, elikkä äärettömän tehoton ja huolimaton. Sössi kaksi läpiajoa, joista ei ensiksi saanut Luis Garcian syöttöä haltuun ja sitten Sennan syötöstä laukaus ohi maalin. Lisäksi mokasi pari kolme muuta paikkaa, joista huippukärkimies olisi ainakin yhden maalin tehnyt. Pari kertaa kuljetti palloa hienosti, mutta välillä asennekin petti.
0-0 päättyneestä ottelusta voi vetää sellaisen johjtopäätöksen, että Espanjalla on muut osa-alueet kohdillaan, mutta viimeistely on surkeaa. Jo ensimmäisellä puoliajalla oli selkeät paikat ratkaista ottelu ja loppua kohden se meni taas siihen vähän väkinäiseen touhuun ainakin tiettyjen pelaajien osalta. Jos joukkue saa viimeistelyn kohdalleen mahdollisuudet ovat vaikka mihin, mutta jos ei tee maaleja ei ottelua voi voittaa. Eniten ihmetyttää se, että Torresia väkisin työnetään keskimmäiseksi kärkimieheksi, vaikka ilman muuta tällä paikalla pitäisi pelata David Villan, joka on tällä hetkellä ainoa joukkueen varma viimeistelijä. Vasemmalle voi sitten laitta Raulin, Luis Garcian tai Reyesin ja oikealle voi laittaa Joaquinin, Luis Garcian tai sitten Fernando torresi, jos hänet on pakko kentälle laittaa.