Siitä olen samaa mieltä, että tuomarin linja oli holtiton, mutta sehän ei ole yllätys puhuttaessa espanjalaisesta tuomarista. Ronaldinhon tilanne oli selvä punainen, joten linjan mukaisesti tuomarin ei tulisi säästellä kortteja, jos otteet ovat noinkin kovia kuten eilen yleisestikin Camp Noulla. Esimerkiksi viime kesän MM-kisoissa se eräs venäläistuomari (nimi?) tuomitsi ihan oikean Portugalin ja Hollannin välisen ottelun: piti linjansa ja antoi tarvittavat kortit - ja sitten jotkut älykääpiöt kuten Blatter alkavat itkeä, ettei ottelu muka pysynyt dumarin käsissä. Päinvastoin: ottelu ei pysynyt pelaajien käsissä, tuomarin käsissä kylläkin, sillä hän ei muuttanut linjaansa - muutenhan ottelusta olisi lopullisesti muodostunut rugby-peli.
Noh, tuo siis vain esimerkkinä. Eilinen Barsa-Geta oli välillä iljettävänkin kovaotteinen taistelu, jossa esim. Puyol olisi selvästi ansainnut kaksi keltaista korttia.