Pelaajathan sen loppujen lopuksi siellä kentällä päättävät pelataanko kaunista jalkapalloa.
...ja valmentajat parhaansa mukaan yrittävät vaikuttaa pelaajien päätöksiin
Onneksi tulokseentähtäävä jalkapallo voi olla myös kaunista...
Niinpä.
Joskus sitä joutuu kuitenkin valitsemaan vain jomman kumman, sillä harvoin nämä kaksi asiaa täydellisesti käsi kädessä kulkevat. Katselin tänään HJK - MIFK peliä, jossa HJK:n pelaaminen oli Kekelle niin ominaisesti äärimmäisen passiivista. Siinä vaiheessa toivoi, että suosikkijoukkueeni pystyisi pelaamaan edes vähän hyökkäävämmin, vaikka se sitten saattaisikin riskeerata lähes varman tasurin.
Maajoukkueen osalta fiilikset ovat vähän erilaiset. Mursun aikana viihdyttävää jalkapalloa nähtiin kovin usein, mutta silti lähes poikkeuksetta tulos jäi tekemättä. "Hyvän pelin" jälkeen häviäminen kulminoitui erääseen Tshekin reissuun, jonka jälkeen itse olen vähä vähältä kääntynyt maajoukkueen osalta toivomaan jopa
pelkkään tuloksentekoon tähtäävää tekemistä. Vaikka olenkin kauniin jalkapallon ystävä, olen valmis jopa katsomaan Suomen pelaavan Liverpoolimaista anti-jalkapalloa, jos se edes hitusen edesauttaa sen suurimman unelman saavuttamista.
Ja mitä ilmeisimmin Hodgsonilaisuus tähtää juuri tähän - ja ehkä myös vain tähän. Siis sen unelman saavuttamiseen, eli arvokisapaikkaan. Talvella pelattiin muutama täysin hyödytön höntsäilypeli Saudeja sun muita Kazakstaneja vastaan, jotka olivat kuitenkin Hodgsonin ensimmäiset pelit Suomen peräsimessä. Silloin Suomi pelasi tuloksellisesti surkeasti, ja pelillisesti yhtä huonoa Suomea en ollut elämässäni nähnyt ehkä kertaakaan. Tuolloin epäilin vahvasti Hodgsonin kykyjä johtaa Suomen maajoukkuetta. Ongelmahan oli kuitenkin vain siinä, että en ollut sisäistänyt Hodgsonilaisuutta edes vähää alusta. Tuollakaan kun ei ollut merkitystä, paitsi tietysti tulevaisuuden varalla tehdyn työn osalta. Ja tuo kaikki työ mitä Hodgson tekee, tähtää niihin peleihin jotka alkavat 2.9.2006.
edit. "pientä" säätöä noiden lainausten kanssa...
